Kauneus ja Terveys

Millaista on elää epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa? Tiia sai diagnoosin vasta 24-vuotiaana: ”Pahin varjopuoli on se, että suhteita on katkennut, kun olen tuntenut oloni uhatuksi”

Millaista on elää epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa? Tiia sai diagnoosin vasta 24-vuotiaana: ”Pahin varjopuoli on se, että suhteita on katkennut, kun olen tuntenut oloni uhatuksi”
Tiia Merikanto, 33, oli parikymppinen, kun hänellä todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Hän kertoo, millaista on, kun kaikki tuntuu liikaa.
Julkaistu: 15.3.2022

”Perheneuvoja pyysi puolisoani kuvailemaan minua kolmella sanalla. Mieheni sanat olivat: rakas, kumppani, epävakaa. Mies oli mukana terapiakäynnilläni, jotta saisi ulkopuolisen näkökulman oireiluuni. Maininta epävakaudesta ei tullut yllätyksenä, mutta silti se teki kipeää.

Olen kai ollut epävakaa koko elämäni. Lapsena se näkyi herkkyytenä. Näin jälkikäteen sitä voi kuvailla niin, että minusta tuntui aina osoittaessani kielteisiä tunteita kuin olisin tuottanut vanhemmilleni pettymyksen. Pelkäsin myös valtavasti hylätyksi tulemista.

Sain diagnoosin silti vasta 24-vuotiaana. Aluksi olin helpottunut. Ajattelin, että lääkitys korjaisi ongelmani. Sen sijaan lääkärillä oli tarjota erilaisia hengitysharjoituksia ja vinkkejä tietoiseen läsnäoloon.

Tunteiden ääripäissä

Elämä tuntuu vuoristoradalta – monta kertaa päivässä. Pienikin vastoinkäyminen, kuten yllättävä muutos sovittuun asiaan tai toisen tahaton mutta kielteiseltä kuulostava kommentti, voi vetää pohjalle. Tunneherkkyyttäni voi verrata tilanteeseen, jossa keho olisi rakkuloilla. Minun ja maailman väliltä puuttuu tietynlainen suoja, ja kaikki tuntuu voimakkaalta.

Se tarkoittaa, että saan nauttia iloisista asioista tavallista vahvemmin. Viime aikoina olen tuntenut suurta iloa siitä, että olen muuttanut vanhaan kotikaupunkiini Poriin. Välillä koko sydämeni on pakahtua, kun kuuntelen porilaisten tapaa kommunikoida suorasti ja jämäkästi ja kun tapaan vanhoja kouluaikaisia ystäviä.

Tunteiden ääripäiden välillä tasapainottelu on silti uuvuttavaa.

Tiia Merikanto sai epävakaa persoonallisuushäiriö -diagnoosin 24-vuotiaana.

Epävarmuus varjostaa ihmissuhteita

Tiesin jo ennen diagnoosia, että jokin oli vialla. Olin itsetuhoinen: viiltelin, harrastin irtosuhteita ja altistin itseäni muutenkin haitallisille tilanteille. Luulin, että se liittyi keskivaikeaan masennukseen tai ahdistuneisuushäiriöön, jotka oli todettu jo aiemmin.

Epävakauden haitat tuntuvat minulla erityisesti ihmissuhteissa.

Kun kohtaan kiinnostavan ihmisen, heittäydyn tunteeseen ja odotan toiselta samaa. Leimaannun ja haluan tietää vastapuolesta kaiken. Tämä taipumus on jonkin verran helpottanut, kun ikää on tullut enemmän.

Vaikka kiinnyn salamannopeasti, minun voi olla hankala sitoutua. Ihmissuhteitani varjostavat epävarmuus ja hylätyksi tulemisen pelko. Ylianalysoin toisten eleitä.

Vahvaa samastumista fiktiohahmoihin

Minun on vaikea tunnistaa välillä itseäni, sillä identiteettini on epävakaa. Se näkyy esimerkiksi siinä, että kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat välillä rajusti. Nuorena värjäsin hiuksiani lähes viikoittain ja samastuin tv-sarjojen ja kirjojen hahmoihin niin, että aloin ikään kuin elää niiden elämää.

Myös seksuaalisuuteni on liukuva käsite, mikä on onnekseni ohjannut minut unelma-ammattiini seksuaa­li­terapeutiksi. Tapailen ihmisiä sukupuolesta riippumatta enkä juuri nyt näe itseäni vain yhden kumppanin kanssa. Seksi on vain seksiä, tunteet ovat asia erikseen.

