Kauneus & Terveys

"En sairasta diabetesta, hoidan sitä"

Kun Tella Iisakkila sairastui kakkostyypin diabetekseen, monet sanoivat että se on hänen oma syynsä.
Kuvat Riina Peuhu

Tella Iisakkila, 77, Lempäälä, matemaattisten aineiden opettaja, eläkkeellä:

” Puheeni katkesi yhtäkkiä kesken työpalaverin. Sanoja ei tullut ulos suusta. Sitten puheeni jatkui hetken ja katkesi taas. Tätä kesti noin vartin. Tuolloin vuonna 1998 olin 56-vuotias ja Lammin lukion rehtori.

En osannut pelästyä, koska mitään muuta ei tuntunut. Yksi osallistujista huomasi, ettei kaikki ole hyvin. Minut vietiin terveyskeskukseen ja sieltä sairaalaan.

Selvisi, että kohtaus johtui ­aivoverenkiertohäiriöstä. Diabetes nostaa sen riskiä. Sokeriarvoni oli todettu korkeiksi jo vuotta aiemmin. Silloin lääkäri käski pudottaa kymmenen kiloa. Hän ei kertonut, miksi tai miten.

Vasta kohtauksen jälkeen alettiin puhua tyypin 2 diabeteksesta. Diabetes ei tuntunut aivoverenkiertohäiriön rinnalla juuri miltään. Minulla oli todettu myös verenpainetauti jo alle 50-vuotiaana. Sekin huolestutti enemmän kuin diabetes.

Olin sairaalassa kahdeksan päivää. Kun pääsin kotiin, sain mukaani hirveät määrät lääkkeitä ja dieettiohjeita. Toivuin aivoverenkiertohäiriöstä täysin, mutta pelkäsin vuosia, että se uusiutuu. Tiedostin, että paino pitää saada kuriin. Aloin taistella sen kanssa.

Olin nuorempana hoikka, mutta viisikymppisenä painoni alkoi nousta. Vuonna 1998 painoin 90 kiloa. Painoindeksini oli yli 30, mikä luokitellaan lihavuudeksi.

Vaikka yritin syödä terveellisesti, painoni ei pudonnut. Se aiheutti syyllisyyttä ja häpeää. Minua masensi ja pelotti. Mietin, että mitä tästä tulee, kun en laihdu. Liityin Painonvartijoihin. Se auttoi hetkeksi, mutta paino tuli takaisin.

Liikuin normaalisti eli kävelin ja uin. Perusliikkuminen ei kuitenkaan laihduta. Kyse on enemmän siitä, mitä suuhunsa pistää.

Sain diabetekseen insuliinilääkityksen, joka lihottaa. Kun painoni ei laskenut, päätin omatoimisesti jättää insuliinin vähemmälle, jotta laihtuisin. Verensokerini nousi, ja lääkärini oli vihainen. Hän käski antaa painon olla ja ottaa lääkkeet ohjeen mukaan.

Vuosi 2011 toi muutoksen. Olin eläkkeellä ja muuttanut Lempäälään. Olin jatkuvasti huolissani painostani. Se oli mielessäni päivittäin. Sitten menin uuden diabeteslääkärin vastaanotolle. Hän määräsi minulle diabeetikoille tarkoitettua laihdutuslääkettä, joka lisää kylläisyyden tunnetta ja saa syömään vähemmän.

Se toimi, ja painoni alkoi laskea. Käytin lääkettä pari vuotta, kunnes minulle tuli vatsavaivoja.

Lääkäri päätteli, ettei lääke sovi minulle, ja lopetti sen. Lihoin puolessatoista vuodessa kymmenen kiloa, ja verensokerini nousi. Se oli pahimmillaan 20 millimoolia per litra. Normaali arvo on alle 8.

Oloni oli väsynyt ja saamaton. Päätäni särki. Olin hyvin pettynyt hoitoon, mutta jatkoin silti vuosia ilman laihdutuslääkettä. Lopulta vaadin sen takaisin. Laihduin 40 voipakettia eli painoindeksiin 26 muutamassa vuodessa.

Diabetes on nyt hallinnassa, mutta se on loppuelämän kaverini. Nimitän sitä Dibbe-herraksi. Arkeeni se ei vaikuta. En ole joutunut luopumaan mistään.

Yritän kyllä syödä useimmiten suositusten mukaan, mutta en ota siitä stressiä. Jos minulle tarjotaan munkki, totta kai nautin sen. Moni tuttavani luulee, ettei diabeetikko voi syödä lainkaan herkkuja. Siksi minulle ei joskus uskalleta tarjota leivonnaisia.

Pistän joka aamu itseeni insuliinin ja laihdutuslääkkeen. Lisäksi otan tablettina diabeteslääkkeen ja kaksi verenpainelääkettä. Illalla otan kaksi tablettia diabeteslääkettä ja kolesterolilääkkeen, sillä minulla on kohonnut kolesteroli. Minulla on myös uniapnea ja B12-vita­miinin puutos, johon saan pistoksen parin kolmen kuukauden välein. Ne saattavat johtua diabeteksesta.

Diabetes ei pelota minua, mutta sen liitännäissairaudet kyllä. Pelkään, että jalkoihini tulee hermo­vaurio, jossa tunto heikkenee eivätkä lihakset toimi normaalisti. Käyn siksi jalkahoitajalla, jumppaan ja rasvaan jalkoja.

Olen monesti saanut kuulla tutuilta, että diabetes on elintapasairaus ja omaa syytäni. Se on loukannut. Painon pudottaminen on ollut minulle hyvin vaikeaa, vaikka olen yrittänyt noudattaa ohjeita tunnollisesti. Vasta laihdutuslääke auttoi.

En ole jäänyt diabeteksen kanssa yksin, vaikka asun itsekseni. Kun muutin Lempäälään, en tuntenut paikkakunnalta ketään. Perustin vertaistukiryhmän, jonka kautta tutustuin muihin diabeetikkoihin. Vertaistuki on ollut korvaamatonta.

Käyn jumpassa ja nautin elämästäni. Kesällä asun mökilläni, missä hoidan puutarhaa ja kasvatan yrttejä, jotka kuivatan saunan lauteilla. Viimeisin harrastukseni on hyönteishotellien rakentaminen. Niistä tulee pölyttäjille pesiä ensi kesäksi. Nykyisin ajattelen, etten sairasta diabetesta, vaan hoidan sitä.”

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehden numerossa 14/2019.

Julkaistu: 11.12.2019
2 kommenttia