Apu Terveys

Eturauhassyöpään sairastuminen mullisti Markon elämän: "Arvoni menivät uusiksi"

Eturauhassyöpään sairastuminen mullisti Markon elämän: "Arvoni menivät uusiksi"
Marko Koivuneva aavisti eturauhassyöpänsä jo paljon ennen lääkäreitä. Markon mielestä oireita ja huolta vähäteltiin, vaikka hänen isänsä ja isoisänsä olivat kuolleet tautiin.
Julkaistu: 25.3.2021

Marko Koivuneva, 50, yrittäjä Nurmijärveltä. Perheessä vaimo, lapset ja lastenlapset. Harrastaa: golfia, squashia ja uintia:

"Vessanpönttöön lorahti verta. Olin ulkohuussissa mökillä juhannuksena 2019. Valaistus oli kuitenkin sen verran huono, etten ollut ihan varma näkemästäni.

Kun tämä toistui, ajattelin heti, että ­minulla on eturauhassyöpä – kuten isoisälläni.

Hänen tautinsa alkoi samoilla ­­oireilla. Olin ollut nuorena miehenä isoisän mukana poroerotuksessa, ja häneltä oli tullut virtsan mukana verta. Hän kuoli viitisen vuotta diagnoosin jälkeen.

Myös isäni oli sairastanut eturauhassyövän ja menehtynyt siihen 63-vuotiaana. Sen jälkeen kävimme veljeni kanssa PSA-testissä, mutta kaikki oli kunnossa. Kävin silti varmuuden varalta säännöllisesti mittauksessa, viimeksi puoli vuotta aiemmin. PSA oli silloin normaali.

Olin huolissani ja menin yksityiselle lääkärille saman tien. Minulta otettiin veri­näytteet, mutta PSA-arvoa ei mitattu. Verenvuodon arveltiin johtuvan tulehduksesta. Lääkäri kuittasi asian tokaisemalla ”sehän on vain verta virtsassa”.

Se loukkasi. Olin kertonut isoisäni ja isäni eturauhassyövästä, mutta huoltani ei joko ymmärretty tai sitä vähäteltiin. Syöpää ei edes tutkittu.

En pystynyt rauhoittumaan, vaan syöpä pyöri mielessäni. Mietin ihan pahimpiakin vaihtoehtoja: tässähän saattaisi olla lähtö edessä. Tavallaan se valmisti minua tulevaan. Tosin en osannut kuvitellakaan, miten mutkikas matkasta tulisi.

Isän ja isoisän kohtalo

Palattuani kotiin Nurmijärvelle marssin terveyskeskukseen. Minulle tehtiin tuseeraus, eli lääkäri tunnusteli eturauhasta peräsuolen kautta. Eturauhanen tuntui ihan normaalilta. Edelleen arveltiin, että verivirtsaisuus johtuu tulehduksesta. Sain vahvat antibiootit, joilla se talttuisi.

Kuurin sivuvaikutuksena tuli paha nokkos­ihottuma, joka levisi limakalvoille. Lääke vaihdettiin toiseen. Kun hain sen apteekista, farmaseutti varoitti, että lääke voisi kipeyttää jänteeni. Akillesjänne voisi jopa napsahtaa poikki. Lopetin käytön, kun en pystynyt kumartumaan ottaakseni golfpallon pois kupista.

Soitin lääkärille ja sain lähetteen urologille Hyvinkään sairaalaan. Kuvittelin, ­että nyt homma lähtee eteenpäin. PSA-­arvoni mitattiin. Se oli koholla, mutta ­oireitteni syynä pidettiin tulehdusta.

Virtsarakostani otettiin näytepalat. ­Tämän seurauksena rakkoni alkoi vuotaa niin, että jouduin pariksi päiväksi sai­raalahoitoon.

Sain tiputuksessa verta, ja virtsarakkoni huuhdeltiin. Tilanne oli ­aika vakava. Vuoto onneksi tyrehtyi, mutta PSA nousi edelleen. Lopulta minut lähetettiin magneettikuvaukseen. Eturauhasessa näkyi jotain epäselvää, pieni pesäke. Siitä otettiin koepala.

Odotin patologin lausuntoa kuukauden päivät. Lokakuun lopussa sain kirjeen, jossa sanottiin, että kyseessä oli eturauhassyöpä. Se oli pysäyttävää luettavaa, mutta olin samanaikaisesti helpottunut. Ei vitsi, nyt se syöpä viimein löytyi! Toivottavasti se myös löytyi ajoissa.

Harmitti vietävästi, että olin itse tiennyt asian juhannuksesta asti, mutta joutunut odottamaan diagnoosia puoli vuotta. Se oli ollut raskasta aikaa.

