”Emme puhu mistään ja se ahdistaa minua – miten tästä voisi päästä kohti parempaa?”

Hiljaisuus parisuhteessa aiheuttaa helposti epäröintiä. Jos puolisot eivät puhu toisilleen, mieleen hiipii vaivihkaa monenlaisia ajatuksia: Eikö toinen enää pidä minusta? Mitä hän ajattelee? Onko minussa jotakin vikaa?

Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama sanoo, että puhumattomuus voi johtua myös siitä, että toinen ei koe, että hänen sanoillaan olisi merkitystä ja tulisi kuulluksi, ja siksi ehkä ikään luovuttaa puhumisen.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

Ajattelin kysyä, että miten pitäisi toimia, kun tässä parisuhteessa tuntuu siltä, että puhumattomuus käy ylivoimaiseksi. Myönnän, että minussakin on vikaa eivätkä kaikki syyt löydy vain vastapuolesta.

Mutta meillä puhumisen aloitan lähes aina minä, asiasta kuin asiasta. Esimerkiksi mitä ruokaa syömme, veikö hän lapsen hoitoon vaikka oli kotona ja haenko minä lapsen.

Puolisoni ei ilmoita, milloin hän tulee töistä. Hän tekee pitkiä päiviä ja tulee yleensä iltakuuden ja kahdeksan välillä. Meillä on neljä lasta, pienin on 2-vuotias.

Olen kärsinyt unettomuudesta jo kolme vuotta, eikä mies tue minua. Hän toteaa vain, että voi ei. Itseäni helpottaisi, jos kaikesta voisi puhua ja tuntemuksia voisi jakaa, mutta en koe, että meillä on näin. Mies on sanonut, että kun hän on hiljaa, niin sanominen loppuu.

Minä haluaisin vain keskustella mieltäni vaivaamista asioista, mutta mieheni ei vain osaa tulla vastaan. Tämä on surullista.

Tänään ajattelin kauhukseni, että mieheni seura stressaa minua jo siinä määrin, että minua ahdistaa istua häntä vastapäätä. Sitten itse korotan ääntäni, kun lähtökohtaisesti yritän tehdä itseni vain kuulluksi. Onko teillä mitään neuvoa, miten pääsemme tästä kohti parempaa?

Kiitos kysymyksestäsi! Parisuhteen puhumattomuusongelmat eivät ole harvinaisia. Niillä on tapana lähteä liikkeelle vaivihkaa yksittäisistä tilanteista ja vähitellen kasvaa ja kärjistyä kuvaamallasi tavalla niin, että jopa arkiset ruokakysymykset jäävät vaille vastausta. Usein näiden mykkäkoulujen takaa löytyy loukkaantumisen ja huomiotta jäämisen kokemuksia pitkältä ajalta. Kuten viisaasti sanot, molemmilla osapuolilla on oma vastuunsa suhteen umpikujasta.

Olet turhautunut nykyiseen tilanteeseen, jossa pelkkä arjen tekemisistä sopiminen on vaikeaa puhumattakaan siitä, että univaikeudet ja muu oman olon jakaminen jäävät vaille keskustelua.

Jäin miettimään tuota miehesi kommenttia, että olemalla hiljaa hän saa sanomisen loppumaan. Harvoin tulee kohdanneeksi täysin puhumattomia henkilöitä. Mikä on saanut puolisosi mykistymään? Voisiko olla hänenkin puoleltaan kyse kuulluksi tulemisen tarpeesta?

Mietin esimerkkilausettasi: ”Veitkö lapsen hoitoon, vaikka olit kotona?” Kuulen näissä sanoissa pettymystä ja ehkä syytöstäkin. Vaikka pettymykseen olisi aihetta, tämä kysymys saattaa sulkea miehen suun ja estää keskustelun etenemisen.

