Voi hyvin

Tartu aina toivoon

Tartu aina toivoon
Kun usko tulevaisuuteen horjuu ja kaikki näyttää synkältä, on otettava käyttöön vahva voima. Toivo on valo tunnelin päässä. Se on tekoja ja toimintaa. Toivo on kaikkien ulottuvilla. Tartu siihen.
Julkaistu: 7.5.2020

Korona pelottaa. Ilmastokriisi syvenee. Kaikki näyttää epävarmalta ja arvaamattomalta. Onko meillä siis enää mitään toivoa?

Onpa hyvinkin, jos käärimme hihat ja ryhdymme töihin. Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen on pohtinut viime ajat juuri toivoa. Isojen, koko ihmiskuntaa koskevien uhkien edessä on otettava avuksi raskaan sarjan ajattelijat. Saariselle sellainen on Immanuel Kant (1724–1804).

Tämä saksalainen filosofi loi tukevan järjen kivijalan, joka on ytimeltään ihanan yksinkertainen. Kantin mukaan ensin on kysyttävä: mitä voin tietää? Sen jälkeen on selvitettävä: mitä minun tulee tehdä?

– Toivo ei siis elä irrallaan meistä. Ensin pitäisi hankkia tietoa ja perehtyä aiheeseen, kuten ilmastokriisiin. Kun tietää enemmän, jo se antaa hallinnan tunnetta. Ongelman vakavuutta se ei toki poista. Seuraava askel on omakohtainen tekeminen. Et ole vain tumput suorina, vaan yrität tehdä jotain omalta osaltasi, Saarinen selittää.

Ympäristökriisin ratkaisemiseksi tarvitaan tietenkin myös globaaleja poliittisia päätöksiä, mutta yksittäisen ihmisen aito toivo herää juuri toimimalla. Nyt ei siis puhuta toiveajattelusta tai kepeän optimistisesta asenteesta. Kantin peräänkuuluttama oikeutettu toivo on järeä työkalu.

Saarinenkin on ottanut sen käyttöönsä.

– Syön edelleen lihaa, mutta olen muuttanut ruokavaliota kasvispainotteisemmaksi. Teen pieniä tekoja samoin kuin opiskelijat täällä yliopistolla. Vaikka teot eivät muuta koko maailmaa, ne muuttavat jokaisen omaa asennetta.

Saarinen suosittelee kantilaista toimintaterapiaa meille kaikille. Se auttaa pienen ihmisen ahdistukseen. Eikä kyse ole vain ”moraaliposeerauksesta” tai oman paremmuuden osoittamisesta.

– Eli että hei, katsokaapa, kuinka hyvin minä jo elän. Voit todella pitää omaa toivoasi yllä tiedon ja toiminnan avulla.

Kenellä on oikeus toivoa?

Kant oli moraalifilosofi, joka ajatteli, että ihmisen tulee toimia oikein. Oikeutettu toivo ei ole illuusiota tai unelmointia. Filosofi oli vaativa. Kantin mukaan vain niillä, jotka tekivät asioiden hyväksi jotain, oli ylipäätään edes oikeus toivoa. Ilmastokriisiin sovellettuna se tarkoittaa, ettei kukaan voi jäädä vain odottamaan, että kyllä tämän joku muu ratkaisee.

Kant sanoi, että meistä jokaisella on moraalilaki sisimmässä. Se on lohdullinen ajatus, jota Saarinen vielä selventää.

Ihmisenä sinulla on tarve tehdä oikein. Kant uskoi hyvyyteen. Emme siis elä kuin pellossa tai toteuta vain mielihalujamme. Ihminen yrittää tehdä hyvää.

Nykyään puhutaan paljon totuuden jälkeisestä ajasta. Mielipiteet näyttävät syrjäyttävän tosiasiat. Saarinen ajattelee päinvastoin. Emme suinkaan elä totuuden jälkeistä, vaan totuutta edeltävää aikaa. Se on toiveikas ajatus. Tiede ja tutkimus etenevät. Elämän kokonaiskuva maapallolla on paljon ihmeellisempi kuin osaamme edes kuvitella.

