Laulaja Eini Pajumäki on opetellut viettämään tavallista elämää: ”Yritän olla kotona se ihminen, joka olen, en diskokuningatar”

Onneksi elämä on palannut raiteilleen! Sellaiselta tuntuu Eini Pajumäen seurassa. Artisti pääsi vihdoin helmikuussa jatkamaan rakkainta työtään eli keikkailua. Huhtikuussa on tulossa uutta musiikkia, demon perusteella iskeviä rytmejä ja kiinnostavia tekstejä.

Alkuvuoden takaisku oli koronatauti, jonka Eini sairasti kolmesta rokotuksesta ja varovaisuudestaan huolimatta. Hänellä ei ole aavistustakaan, mistä sai tartunnan.

Ensin tauti tuntui tavalliselta flunssalta, mutta sitten Einille alkoi tulla hapettomuuden tunnetta. Kahvilassa jäi kupillinen kesken, kun rinnassa puristi ja vasenta kättä alkoi kivistää. Eini kävi tutkimuksissa Jorvin sairaalassa. Kaikki oli onneksi hyvin, mutta kokemus pelästytti.

– Jos minulla ei olisi ollut rokotteita, olisin astmaatikkona voinut saada todella vakavan taudin, Eini miettii.

Jos hyvä elämä pitäisi kiteyttää yhteen sanaan, Einillä se olisi tasapaino.

– Tulen rauhattomaksi, kun minulla on vähänkin paineita. On ehkä vaakaluonteen piirre, että tykkään elämäni olevan tasaista. Haen aina vakautta.

Iloiset asiat ovat tervetulleita, mutta myös ne heittävät vaakakupit pois paikoiltaan. Parhaillaan tasapaino häilyy, koska Eini on alkanut sisäistää tulevaa levyään ja harjoittelee sen lauluja.

– Huomaan, että alan käydä toisenlaisilla kierroksilla. En ole enää tasainen, vaan heilun ja olen rauhaton sielu.

Pysyvää tasapainoa Einille on aina tuonut perhe. Sisarukset ovat yhä tärkeitä suuressa perheessä kasvaneelle laulajalle, ja sitten on tietenkin oma perhe, puoliso Lars Pajumäki sekä lapset Ida ja Lauri.

– Olen hyvin perhekeskeinen ihminen. Jos en olisi tässä ammatissa, olisin varmaan perusäitityyppi, joka huolehtisi kaikesta. Onneksi työ vie ajatuksia muualle ja tuo elämään tapahtumia ja liikkumatilaa.

Vaikka lapset ovat jo aikuisia ja omillaan, Eini haluaa tietää koko ajan, mitä heille kuuluu. Lapset saavat toki elää omaa elämäänsä, mutta äidin mielenrauha säilyy, kun hän tietää, miten lapsilla menee.

Einin suurin oivallus on, että oma elämä ja työ on tärkeää pitää tasapainossa ja erillään toisistaan. Työ ei saa määrätä muuta elämää. Eini on taistellut sen puolesta, ettei kadottaisi tavallista arkea.

– Työssäni pyöritään oman navan ympärillä: minä, minä ja minä. On ollut hakemista, että osaan olla kotona se ihminen, joka olen, en diskokuningatar. Olen oppinut viettämään tavallista elämää, vaikka työni on riekaleista ja minut tunnetaan, kun menen kauppaan. Olen kuitenkin sopeutunut siihen. Voin jutella ihmisten kanssa ilman pelkoa, eikä minun tarvitse olla muuta kuin olen.

Eini tunnistaa itsessään pikkutarkkuuden ja kontrollinhalun. Joskus nämä piirteet häiritsevät häntä – ja hän näkee, että ne ärsyttävät myös muita. Nykyään Eini huomaa tilanteet, joissa kontrollin tarve pyrkii esiin. Silloin hän koettaa taistella sitä vastaan.

Einille on myös tärkeää saada miettiä asiat valmiiksi. Jos hän ei tee niin, hän on hermostunut ja rauhaton. Hänen pitää tuntea olevansa asioiden herra, jotta voi olla levollinen.

– Minun pitäisi saada aina tietää etukäteen, miten asiat menevät. Tyttäreni on samanlainen: hän on näköjään perinyt sen piirteen minulta. Myös pojassani huomaan jo samaa.

Yksi tasapainon tae on taloudellinen vakaus.

– En ole rikkauksien perään, mutta raha tuo rauhallisuutta elämään. Tykkään, että rahaa on säästössä pahan päivänä varalle. Raha ei polta käsissäni, sillä aina ei tarvitse ostaa jotakin.

