”Elätän koko perheen ja mies vain piikittelee – en jaksa enää”

Maaseudulla asuvassa perheessä vain toinen puolisoista tuo rahaa taloon ja tilanne alkaa olla kestämätön. Perheen äiti kertoo tänään Rakkausklinikalla, kuinka mies ahkeroi maaseudulla erilaisissa töissä, mutta ei saa työstään palkkaa vaan vaihtaa sen töihin ja elää niin sanottua vaihdantataloutta. Tällä ei kuitenkaan perhe elä.

Mies kiukuttelee vaimolle, mutta pitää lapsistaan hyvää huolta. Rouva pohtii eroa, mutta ei haluaisi rikkoa perhettä. Rouva kokee olevansa aivan umpikujassa.

Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama sanoo, että koska lämpimiä tunteita kuitenkin pilkahtelee, on parisuhde mahdollista pelastaa. Elämäntilannetta olisi hyvä pohtia yhdessä niin ettei kumpikaan jää yksin pahan olonsa kanssa.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

Olemme olleet 18 vuotta yhdessä ja 11 vuotta naimisissa. Meillä on kaksi lasta. Mieheni teki aiemmin töitä jatkuvasti maatilalla, mutta noin puolitoista vuotta sitten hän sai tilan myytyä. Hän jatkoi yksityisyrittäjänä ja työmiehenä vähän siellä sun täällä. Töistä hän ei juurikaan palkkaa saa, koska työt ovat maaseudulla vaihtokauppaa toisen töihin tai muuta vastaavaa.

Minä olen aivan kyllästynyt elättämään perhettämme. En arvosta enää yhtään mieheni töitä. Meillä on paljon riitaa. Kun puhun miehelle raha-asioista, niin hän suuttuu. Kesällä otin perheneuvolaan yhteyttä, kun mies kiukutteli lapsillekin. Hän sai apua sosiaalityöntekijältä ja lastenhoidossa hän on nykyään ihan hyvä. Minulle hän kuitenkin ärhentelee.

Hän on saanut kotonaan mallin toisen piikittelylle, ja nyt hän tekee sitä minulle. Hän korottaa ääntään ja saa minut ahdistuneeksi. En oikein tiedä, rakastanko koko miestä enää, kun emme tee oikein mitään ikinä yhdessä. Ja en haluakaan tehdä. Tai kaikki on tosi hankalaa.

Joulun aikaan meillä meni jo paremmin, mutta nyt viime päivät ovat taas olleet jotenkin aivan kuraa. Mietin, onko ero ainoa vaihtoehto, jotta saisin miehen arvostamaan ensin itseään ja vaatimaan itselleen palkkaa, että hän tulisi toimeen.

Toisaalta taas, kun näen miten poikani nauttii isän seurasta, tuntuu ikävälle ajatukselle lähteä rikkomaan perhettä oman pahan oloni takia. Koen kuitenkin, että en jaksa enää vuosia tätä samaa, jos minä elätän perheen ja olen vastuussa enimmäkseen kaikesta.

Kiitos kysymyksestäsi! Se nostaa mieleen monta näkökulmaa, joiden kautta yritän tarkastella tilannettanne.

Miehesi on omistanut maatilan, jonka hän sittemmin myi pois. Millaista aikaa tuo maatalousyrittäjyys mahtoi olla teille? Entä miten syntyi päätös tilan myymisestä? Oliko teidän helppoa löytää yhteisymmärrys asiasta vai jättikö se jälkeensä katkeruuden siemeniä?

Mietin tässä kaikessa teidän kummankin tunteita. Onko maalla eläminen ja leipänsä saaminen sieltä aluksi ollut yhteinen unelmanne, vaiko enemmän miehesi toive? Jos kyse oli hänelle tärkeästä paikasta, ehkä jopa hänen lapsuuden kotitilastaan, myyntipäätös tuskin oli kevyt tehdä.

Kerrot, että miehen siirtyminen yrittäjäksi ei tuonut kaivattua taloudellista helpotusta, koska yritystoiminta maalla toimii pitkälti vaihdantataloutena. Onkohan miehesi pohjimmiltaan vähän liian kiltti ihminen? Sellainen, joka ei halua tehdä numeroa omasta työstään eikä vaatia ansaittua palkkaansa? Varmasti sinua turhauttaa, kun miehen tekemä työ ei näy käytettävissä olevana tulona.

Entä miltä hänestä mahtaa tuntua se, että hänen vaimonsa ei arvosta hänen yrittäjyyttään? Käykö niin, että hän perhepiirissä pitää loukkaantumisia sisällään ja purkaa ne ilkeillä kommenteilla sitten, kun mitta tulee täyteen? Olet tyytyväinen siihen, että hän sai perheneuvolasta apua toimintaansa lasten kanssa. Se kertoo, että hän kykenee muuttamaan käyttäytymistään. Mikä saisi hänet puhumaan sinullekin asiallisesti? Sanot, että joulun aikoihin teillä meni paremmin. Mikähän sen mahtoi saada aikaan? Entä miksi nyt tulee kuraa?

Olette molemmat joutuneet koville. Paine ja pettymykset tunkevat välillenne. Mikä auttaisi teitä huomaamaan, että olette samalla puolella parina ja lastenne vanhempina? Ette ole taistelemassa toisianne vastaan vaan yhdessä etsimässä keinoja rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Kaiken hankaluuden keskelläkin mielessäsi pilkahtelee kauniita ja lämpimiä tuntemuksia miestäsi kohtaan. Haluaisit saada hänet arvostamaan itseään riittävästi vaatiakseen itselleen kunnon palkkaa. Näet miten poikanne nauttii isän kanssa olemisesta. Et haluaisi rikkoa perhettä oman pahan olosi vuoksi – mutta toisaalta olosi nousee umpikujasta, jossa tahtomattasi olet perheen pääasiallinen elättäjä. Huoli kaikkien hyvinvoinnista kuormittaa sinun harteitasi.

Sinun paha olosi ei taida olla vain oma asiasi. Se heijastuu koko perheeseenne ja tuntuu kodin ilmapiirissä. Ei ole oikein, että jäät yksin huolesi kanssa.

Miehelläsikin taitaa olla paha olla, koska hän ärhentelee ja loukkaa. Miten hän voisi ottaa vastuun tunteidensa hallinnasta ja käyttäytyä asiallisesti sinua kohtaan? Entä mikähän olisi se pieni hyvä askel, jonka sinä voisit ottaa häntä kohti? Joissakin kohdissa, kuten silloin joulun aikaan, olette onnistuneet kääntämään kielteisen vuorovaikutuksen kehän myönteisempään suuntaan. Miten teitte sen? Miten sama muutos voisi lähteä liikkeelle nyt?

Mietit, mahdatko enää edes rakastaa miestä, kun ette nykyisin tee mitään yhdessä. Et kuitenkaan sano, että et rakasta. Kuulostaa siltä, että suhteenne ovi on sinulle vielä raollaan molempiin suuntiin, niin ulos kuin sisään päin. Löydättekö te kaksi itsenne samalta puolelta ovea?

Miehesi on jo saanut apua perheneuvolan sosiaalityöntekijältä. Suosittelen lämpimästi teille hakeutumista yhdessä pariterapiaan, jotta saisitte mahdollisuuden pohtia elämäänne rauhallisessa tilanteessa ilman syyllistämistä ja syyllistymistä. Suhteenne ansaitsisi sen mahdollisuuden.

Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.