Suhtaudu tyynesti

Terveydenhoidossa korostetaan yleensä aina toivoa. Se onkin sairauksien kanssa tärkeää. Saarinen on pohtinut hieman toisenlaista lähestymistapaa. Hän kärsi vuosia selittämättömistä kivuista, joihin ei auttanut lääketiede, liikunta eikä hieronta. Rentoutumistekniikat päästivät lopulta professorin pahimmasta piinasta.

– Vaikka olen perinteinen teologi, suhtaudun myönteisesti mindfulnessiin ja joogaan. Ne ovat keinoja vaikuttaa autonomiseen hermostoon.

Oma kokemus innosti Saarista pohtimaan ei-toivomista. Jos koko ajan kiihkeästi toivoo jotain tulosta, olo saattaakin muuttua entistä toivottomammaksi.

– Olisiko tyyneys toisinaan parempi vaihtoehto? Ettei koko ajan hinkuisi jonnekin tai haluaisi jotain. Välillä voisi olla vain tyyni.

Saarinen sanoo olevansa toiveikas viisi päivää seitsemästä. Se on sopiva suhdeluku. Ei-toivomisen tila tekee hyvää mielelle.

Irti päästäminen ja lepo ovat tuttuja teemoja myös kristinuskossa. Jumalakin loi maailmaa ahkerasti kuusi vuorokautta ja piti sen jälkeen vapaapäivän.

Ylisuorittaminen ja liika innokkuus voivat siis haitata toiveen saavuttamista. Ankara toivominen ja puurtaminen saattavat Saarisen mukaan jäykistää ihmistä. Tavoittelusta tulee pakonomaista ja ajattelu kapeutuu.

Professori sanoo olevansa kiitollinen kipukokemuksistaan. Niiden avulla hän oivalsi jotain tärkeää.

– Osaan toimia esimiehenä paremmin. Toppuuttelen liian innokkaita tutkijoita. Välillä pitää levätä ja päästää irti.

Käytä mielikuvitusta

Mikä olisi hyvä neuvo arkisen toivon herättelyyn? Yhdysvaltalainen postmoderni filosofi Richard Rorty kannustaa käyttämään mielikuvitusta. Voimme sen avulla asettaa itsemme toisen asemaan. Myötätunto herää, ja ihmisten välille syntyy pieniä tärkeitä yhteyksiä. Autamme toisiamme.

Risto Saarinen pitää tästä Rortyn ajatuksesta. Avoin toivo ja mielikuvitus tarjoavat kutkuttavia tulevaisuuden näkymiä. Mitään toivetta ei lukita, vaan lopputulos saakin olla yllätys.

– Voit siis olla toiveikas, vaikka et tiedä, miten asia ratkeaa. Tämä sopii hyvin ihmissuhteisiin tai työelämän kysymyksiin. Et tiedä, mistä löydät itsesi vaikka viiden vuoden kuluttua. Voi tullakin jotain parempaa kuin toivoit.

Edellinen paavi, Benedictus oli samoilla linjoilla julkaistessaan kiertokirjeen Toivossa pelastetut vuonna 2007. Paavin mukaan kaipaamme jotain, mutta emme oikeastaan tiedä, että mitä. Toivon kohde on siis väljä. Yllättävä ajatus paavilta. Yleensä uskonnoissa toivo on vahvasti lukittu pelastukseen, taivaaseen tai tuonpuoleiseen.

– Hauskaa, että paavi sanoi niin. Toivo onkin hyvä pitää avoimena. Jumalalla voi olla sinua varten ihan muuta, kuin mitä itse ajattelet. Tai kulman takaa tuleekin muuta, kuin mitä olet odottanut.

Ajatus avoimuudesta pätee myös tieteeseen. Jos tutkija pitäytyy tiukasti jossain näkemyksessä, hän ei ehkä löydäkään mitään uutta, vaan toistaa samaa. Empiirisistä laitteistakin voi tupsahtaa jotain, mitä ei juurikaan ole ajateltu tai odotettu. Silmät on pidettävä avoinna yllätyksille.

Risto Saarinen on ruokkinut viime aikoina mielikuvitustaan Grimmin ja H. C. Andersenin saduilla. Niiden kautta voi eläytyä kokonaan toisenlaiseen kokemusmaailmaan. Se harjoittaa mielen lihaksistoa samoin kuin treeni kuntosalilla.