Oletteko alun perinkin olleet erilaisia keskustelijoita? Sinä kaipaat asioiden ääneen ajattelemista, puhumista ja pohtimista. Millainen miehesi tapa kertoa omista kokemuksistaan ja toiveistaan on ollut? Onko hän vähäsanaisempi toiminnan ihminen, jota puheen paljous alkaa turhauttaa? Vai onko hän kokenut, että häntä tentataan? Löydättekö itsenne rooliasetelmasta, jossa toinen on vetäytyvä ja toinen puhelias?

Tällaisissa parisuhteissa käy usein niin, että aktiivinen, puhelias osapuoli alkaa puhua yhä enemmän tavoitteenaan löytää yhteys puolisoon. Toinen taas kokee jäävänsä altavastaajana puhetulvan alle, jolloin vaikeneminen tuntuu ainoalta tavalta saada omaa tilaa. Vaikenemisella saa kyselevän, yhä vaativammalla äänellä kontaktia hakevan kumppanin lopulta hiljaiseksi.

Näin muodostuva turhautumisen kehä hiljentää vähitellen molemmat. Sinä yrität perheellesi hyvää, haluat kysyä toisen tuntemuksia ja kertoa omistasi. Mies ehkä kokee tämän stressaavaksi ja vaativaksi moittimiseksi, johon löytyy vain yksi ratkaisu: vaikeneminen. Välillänne pyörivä negatiivinen kehä saa sinutkin jo automaattisesti korottamaan ääntäsi, kun alat puhua. Lähtökohta keskustelemiselle ei tuolloin ole kummankaan puolelta suotuisa.

Kerrot, että puhuessasi unettomuudestasi mies reagoi sanomalla: ”Voi ei!” Miltä se sinusta kuulostaa ja mitä miehesi mahtaa oikeasti tarkoittaa? Onko kyseessä osaa ottava huokaisu tai avuttomuuden ilmaisu eikä vain mitätöivä repliikki? Tällaisissa tilanteissa kannattaisi pysähtyä ja kysyä, mitä toinen tarkoitti sanoillaan?

Mitä niukemmaksi puhuminen käy, sitä enemmän painoarvoa jokainen lausuttu sana saa. Kumpikin tekee mielessään tulkintoja sanoista, sanojen väleistä ja äänensävyistä. Näin kumpikin käy kuvitteellista keskustelua omassa päässään ilman, että kumppanin todellinen tarkoitus tulisi selväksi.

Kysymyksesi herättää minussa myötätuntoa teitä molempia kohtaan. Teillä on iso perhe ja nuorimmainen lapsi vasta kaksivuotias. Elätte ruuhkavuosia, jolloin perhearjessa riittää koko ajan tekemistä. Mies ehtii työstään kotiin vasta myöhään illalla. Kun silloin kohtaatte, miten saisitte pienen hetken huokaistaksenne ja löytääksenne taas yhteyden? Olisiko kuppi kahvia tai teetä ja kosketus paikallaan? Jokin pieni rutiini, joka auttaa tulemaan taas yhteen? Mikä saisi niin kotiintulijan kuin siellä jo olevankin tuntemaan itsensä tärkeäksi? Mikä auttaisi teitä jaksamaan ja tuntemaan, että olette puolisoina ja vanhempina samalla puolella?

Tuntuu hyvältä, että etsit pääsyä parempaa kohti. Jaksaisitko itse laittaa alkuun ihan pientä muutosta siten, että omalta osaltasi huomioisit jokaisen hyvän sanan tai teon? Voisiko puhuminen näin alkaa ihan pienten läheisyyden itujen vahvistamisesta? Sitä kautta voisi vähitellen avautua rauhallista tilaa solmujenkin käsittelemiselle. Jos suhteen umpisolmut tuntuvat kovin tiukoilta, voisi olla viisasta hakeutua pariterapiaan, jossa työntekijän mukana oleminen auttaisi teitä pääsemään turvallisesti keskustelemisen alkuun.

Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.