Toki minua myös pelotti. En tiennyt taudista sen enempää, kuin että isäni ja isoisäni menehtyivät siihen. Kunpa sama kohtalo ei olisi nyt aivan heti minulla edessä.

Eturauhassyöpään sairastuminen mullisti Marko Koivunevan elämän. – Arvot menivät aika lailla uusiksi. Ennen paiskin pitkiä työpäiviä, mutta nyt olen kotona, kun lapseni tulevat koulusta.

Vertaistuki neuvoi

Seuraavaksi vuorossa oli hoitoneuvottelu. Vastassa oli tuttu urologi. Hän sanoi, ­ettei minulla olisi mitään hätää, koska olin vasta 49-vuotias ja syöpäni oli löytynyt varhaisessa vaiheessa. Koin jälleen, että tilannettani vähäteltiin. Ikään kuin minulla ei olisi ollut oikeutta olla huolissani. Se tuntui pahalta.

Minulle ehdotettiin eturauhasen tähystysleikkausta perinteisellä tavalla, mutta pyysin päästä robottiavusteiseen leikkaukseen. Se säästäisi hermoja ja virtsanpidätyskykyä.

Minua ihmetytti, miksei tätä armeliaampaa leikkausmuotoa tarjottu automaattisesti. Onneksi olin kuullut siitä Suomen eturauhassyöpäyhdistyksen Propon vertaistukiryhmässä. Muuten en olisi osannut pyytää sitä.

Vertaistukiveljet neuvoivat pyytämään myös levinneisyystutkimuksia. Vaikka oli todennäköistä, että syöpä ei ollut levinnyt, riittikö pelkkä todennäköisyys minulle? Lääkäri piti tutkimusta turhana, mutta suostui siihen. Kuvissa ei näkynyt etäpesäkkeitä, mutta niissä erottui selkeästi imusolmukkeita. Tätä ei pidetty merkittävänä.

Leikkaus tehtiin joulukuussa Peijaksen sairaalassa. Etukäteen minua arvelutti se, että siinä oltaisiin pää alaspäin. Mietin, että onpa epämiellyttävä asento. Kun leikkaus lähestyi, olin hyvillä mielin enkä lainkaan peloissani. Toivoin, että asiaan saataisiin mahdollisimman pian päätös ja syöpä olisi kohta historiaa.

Leikkaus ei riittänyt

Herätessäni koin äärimmäistä kiitollisuutta. Pienetkin asiat tuntuivat suurilta ja nostivat tunteet pintaan. Tunnen samalla tavalla aika usein vieläkin.

Toipilasaika sujui hyvin. Minun täytyi opetella uudelleen pidättämään pissaa, koska eturauhasen sulkijalihaksesta oli jäljellä vain osa. Sen vuoksi piti pelata hetki vaippojen kanssa. Treeni auttoi ja tilanne normalisoitui – mutta vain toviksi.

Joulukuun lopussa sain yllättäen tietää, että leikkaus ei ollut ihan onnistunut. Kasvain oli ehtinyt kasvaa eturauhasesta läpi, ja osa siitä oli jäänyt minuun eturauhasen ulkopuolelle. Luin tämän Omakannasta. Leikkaus ei ollutkaan vienyt syöpää ja siihen liittyvää pelkoa kokonaan pois. Mitä minä nyt tekisin?

Menin ensi töikseni mittauttamaan PSA-arvoni. Lukema oli järkyttävä, vaikka sen olisi pitänyt olla nolla, koska minulla ei enää ollut eturauhasta. Soitin lääkärille, joka kehotti laittamaan jäitä hattuun. PSA-arvon putoaminen vie leikkauksen jälkeen kaksi kuukautta.

Kun PSA mitattiin maaliskuussa uudestaan, se oli yhä koholla, mutta vain vähän. Jos PSA olisi koholla vielä toukokuussa, aloitettaisiin sädehoito.

Taas piti odotella, mikä tuntui piinalliselta. Olen odottanut juhannuksesta 2019 milloin mitäkin: seuraavaa lääkärikäyntiä tai tutkimustulosta. Tauti on ollut koko ajan askeleen edellä.

Toukokuussa PSA oli mennyt nollille. Tämä tarkoitti siirtymistä seurantaan, jolloin kävisin mittauksessa puolen vuoden välein seuraavat viisi vuotta. Jes, tämä oli nyt tässä!

En silti kokenut itseäni voittajaksi syöpä­taistelussa. Itse asiassa pidän tätä taistelufraasia loukkaavana. Miten syöpää vastaan taistellaan? Toki voin vaikuttaa omaan asenteeseeni: olenko iloinen vai surullinen tai katkeroidunko vai menenkö eteenpäin?