Ihminen voi löytää leikkivän ja iloisen itsensä vaikka mistä, Saarinen uskoo. Joku innostuu tanssista, toinen ilahtuu luonnon kauneudesta.

– Mielikuvitus auttaa paljon varsinkin meitä varttuneempia. Sitä kannattaa ravita kaikin tavoin.

Jo filosofian klassikot määrittelivät, että ihmisellä on viiden ulkoisen aistin lisäksi kaksi sisäistä: muisti ja mielikuvitus. Muisti kurkottaa menneisyyteen, mielikuvitus tulevaisuuteen. Yhdessä ne ovat verraton ideasampo.

– Voimme näiden kahden avulla irtautua välittömistä aistihavainnoista, kuvitella asioita ja keksiä ratkaisuja. Ne luovat sisäisiä innovaatioita.

Toivo on synnynnäistä

Toiveikkuus on ihmisen synnynnäinen ominaisuus samoin kuin kyky rakastaa, sanoo psykologi ja ammattikorkeakoulun opettaja Pirjo Säisä-Winter. Hän kertoo olevansa toiveikas ihminen.

– Toivo kehittyy kokemusten kautta varhaislapsuudessa ja uudistuu läpi elämän. Turvallisessa vuorovaikutuksessa lapsi oppii luottamaan ja uskomaan tulevaan.

Säisä-Winter on kiinnostunut itämaisista ajattelijoista. Japanilaisen filosofin, Daisaku Ikedan mukaan toivo on sama voima, joka liikuttaa maailmankaikkeutta. Se on kuin aurinko: valoa, intohimoa ja perustavanlaatuista energiaa, joka saa elämän kukoistamaan.

– Jokaisella ihmisellä on valtava potentiaali, ja siksi suuretkin muutokset ovat mahdollisia niin yksilön elämässä kuin yhteiskunnassa. Ikeda on silti myös realisti. Tätä elämää ei voi elää ilman kärsimystä ja vastoinkäymisiä, Säisä-Winter selittää.

Ikeda on buddhalainen kuten Dalai-lamakin. Tiibetin hengellisen johtajan mukaan toivo on kirkkautta. Dalai-lama sanoo löytävänsä toivoa pimeimpinäkin päivinä keskittymällä mielessään kirkkauteen.

Toinen mielenkiintoinen itämainen opettaja on intialainen Sri Sri Ravi Shankar. Hänen mielestään kaikkein kaunein sana maailmassa on juuri toivo.

Runollisuuden rinnalla hindulainen Ravi Shankar on myös käytännöllinen. Epäonnistumisia ei pidä hävetä. Ihmisen mittaa ei arvioida sen mukaan, kuinka monesti hän on kaatunut. Ratkaisevinta on, kuinka usein hän on noussut ylös.

Vastoinkäymisten toiveikas puoli on se, että niiden merkitys avautuu usein vasta myöhemmin. Ne ovat voineet ohjata uudenlaiseen tehtävään, opastaneet elämänvaiheessa tai muuttaneet arvomaailmaa.

Tyhjyyden, ahdistuksen ja toivottomuuden tunteet kuuluvat Säisä-Winterin mukaan elämään.

– Monesti niissä etsitään jotain, joka ei ole saanut vielä konkreettista muotoa. Kaikki ahdistus ei siis suinkaan ole pahasta. Se voi olla merkki siitä, että olet synnyttämässä jotain merkityksellistä.

Aina voi yrittää uudelleen

Toivoa voidaan edistää erilaisilla psykologisilla menetelmillä. Yhdysvaltalainen psykologi Charles Richard Snyder loi klassisen teorian toivosta. Selkeässä mallissa asetetaan ensin tavoite. Sitten etsitään keinot ja kartoitetaan tiellä olevat esteet. Tämän jälkeen edetään kohti päämäärää. Lopuksi arvioidaan, miten prosessi meni. Mikäli yritys ei tuota tulosta, valitaan jokin toinen keino päästä tavoitteeseen. Parasta mallissa on, ettei epäonnistumisiin juututa. Aina voi yrittää uudestaan.

Toivon kehittämismalleja on viety muun muassa kouluihin, opiskelijoille ja terveydenhoitoon, Säisä-Winter kertoo.