Einillä on kokemusta myös päinvastaisesta tilanteesta. Taloudelliset vaikeudet 1990-luvun laman aikana opettivat kunnioittamaan rahan arvoa. Nuorena artistina hän ei säästänyt. Nyt hän hieman harmittelee, ettei ymmärtänyt silloin sijoittaa, vaikka ansaitsi hyvin.

Einin nuoruudessa artistielämä oli bailaamista. Nykyään alalla kiinnitetään yhä enemmän huomiota hyvää kuntoon ja hyvinvointiin.

– Tämä on heittänyt ihan häränpyllyä. On melkein sääntö, että artistit ovat hyväkuntoisia eivätkä soittajat läträä viinan kanssa lavalla, hän naurahtaa.

Toisaalta osa esiintyvistä taiteilijoista harrasti kuntoilua jo silloin, kun Eini oli vasta uransa alkumetreillä. Tähän joukkoon kuului esimerkiksi hänen oppi-isänsä Tapani Kansa.

– Tapsa sanoi, että liikunta on tärkeää ja minunkin pitäisi se aloittaa. Nyt ymmärrän tämän.

Einin elämä ei ole koskaan ollut runsaan alkoholinkäytön sävyttämää, vaikka hän nuorena viihtyikin Helsingin diskoissa. Hän alkoi kokea jo 25-vuo­tiaana, ettei pintaelämä ollut häntä varten. Einistä tuntui, ettei hän tunnistanut itseään. Hän muutti Hämeenlinnaan, jossa hänen siskonsa perheineen asui.

Hämeenlinnan-vuosinaan Eini oivalsi liikunnan ilon. Hän käveli pikkukaupungin katuja, pelasi squashia ja lasketteli.

– Laskettelu oli suuri intohimoni, mutta se loppui kuin seinään, kun aloin odottaa lasta. Pelkäsin, että jotain sattuu.

Laskettelu jäi pikkuhiljaa, eikä Eini oikein enää uskaltanut mäkeen. Nyt hän suunnittelee nousevansa jälleen suksille. Välineet ovat kuitenkin muuttuneet niin paljon, että laji täytynee opetella uudelleen.

Juoksemisesta Eini ei ole pitänyt koskaan, vaikka yritti opetella juoksutekniikkaa ja hänellä oli myös henkilökohtainen valmentaja. Sen sijaan sauva­kävelyä hän rakastaa. Lajissa koko keho saa liikettä.

– Tykkään mennä yksin. Kuuntelen luonnon ääniä ja katselen ihmisten kauniita pihoja. Talvella en kävele mielelläni, mutta sauvat kutsuvat heti, kun kevät koittaa.

Kuntosalilla Eini on käynyt säännöllisesti ainakin viisitoista vuotta. Hän treenaa joko yksin tai puolisonsa kanssa.

– Olemme intohimoisia salilla kävijöitä. Se on meidän yhteinen juttumme.

Korona-aikana Eini ja Lasse ovat käyneet salilla viisi kertaa viikossa. Eini tekee personal trainerin suunnitteleman ohjelman ja lisää painoja, jos siltä tuntuu. Lasse katsoo, että Eini tekee liikkeet varmasti oikein. Lisäksi ohjelmaan kuuluu hyvä lämmittely ja paljon venyttelyä.

– Liikunta on tärkeää mieleni kannalta. Saan siitä paljon energiaa ja pystyn nollaamaan stressin.

Diskokuningattaren on syytä pysyä hyvässä kunnossa myös keikkoja varten. Hapenottokyky ja oikea hengitystekniikka ovat esiintyessä tärkeitä.

Eini kertoo, että ääni sai levätä koronan aikana – ja sen huomaa. Nyt on helpompi laulaa.

Kun Eini tarjoaa pullakahvit, hän toteaa hieman repsahtaneensa. Hän ehti kokeilla kolme kuukautta elämää ilman lisättyä sokeria. Muutamana ensimmäisenä päivänä hän oli ärtynyt, mutta sen jälkeen olo tuntui hyvältä. Sokerin käyttö vähentyi selvästi.

– Jos annan makealle pikkusormen, se vie helposti koko käden. Juuri pullakahvit ovat makeanhimoni kohde, hän myöntää.

Terveellinen ruokavalio ja säännöllinen ateriarytmi ovat Einille tärkeitä. Kun illalla on keikka, hän syö lämpimän aterian viiden kuuden maissa. Salaatilla ei jaksa vetää puolentoista tunnin energistä keikkaa, joka alkaa yhdeltätoista, joskus vasta puo­liltaöin. Ennen esiintymistä hän tankkaa vielä ruisleipää, tuoremehua tai banaanin.

Kun Eini aloitti uransa, ravintoloiden ja huoltoasemien ruokatarjonta oli raskasta ja epäterveellistäkin. Nykyään hän pystyy syömään keikkamatkoilla terveellisesti: kaikkea löytyy ja voi toivoa niin matkan varrella kuin keikalla raideriin eli esiintyjän taka­huonetarjoiluunkin.