”Elämä tuntuu vuoristoradalta – monta kertaa päivässä. Toisen tahaton kommentti voi vetää pohjalle.”
Tiia Merikanto

Lääkitystä ja terapiaa

Pahimpina aikoina olen viettänyt joitain jaksoja päivä­osastolla, jossa olen opetellut rutiineja ja saanut lääkitystä kuntoon. Muutoin epävakauttani on hoidettu erilaisissa terapioissa. Välillä niistä on ollut enemmän apua, välillä vähemmän.

Pahin varjopuoli on se, että suhteita on katkennut, kun olen tuntenut oloni uhatuksi. Olen katkaissut välejä ystäviin iskemällä heitä sanoilla arkaan paikkaan vain, koska en ole tuntenut tarpeeksi luottamusta.

Diagnoosin jälkeen olen ymmärtänyt, että se en ollut minä vaan häiriöni. Olen antanut itselleni anteeksi.

Välillä on hyvä muistaa, että tilanteeni voisi olla pahempikin. Osaan jo kysyä, kumpi on äänessä: minä vai epävakaus. Se luo tietyllä tavalla myös itsemyötätuntoa.

Kantaako elämä?

Häiriö helpottaa valtaosalla ikääntyessä. Saatan itse kuulua siihen vähemmistöön, sillä oireeni ovat vain muuttaneet muotoaan. En enää viiltele enkä harrasta aivan holtittomasti irtosuhteita, mutta olen huomattavasti herkempi, mikä sekin kuormittaa ihmissuhteita.

Vaikka tunnen itseni paremmin, minun on yhä hankala erottaa, mitkä päätökset kumpuavat häiriöstä ja mitkä harkinnasta. Tuudittaudun helposti ajatukseen, että elämä kantaa – ja hyppään.

Nämä samat ajatukset ovat myös epävakauden hyviä puolia. Välillä on ihanaa olla holtiton ja vain uskoa, että kaikki järjestyy. Olen ollut avoin mahdollisuuksille ja tavannut upeita tyyppejä. Moni kuvailee minua rohkeaksi, vaikka en ymmärrä, mitä he sillä tarkoittavat.

Diagnoosi kuin leima

Olen oppinut, miten tärkeää on saada olla aina oma itsensä. Minun ei tarvitse enää teeskennellä. Aiemmin piilotin kielteisiä tunteitani ja vedin roolia. En esimerkiksi itkenyt terapiassa ensimmäisten kolmen vuoden aikana kertaakaan. Jos olisin ollut alusta asti avoimempi, kehossani olisi varmasti vähemmän arpia.

Puhun epävakaudestani avoimesti, sillä uskon, että se voi auttaa muita. Silti diagnoosi tuntuu yhä toisinaan leimalta: ihmiset reagoivat tietoon eri tavoin.

Silti minä en ole yhtä kuin diagnoosini. Olen ylpeä siitä, että olen uskaltanut hakea apua.

Tuntuu, että vuosien haahuilun jälkeen olen löytänyt paikkani. Minulla on mielekäs työ ja lähimmät ystävät jakavat kanssani samat kiinnostuksen kohteet. Saan itkeä, nauraa, olla epävarma – ja puhua siitä kaikesta. Se helpottaa tunteiden kanssa tasapainoilua kaikista eniten.

Tällainen on epävakaa persoonallisuushäiriö

Suojakilpi puuttuu

Epävakaassa persoonallisuushäiriössä tunteita, ihmissuhteita ja minäkuvaa määrittävät pitkäkestoisesti eli useita vuosia kestänyt epävakaus ja impulsiivinen toiminta. Tilasta käytetään joskus myös nimitystä rajatilapersoonallisuushäiriö.

Häiriöstä kärsivän tunneherkkyyyttä on verrattu palovammapotilaan ihoon: on kuin suojakilpi puuttuisi ja kaikki tunteet ovat sietämättömän voimakkaita. Häiriötä esiintyy noin 0,7 prosentilla väestöstä.

Epävakaata persoonallisuutta hoidetaan ensisijaisesti psykoterapialla, jonka tukena voidaan käyttää mielialaa tasaavaa lääkitystä. Suurimmalla osalla persoonallisuushäiriö lievittyy kymmenen vuoden kuluessa diagnoosin saamisesta.

Lähde: Terveyskirjasto

Kommentoi »