Luonto puhkuu toivoa

Yhdysvaltalainen luonnontutkija John Muir (1838–1914) uskoi maailman toivon olevan luonnon jylhyydessä, erämaiden avarassa ja puhtaassa hiljaisuudessa. Muirin mielestä ihmisellä ei voinut sellaista surua ollakaan, jota luonto ei parantaisi.

Arkisemmin voi ajatella, että luonto toimii hyvänä esimerkkinä toivosta. Sen kyky uusiutua on hämmästyttävä. Luonto kutsuu ihmistäkin kasvattamaan uusia juuria ja oksia. Kasvit puskevat sisukkaasti vihreitä versojaan avohakkuun jälkeen. Muuttolinnut palaavat uskollisesti pesimään, vaikka taantuma nakertaisikin globaalia taloutta.

– Luonto on pyyteetön. Puu tarjoaa suojaisan varjon niin jalankulkijalle kuin autoilijalle. Metsä antaa energiaansa kaikille arvioimatta, kuka sen ansaitsee ja kuka ei, Säisä-Winter tulkitsee.

Katso kaikkea kaunista

Kauneus liittyy olennaisesti toivoon.

– Se pysäyttää ja resonoi meissä vahvasti, Säisä-Winter sanoo.

Toivoa voi elvyttää keskittymällä kauniiseen tai luomalla jotain kaunista. Teko voi olla hyvinkin pieni ja vaatimaton. Vie kaunis kukkakimppu kotiin tai pysähdy ihailemaan auringonnousua aamulla töihin mennessäsi. Lausu rohkaiseva kannustus juuri oikeassa paikassa tai istu kuuntelemaan ystävän huolia.

Sinnikkyys, sisukkuus ja valoisten puolien näkeminen auttavat pitämään toivosta kiinni. Se on myös nöyryyttä elämän edessä.

– Ihmissuhteissa olisi hyvä keskittyä mieluummin niihin parhaisiin puoliin, Säisä-Winter ajattelee.

Toivo auttaa sairastunutta

Vaikka pelkkä toivo tai valoisa asenne ei parantaisikaan sairauksia, sillä on paljon hyviä seurauksia. Stressitaso laskee, mieliala paranee ja olo kevenee.

Toivo auttaa sitoutumaan hoitoihin ja kuntoutukseen. Se vaikuttaa sairauden tai vamman kokemiseen vähentämällä masentuneisuutta. Tutkimuksissa on paljastunut, että murehtiminen, suurentelu ja avuttomuus pahentavat kivusta kärsivien kokemuksia. Toiveikkuus taas vähentää oireisiin liittyviä katastrofaalisia ajatuksia.

Joidenkin sairauksien kohdalla toivo koetaan rajalliseksi. Silloin voi auttaa, jos keskittyy jäljellä oleviin mahdollisuuksiin. Pystyn yhä tähän, nautin vielä näistä asioista.

Säisä-Winterin mukaan toivo aktivoituu usein tilanteissa, joita voidaan hallita vain vähän. Lopputulos näyttää epävarmalta. Siksi toivo on vahvempi voima kuin vain optimistinen asenne tai positiivinen ajattelu.

– Toivo ei koskaan häviä, vaikka se voikin olla näkymättömissä. Toivo on perustavanlaatuinen voima meissä.

Tutki sisäistä puhettasi

Ihmisen sisäisellä puheella on merkityksensä toivon kannalta. Jos puhe on pääasiassa itseä soimaavaa ja mitätöivää, ajatukset alkavat muokata mielenmaisemaa sen mukaiseksi.

– Kielteinen puhe vaikuttaa ensin tunteisiin ja sitten myös toimintatapoihin. Syntyy itseään ruokkiva kierre, Säisä-Winter kuvailee.

Onneksi sisäistä puhetta voidaan muuttaa. Menetelmä on yksi kognitiivisen psykoterapian perusteista. Pystymme havainnoimaan omia ajatuksiamme ja kyseenalaistamaan niitä. Mielikuvat realisoidaan vastaamaan paremmin todellisuutta. Ne voidaan muuntaa hyvinvointia edistäviksi.

– Ajattelun joustavuus on yksi keskeinen hyvinvoinnin tekijä. Vaihtoehtojen näkeminen elämässä on tärkeää ja luo toivoa, Säisä-Winter sanoo.