Eini on joutunut tarkkailemaan syömisiään, koska hänen suolistonsa kiukuttelee helposti. Hän itse epäilee ärtyvän suolen oireyhtymää, ja sitä tutkitaan parhaillaan. Vehnä ja sipuli eivät sovi hänen vatsalleen, mutta kaura rauhoittaa. Punaisen lihan hän jätti jo aikaa sitten, koska se teki olon raskaaksi. Tilalle tuli paljon kasviksia, kanaa ja kalaa.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin olen oppinut, mikä ruoka-aine on hyväksi minulle ja mikä ei.

Myös nuorena sairastettu vakava syömishäiriö on vaikuttanut suuresti Einin ruokasuhteeseen ja painonhallintaan. Laihimmillaan Eini osti vaatteita lastenosastolta. Hän kuitenkin selvisi sekä anoreksiasta että bulimiasta itse ja opetteli syömään uudelleen. Harjoitukset alkoivat pizzapalasista. Ne täyttivät ja pysyivät sisällä.

– Syömishäiriö aiheutti sen, etten leiki millään lailla ruoan kanssa. Ei ole tehnyt mieli ryhtyä laihdutuskuurille. Sellaiseen en lähde eikä ole tarvetta.

Ruokaa Eini oppi laittamaan vasta 30-vuotiaana, kun hän oli perustanut perheen. Lapsuudenkodissa Pellon Orajärvellä äiti oli keittiön pomo. Kotoa lähtiessään 16-vuotias Eini ei osannut keittää perunoita eikä kaurapuuroa. Nuorena artistina hän osti kaupasta eineksiä ja söi jogurttia ja sämpylöitä tai ravintoloissa.

– Nykyään olen meillä pääkokki. Olen oppinut laittamaan hyvänmakuista ruokaa ja olen myös ylpeä siitä taidosta. Bravuurini on kala eri muodoissaan, Eini kertoo.

Einin ja Larsin kotona on avaraa ja lähes valkoista. Koti kuitenkin vaaleni vasta, kun lapset olivat kasvaneet. Eini halusi, että lapset saivat kulkea pulla kädessä eikä kotona ollut kiellettyjä paikkoja. Siksi siellä ei ollut vielä silloin yhtä valkoista kuin nykyisin.

– Kaipaan valoisuutta sisälleni. Vaadin puhtautta ja raikkautta ympärilleni, jotta voin hyvin. Hengitän paremmin vaaleuden keskellä.

Eini haluaa, että kaikki näyttää hyvältä niin kotona kuin esiintymislavallakin.

– Rakastan kauneutta ja olen ulkokultainenkin, hän sanoo.

Jo nuorena tyttönä Einin oma huone oli nätti, ja hän piti sen siistinä. Hänen äitinsä oli hyvin tarkka puhtaudesta ja järjestyksestä. Juhlapyhiksi koti siivottiin viimeistä nurkkaa myöten. Pyykit ripustettiin naruille tarkassa järjestyksessä: puhtaat valkeat lakanat kylän suuntaan.

– Jos pyykit laitetaan väärin narulle, se häiritsee. Äidin opetukset ovat menneet perille, Eini naurahtaa.

Tällä kertaa Eini ei ole normaaliin tapaansa siivonnut ennen tapaamistamme hänen kotonaan. Aiemmin hän olisi ollut tämän vuoksi pois tolaltaan, mutta nyt hän pystyy ottamaan rennosti, tai ainakaan asia ei suuremmin häiritse. Vieraan silmiin kotona on hyvin siistiä ja kaunista.

– En vaadi toisilta samaa kuin itseltäni. Kun menen toisen kotiin, siellä talo elää tavallaan. Nautin siitä, että ihminen elää juuri niin kuin elää. Kun tulen hänen luokseen, hän on läsnä minulle.

Einin ruokapöydässä ateriat asetellaan tietysti kauniisti lautasille, makaronilaatikkoa myöten. Hän nauttii suuresti juhlien suunnittelemisesta ja rakentamisesta: mitkä liinat, servietit ja kattaukset? Kaiken tämän miettiminen tuo hyvää oloa.

Siisteyden vaade ulottuu myös esiintymislavalle. Siellä kaiken pitää olla prikulleen oikein.

– Olen sisimmässäni hermostunut ja raivoissani, jos siivoan lavaa, kun olen esiintymässä. Nykyinen bändi tajuaa kontrollifriikkiyteni ja asettelee piuhat lavalla oikein. On hieno asia, että tämä toimii.

Jutussa on käytetty lähteenä myös Anna-Liisa Hämäläisen kirjoittamaa elämäkertaa Diskokuningatar Eini (Docendo 2021).