Minä valitsin positiivisuuden, ja kesä sujui mukavasti. Tosin minulla oli ala­selkä- ja nivelkipuja, jollaisista en ollut kärsinyt ennen. Mielessä kävi väkisinkin, olikohan syöpä sittenkään tässä.

Golf on auttanut saamaan ajatukset irti sairaudesta. Tulevaa Marko ei juuri ajattele. – Se, mitä tulee eteen, tulkoon ajallaan, hän sanoo.

Loppu odottamiselle

Elokuussa ulosteen mukana alkoi tulla verta. Kolmannen kerran jälkeen otin ­yhteyttä lääkäriin. Isoäidilläni oli ollut paksusuolen syöpä ja pelkäsin, että nyt minuun iski myös mummon tauti.

Siitä ei ollut kyse, mutta tutkimuksissa huomattiin, että PSA oli noussut. Seuraava mittaus sovittiin kahden kuukauden päähän. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta. Joutuisin taas odottamaan. Enää en suostunut siihen.

Varasin ajan yksityiseen syöpäsairaalaan, sillä halusin toisen lääkärin arvion tilanteestani. Sain kuulla, että jo edelli­senä syksynä otetuista magneettikuvista näki, että kasvaimeni oli suurella todennäköisyydellä kasvanut eturauhasen läpi.

Myös levinneisyystutkimuksessa näkyneet imusolmukkeet viittasivat siihen, ­ettei syöpä ollut pelkästään eturauhasen sisällä. Tässä tilanteessa leikkausta ei olisi enää kannattanut tehdä. Minun pitäisi päästä heti sädehoitoon.

Keräsin voimanrippeeni ja soitin julkisen puolen lääkärilleni. Sanoin, etten odottaisi päivääkään.

Sain kuin sainkin lähetteen syöpäklinikalle ja olin siitä äärettömän onnellinen. Vihdoinkin asiaani hoitaisi syöpälääkäri. Sairauteeni perehdyttäisiin ja saisin kattavasti tietoa hoitovaihtoehdoista.

Ihan näin se ei mennyt. Onkologi kysyi, miltä 35 kertaa sädehoitoa kuulostaisi. Hän ei kertonut, miksi tähän ratkaisuun oli päädytty ja mitkä olivat hoidon haitat. Hänellä ei ollut aikaa moiseen.

Olin tyrmistynyt ja vähän itkuinenkin, mutta jaksoin pyytää, että saisin keskustella toisen lääkärin kanssa. Minuun otti yhteyttä hyvin miellyttävä onkologi, joka vastasi kysymyksiini juurta jaksain. Mieleni rauhoittui.

Sädehoito alkoi marraskuun puolivälissä. Menin hoitoon asenteella, että nyt hoidetaan homma viimein kotiin. Siellä se syöpä jossain on, mutta se ei ole tajunnut vielä, että se tuli väärään kaveriin.

Perhe kaikkein tärkein

Nyt sädehoito on takana. Selvisin siitä pienillä haitoilla, väsymyksellä ja vähäi­sillä suolistovaivoilla. Hoitohenkilökunta oli todella ammattitaitoista ja kohtasi ­potilaan upeasti. Vointiani kysyttiin joka kerta.

Sataprosenttista varmuutta hoidon ­tehosta ei tietystikään ole. Muita hoitovaihtoehtoja on kuitenkin yhä jäljellä. Olen nähnyt vertaistukiryhmässä miehiä, joilla tauti on ollut 20 vuotta, mutta he ovat porskuttaneet eteenpäin. Semmoinen mahdollisuus minullakin on.

En kuitenkaan murehdi tulevaa, vaan nautin elämästäni sellaisena kuin se on. Tärkeintä minulle on perhe: vaimoni ja kuusi lastani sekä lastenlapseni.

Heille sairastumiseni oli kova paikka. Vuodatimme kaikki kyyneleitä sen vuoksi. Vaikeinta itselleni on ollut perheen huoli. Olen ollut välillä äreä, masentunut ja itseeni vetäytynyt. Se on ollut raskasta heille.

Aluksi toivoin pääseväni syöpäpotilaille tarkoitetun psykososiaalisen tuen pariin. Uskon, että terapia olisi voinut viedä raskaimman kuorman pois. Tukea tarjottiin kuitenkin vasta viime vuoden huhtikuussa. Silloin tarve oli jo ohi.

Onneksi olen saanut jakaa tuntojani vertaistukiveljien kanssa. Olen muutenkin ollut avoin sairaudestani, ja se on helpottanut oloa. En kuitenkaan ole halunnut kuormittaa läheisiäni joka päivä.

Tällä hetkellä mieleni on hyvä ja valoisa.

Iloitsen joka aamu siitä, että saan ­avata silmäni.