Jokaisen mielessä käydään sisäistä vuoropuhelua, jota säätelee filtteri. Se määrittelee, millaista ajattelua kuuntelemme ja millaiset ajatukset hyväksymme. Ennestään tutun hyväksymme uutta helpommin. Tiukka suodatin omassa mielessä saattaa toimia esteenä luovuudelle.

Monissa konflikteissa auttaisi, jos ihmiset osaisivat tyynnyttää oman mielensä. Rauhaa toivovan on siis ensin rauhoituttava itse. Perheessä vaalittu hyvä ilmapiiri säteilee ympäristöön ja sitä kautta yhteiskuntaan.

– Sillä on merkitystä, millaisia tarinoita kerromme selviytymisestä tai millaisia käsityksiä tulevaisuudesta välitämme toinen toisillemme. Vaikka asiat eivät aina menekään kuten haluttaisiin, on toivo kuitenkin jokaisen saatavilla, eikä se kysy, oletko tarpeeksi hyvä toivomaan, Pirjo Säisä-Winter sanoo.

Maaret Kalliolle toivo on tärkeä työkalu.

Hyvän elämän ytimessä

Toivo on erittäin tärkeää, sanoo aiheesta kirjan kirjoittanut psykoterapeutti Maaret Kallio.

– Ajassamme elää paikoin varsin pinnalliset arvot, jotka keskittyvät materiaan, ulkonäköön, statukseen ja rahaan. Hyvän elämän ydin on kuitenkin muissa tekijöissä. Ne liittyvät vahvasti toivoon, Kallio kertoo.

Hän haluaa tarjota lukijoilleen mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan elämää syvistä arvoista käsin.

Maaret Kallion uusi kirja käsittelee toivon merkitystä erityisesti toipumisen kannalta. Suurin osa ihmisistä kokee jotain vaikeaa tai järkyttävää elämänsä aikana. Se on osa ihmisyyttä. Raskaista vaiheista selviäminen on silti luonnollista ja todennäköistä.

– Mutta on tärkeää, että myös surussa uskaltaa olla ja antaa riittävästi tilaa toipumiselle, Kallio sanoo.

Elpyminen edellyttää lähipiirin ja yhteisön tukea. Tarvitsemme toinen toisiamme. Se on hyvän elämän edellytys.

– Meillä on kovin paljon yksinpärjäämisen ihannetta edelleen, mikä on keskeinen tekijä epätoivon jatkumisessa.

Toivo käsitetään Maaret Kallion mielestä usein vähän ”hähmäisenä” ja ehkä turhankin pehmeästi.

– Vaikka se on lopulta dynaaminen voima ja perustuu aina realiteeteille, joiden hyväksyminen on iso osa toivoa. Toivo ja toiveet ovat eri asia.

Kallio kirjoittaa juurtuneesta toivosta. Se auttaa sietämään sitä tosiasiaa, että toisinaan joudumme suremaan ja luopumaan jostain meille hyvin tärkeästä.

Toivo on tärkeä työkalu

Psykoterapiatyössä toivo on kaikkein merkittävin työkalu.

– Ei voi olla auttamistyötä ilman toivoa! Toivo on keskeinen ajuri siinä, että ihminen ylipäätään hakee muutosta tai apua. Sehän sisältää toiveen siitä, että jotain voi muuttua ja että jotain hyvää on vielä mahdollista tavoittaa, Kallio selittää.

Toivo ei ole epätoivon vastakohta, vaan nämä kaksi voimaa kulkevat rinnakkain.

– Epätoivo ja toivo ovat pikemminkin pari, joka näyttäytyy usein yhdessä. Toivoon ja toivon taitoihin liittyy vahvasti kyky sietää epätoivoa sekä itsessä, elämässä että toisissa ihmisissä, Kallio päättelee.

Toivo on hänen mukaansa kaikessa lohdullisuudessaan vaativa voima.

– Se kysyy elämän keskellä kulkevalta, mihin suuntaan olet menossa?

Lähteet: Maaret Kallio: Voimana toivo. Wsoy 2020 , Risto Saarinen: Oppi toivosta. Gaudeamus 2020, Pirjo Säisä-Winter: Toivo. Basam Books (ilmestyy syksyllä 2020).

Kommentoi »