
ˮEn saanut matkustaa siskoni luo – olen aivan järkyttynyt mieheni mustasukkaisuudesta!ˮ
Mustasukkaisuus voi näyttäytyä hyökkäävänä käytöksenä tai jopa sairaalloisena omistushaluna. Perheneuvoja Pekka Puukko sanoo, että usein taustalla piilee mustasukkaisen osapuolen oma pelko. Terveessä parisuhteessa molemmilla osapuolilla saa kuitenkin olla omia ystäviä ja menoja.
Kun pitkän avioliiton jälkeen puoliso paljastuu mustasukkaiseksi, elämä järkkyy. Hyvässä suhteessa voi mennä pitkiäkin aikoja, ettei omiin menoihin ole tarvetta eikä mustasukkaisuudelle ole tilaa.
Rakkausklinikan tämän viikon kysymyksessä 30 vuotta naimisissa ollut nainen kertoo järkyttyneensä, kun mustasukkaisuus miehessä ilmeni yllättäen ja aivan ehdottomana.
Perheneuvoja Pekka Puukko sanoo, että toisen tarvitseminen ja oman riippuvuuden kohtaaminen on mustasukkaiselle joskus niin häpeällistä, että sen mieluummin naamioi kuulusteluksi ja vihaiseksi syyttelyksi.
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.
Mieheni uhkasi erolla jos matkustan siskoni luo – eihän tämä ole tervettä?
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 30 vuotta ja meillä on kaksi aikuista lasta. Olin leikkauksen jälkeen sairaslomalla neljä kuukautta ja ajattelin matkustaa yksin siskoni luokse muutamaksi päiväksi.
Yllättäen mieheni sanoi, että en saa matkustaa ilman häntä. Hän sanoi, että jos rakastan häntä, en matkusta ja että minun pitää valita hänen tai siskoni välillä. Puhuimme tästä, mutta mieheni oli valmis eroamaan, jos matkustan.
En siis matkustanut koska tuntui kauhealta erota sen takia. Olen aivan järkyttynyt! Mielestäni tällainen ei ole terveellistä eikä rakkautta. Tunteeni miestäni kohtaan ovat kylmenneet. Olemme perhe, joka viettää paljon aikaa yhdessä, mutta en koskaan olekaan matkustanut ilman miestäni mihinkään.
Perheneuvoja Pekka Puukko vastaa:
Kysymyksestäsi saa vaikutelman, että olette eläneet elämäänne varsin tiiviisti yhdessä. Se on varmasti sopinut teille, eikä kummallakaan ole ollut aiemmin tarvetta toimia toisin. Runsaskaan yhdessä vietetty aika ei ole tuntunut pakolta, eikä kummallakaan ole ollut halua siitä irtautua edes yhdeksi yöksi.
Nyt tilanne on toinen. Kun kerroit toiveestasi käydä tapaamassa siskoa, paljastui jotain, mikä ei ennen ehkä ole tullut näkyväksi. Kokemus vapaaehtoisesta avioliitossa elämisestä muuttui äkkiä pakoksi pysyä kotona.
Tällaisessa tilanteessa järkytys on hyvin ymmärrettävää ja tunteiden kylmeneminen luonnollista. Pakko tappaa ilon ja rakkauden.
Kontrolloiva käytös kertoo usein pelosta ja epävarmuudesta. Mitähän miehesi pelkää? Yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta, hylätyksi tulemista? Tunteeko hän epävarmuutta itsestään vai laukaisiko läpikäymäsi leikkaus hänessä pelkoja, joista hän itsekään ei ole ollut tietoinen?
ˮMustasukkaisuuden ongelma on usein se, että oma pelko näkyy hyökkäävänä käytöksenä.ˮPerheneuvoja Pekka Puukko
Mustasukkaisen käytöksen ongelmana on yleensä se, että pelko puetaan hyökkäävään käytökseen. Toisen tarvitseminen ja oman riippuvuuden kohtaaminen on joskus niin häpeällistä, että sen mieluummin naamioi kuulusteluksi ja vihaiseksi syyttelyksi.
Ja kun toinen käyttäytyy aggressiivisesti ja epäluuloisesti ilman aihetta, se aiheuttaa puolisossa usein vetäytymistä ja tunteiden kylmenemistä, joskus myös pelkoa. Mustasukkainen puoliso aistii vetäytymisen. Kehä alkaa pyöriä.
Aiheettoman epäluuloisuuden kanssa pystytään usein tulemaan juttuun, jos keskustellaan oikeista asioista. Mustasukkaisen osalta tämä tarkoittaa rehellistä puhetta omista peloistaan ja kuvitelmistaan: ”Minua pelottaa, kun lähdet juhliin ja tapaat muita ihmisiä. Ehkä siellä on joku kiinnostavampi kuin minä.”
Puolison kohdalla tämä tarkoittaa toisen pelkojen ja uhkakuvien rauhallista kuuntelemista. Voi sanoa itselleen, että nyt ei ole kyse siitä, mitä minä olen, vaan tuon toisen ihmisen peloista.
Usein mustasukkainen puoliso tarvitsee rauhoittelua: ”Sinulla ja meillä ei ole hätää, tapaan juhlissa ystäviä ja tulen sitten kotiin.” Viestin laittaminen kotiin poissaolon aikana voi auttaa myös paljon, sillä se kertoo siitä, että puoliso on ajatuksissa silloinkin, kun itse on muualla.
ˮHyvään parisuhteeseen kuuluu se, että puolisoilla saa olla omat läheiset suhteet sukulaisiin ja ystäviin.ˮPerheneuvoja Pekka Puukko
Kysy puolisoltasi, mitä hän tunsi ja koki, kun ehdotit matkaa. Kysy, voitko jotenkin helpottaa hänen oloaan, kun olet poissa kotoa.
Hyvään parisuhteeseen kuuluu se, että puolisoilla saa olla läheiset suhteet sisaruksiinsa, vanhempiinsa, sukulaisiinsa ja ystäviinsä. Pidä kiinni tästä oikeudestasi.
Toivon että löydätte tässä asiassa rakentavan keskusteluyhteyden. Muuten on vaikea kuvitella, miten läheisyys ja vapaus rakastaa voisi palata suhteeseenne.