Kun nuorimmat lapseni ­tulevat koulusta kotiin, isä on paikalla ja kotona tuoksuu ruoka.

Ennen tein 12-tuntisia työpäiviä. Jätin työni jo ennen diagnoosia, koska halusin keskittyä terveyteeni. Sittemmin aloin työskennellä konsulttina oman yritykseni kautta, mutta teen töitä vain sen verran, että saan katettua pakolliset tarpeet. ­Nykyisin vähempi riittää minulle.

Mikä on ollut matkassa haastavinta?

– Olen joutunut perehtymään sairauteeni ja vaatimaan hoitoa ja toimenpiteitä. Kiireen vuoksi potilaat ohjataan systeemin läpi tietyillä hoidoilla.

Mikä on auttanut jaksamaan?

– Avoimuus on ollut tärkeä voimavara, eikä murtumisen hetkiä ole tullut usein. Läheiset ja ystävät ovat kannatelleet. Golfharrastus on antanut tilaa hengittää. Suuri kiitos myös Propo-eturauhassyöpäyhdistykselle ja paikalliselle vertaistukiryhmälle.

Mitä kokemasi on opettanut?

– Terveys ei ole itsestään selvä asia. Elämä on rajallinen. Nautitaan jokaisesta hetkestä. Ei kannata murehtia liian pitkälle tulevaa, vaan elää tässä ja nyt.

Korona ei ole Markoa paljon hetkauttanut. – Kun on käynyt syövän vuoksi perimmäisten kysymysten ­äärellä, epidemia ei ole tuntunut isolta asialta. Toki suhtaudun vakavasti ohjeisiin, mutta en pelkää.

Miesten yleisin syöpä

Mikä sairaus? Eturauhassyöpä todetaan Suomessa vuosittain yli 5 000 miehellä. Sairastuneiden keski-ikä on noin 70 vuotta. Ikä onkin tärkein yksittäinen riskitekijä. Vaaraa lisäävät myös runsas rasvan käyttö, lihavuus ja ­tupakointi. Noin 2–5 prosenttia eturauhassyövistä on perinnöllistä tyyppiä.

Oireet: Ensioireet ovat pääosin samanlaisia kuin eturauhasen liikakasvussa: virtsaamishäiriöitä ja virtsateiden tulehduksia. Lisäksi syöpään voi liittyä verivirtsaisuutta tai verta voi olla siemennesteessä. Joskus ensioireet voivat johtua etäpesäkkeistä luissa. Tällöin oireena voi olla esimerkiksi luustokipu.

Tutkimukset: Jos virtsaamisoireet ovat kehittyneet nopeasti, PSA-koe on hyödyllinen. Prostataspesifinen antigeeni on eturauhasen tuottama proteiini. Sen tuntuvasti suurentunut määrä veressä viittaa vahvasti syöpään. PSA:n määritys ja seuranta on suositeltavaa 1–4 vuoden välein, jos lähi­suvussa on ollut kaksi tai useampia eturauhassyöpätapauksia tai lähi­sukulaisen syöpä on todettu alle 55-vuotiaana.

Eturauhasvaivojen yhteydessä virtsarakko tunnustellaan peräsuolen kautta. Lisäksi tutkitaan virtsa ja otetaan verikokeita. Jos epäillään syöpää, jatkotutkimuksiin kuuluvat kaikututkimukset ja koepalan otto. Lisäksi voidaan tehdä luuston kuvantamistutkimuksia, jos epäillään etäpesäkkeitä.

Hoito: Hoitona voi joskus olla pelkkä seuranta, sillä osa eturauhassyövistä etenee hyvin hitaasti eikä ehdi välttämättä aiheuttaa koskaan haittaa. Muutoin käytetään hormonihoitoa, sädehoitoa tai leikkausta.

Tyypillisiä leikkauksen ­aiheuttamia haittoja ovat virtsanpidätyskyvyn häiriöt ja erektiohäiriöt. Ennuste on hyvä, jos syöpäkasvain on paikallinen. Tällaisista potilaista yli 90 prosenttia elää diagnoosin jälkeen vähintään kymmenen vuotta.

Lähteet: kaikkisyovasta.fi ja Terveyskirjasto.

Et ole yksin!

Propo Suomen eturauhassyöpäyhdistys ry on valtakunnallinen potilasjärjestö, joka toimii eturauhassyöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä hyväksi. Avoimissa ja maksuttomissa vertaisryhmissä jaetaan kokemuksia ja tietoa eturauhassyövän kokeneiden kesken. Ryhmiä on eri puolilla Suomea. Voit käydä kaikissa tapaamisissa tai silloin, kun sinulle parhaiten sopii.

Lisätietoa: Propon vertaisryhmät.

3 kommenttia