Geriatri Sirkka-Liisa Kivelä on miehensä omaishoitaja: "Meillä on myös hauskaa"

Geriatri, yleislääketieteen emerita­professori Sirkka-Liisa Kivelä on evakon lapsi. Karjalaisuus näkyy ja kuuluu hänen hersyvässä huumorissaan, naurussaan ja avoimuudessaan. Kivelä on yhä eläkeläisenä suosittu esitelmöitsijä, joka puhuu suoraan ja rohkeasti vanhuudesta.

Viime vuodet Sirkka-Liisa Kivelä on ollut puolisonsa, Sydäntautiliiton entisen toiminnanjohtajan, voimistelunopettaja Mauri Akkasen omaishoitaja. Puoliso on sairastanut muistisairautta yhdeksän vuotta, ja hänen syöpätautinsa näyttää uusiutuvan, mutta Sirkka-Liisa Kivelä ei ole nujertunut.

– Asenne on tärkeä, ja olemme pärjänneet hyvin. Meillä on myös hauskaa. Ja on tärkeää, että kotonamme käy hoitaja.

Hän muistuttaa myös siitä, että Suomessa on hyvä apuvälinelaina. Kun omainen sairastaa kotona, apuvälineet, kuten sähkökäyttöiset tuolit ja sängyt, ovat tuiki tärkeitä.

Sirkka-Liisa Kivelä on miettinyt paljon, miten yksin asuva muistisairas pärjää.

– Ystävät ovat joka ikävaiheessa tärkeitä, ja varsin tärkeitä he ovat vanhuudessa. Siksi ystävistään kannattaa pitää kiinni. Vanhoilla päivillään ei pidä ainakaan ruveta riitelemään tai katkaista ystävyyssuhteita!

Jos on varaa ja mahdollisuus, kannattaa hankkia esteetön asunto. Meille tämä kerrostaloasunto on ollut erinomainen, koska talossa on hissi.

Puolisoni Mauri hankki asunnon jo edellisen vaimonsa kanssa. Vaimo kuoli rintasyöpään, ja Mauri hoiti hänet loppuun asti kotona. Myös Mauri saa saattohoidon loppuun asti täällä rakkaassa kodissamme.

Vanhuuteen pitäisi varautua jo eläkeiän alkuvuosina, kun on vielä kunnossa. Poista amme ja kynnykset ja levennä vessan ovi. Mieti, miten kalustus toimii, kun kävelet rollaattorin kanssa. Kannattaa myös hankkia huonekaluja, joihin on helppo istua ja joista pääsee helposti ylös. Hanki viimeistään tässä vaiheessa astianpesukone ja muut tarvittavat kodin­koneet ja opettele niiden käyttö.

Me naiset olemme tottuneita terveyssiteisiin, joten tenahousuihin kannattaa tutustua ajoissa. En koskaan puhu vaipoista, vaan tenahousuista!

Olohuoneemme seinällä on taulu Maurista ja minusta. Se maalattiin vuonna 2015, ja siinä on kuvattu mennyt elämä ja nykypäivä. Näen taulussa, miten elämänlankamme ovat järjestyksessä, samalla tavalla kuin räsymaton kutoja asettaa ensin loimet järjestykseen.

Elämässä pitää pysyä kiinni ja elää jokapäiväistä arkea niillä voimavaroilla, jotka vielä on. Ei pidä surkutella sitä, mikä on jo mennyttä. Pitää olla menossa mukana! Meillä tämä on tarkoittanut sitä, että olemme menneet joka päivä ulos, vaikka Mauri on kulkenut rollaattorilla ja sittemmin istunut matkoilla pyörätuolissa. Olemme kolunneet huutokauppoja ja käyneet usein ulkona syömässä.

Menkää ihmiset seniorikerhoihin, nouskaa bussiin tai junaan, matkustelkaa ja katselkaa vaikka aivan lähi­alueita, jos kauemmaksi ei pääse.

Ystäviä voi kutsua kylään, ja heille pitää soitella. Ystävien soittorinki olisi hyvä tapa huolehtia toisistamme.

Haaveet kuuluvat myös ikääntyneelle, mutta ne ovat erilaisia kuin nuorempana. Haaveet voivat olla lähempänä: näkisinpä vielä ensi vuonna pojanpojan rippijuhlat tai alkavan kevään vihreyden tässä ikkunani takana.

Kytken haaveiluun myös sen, että miettii, millaista hoitoa haluaa, kun on vanha ja mahdollisesti sairas. Muistihoitajien liitossa on kaavake, jonka voi täyttää ja kertoa, millaista hoitoa itselleen haluaa. Kannatan tällaista elämänlaatutestamenttia, jonka voi nykyään vaikka videoida. Näin me vanhukset voimme parantaa itse elämämme laatua.

Epookki-videopalvelun kehittäjä Ilkka Tiainen on luonut konseptin, jolla voi videoida lyhyen elämäkertansa. Kotihoitajat voisivat katsoa videon ja saada selville, millaisen ihmisen kanssa he ovat tekemisissä. Videoita voitaisiin käyttää hoidollisesti hyödyksi myös palvelutaloissa, sillä pitkäaikaishoidossa pitäisi tuntea ihmisen historia. Mistä ruisleivästä vanhus pitää, mistä tv-ohjelmasta tai elokuvista?

Mauri kirjoitti elämäkertansa 74-vuotiaana ja nakkaan sen luettavaksi aina, kun kotiimme tulee uusi hoitaja.

Geriatrina ajattelen, että hyvä vanhuus kytkeytyy kaikkeen edellä kertomaani. Vanhanakin on vielä mahdollisuuksia, iloa, nauravia ihmisiä lähipiirissä ja lempeyttä sekä jopa huumoria saattohoitovaiheessa.

Siksi kannattaa laittaa elämäntavat järjestykseen. Tämä tarkoittaa liikuntaa, ravitsemusta, alkoholin kohtuukulutusta ja tupakoimattomuutta.

Nukkuminen ei ole yhtä vaivatonta kuin nuorempana, mutta kannattaa pyrkiä viettämään säännöllistä elämää. Elämä rakentuu rutiineista, ja kun ne ovat kunnossa, on vaivattomampaa elää. Vanhan ihmisen fysiikka ei kestä epäsäännöllisyyttä.

Minun rutiinejani ja ilon lähteitäni ovat liikunta, metsässä käveleminen ja positiivisten asioiden muisteleminen. Koska minulla on vilkas mielikuvitus – en tutkija muuten olisikaan – keksin aina kaikennäköistä. Kun Maurin kunto on heikentynyt vuosi vuodelta, olen alkanut iltaisin miettiä, mitä me voisimme tehdä. Etsin netistä paikkoja, joihin olemme käyneet tutustumassa.

Juttu on julkaistu Apu Terveys-lehdessä 10/2019.