Apu Terveys

Eija Vilpas: En enää anna kiireen yllättää

Näyttelijä Eija Vilpas on oppinut iän myötä arvostamaan pitkiä yöunia ja omaa aikaa.
Kuvat Sanna Lehto

Eija Vilpas

Ikä: 62.

Asuinpaikka: Espoo.

Työ: näyttelijä.

Perhe: Lapset Sinna, 32, sekä Daniel ja Valdemar, 27. Koirat Luna ja Lime sekä Nekku-kissa.

Ajankohtaista: Vihainen leski Helsingin kaupungin­teatterissa.

Eija Vilpas saapuu haastatteluun suoraan Helsingin kaupunginteatterin harjoituksista. Pari viikkoa sitten ensi-iltaan tulleen Vihaisen lesken pääosaa esittää Riitta Havukainen, ja Eija näyttelee tämän vanhinta ystävää.

– Olen tarinassa terveysintoilija, joka tutkii itseään koko ajan ja haluaa pitää huolta itsestään. Sehän sopii tämän haastattelun teemaan, Eija nauraa.

Näyttelijä on työskennellyt kaupunginteatterissa yli 30 vuotta. Lisäksi hän on esiintynyt lukuisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa, kiertänyt maata eri produktioiden parissa ja tehnyt käsikirjoituksia.

Nuorempana oli olevinaan elämän merkki, että kalenteri oli täynnä.

Eija ei malttanut lomailla viime kesänäkään, vaan lähti kesäteatteritöihin Joensuuhun. Utran Uuden Teatterin musiikkikomedia perustui Jaakko Tepon lauluihin ja tarinoihin.

– Kaikki näytökset oli loppuunmyyty! Se oli jännä kesä, sillä asuin kahden koirani, Lunan ja Limen, kanssa pienessä mökissä järven rannalla aivan korvessa. Eräänä yönä koirat alkoivat kauheasti haukkua. Työkaverit kertoivat, että seudulla on nähty karhuja. Minua ei kuitenkaan pelottanut yhtään koirien vartioidessa.

Eija Vilpas ei vielä suo ajatuksia eläkepäiville. Hyvä fyysinen kunto auttaa jaksamaan näyttelijän työssä.

Polvet vaativat lihaskuntoa

Eija Vilpas täytti kesällä 62 vuotta. Mistä energinen nainen saa jatkuvasti virtaa?

– Se on monen asian summa. Tärkeintä minulle on uni. Kahdeksan tunnin yöuni on minimi. Jos ei ole ilta­töitä, käyn pian kymmenen jälkeen nukkumaan.

– Ensi-illan lähestyessä työpäivät ovat usein pitkiä. Päivällä olemme harjoituksissa kello 11–15 ja illalla uudestaan kello 18.30–22. Käyn välillä kotona, ulkoilutan koirat ja otan pienet päiväunet. Niiden jälkeen tuntuu levänneeltä, kuin aloittaisin uuden päivän.

Toinen tärkeä voimanlähde on liikunta. Hyvä fyysinen kunto on näyttelijälle tärkeä jo työn takia. Eija aloittaa aamunsa usein jumpassa tai tanssitunnilla työpaikalla.

On monia asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta mielentilaansa voi.

Liikunta tekee hyvää niin mielelle kuin ruumiillekin. Se antaa voimavaroja: on hienoa kun pulssi kiihtyy ja hikoilee. Myös hyötyliikunta, kuten puutarhatyöt ja koirien ulkoiluttaminen, on voimaannuttavaa.

– Jaksaminen on mielestäni aika hyvää, vaikka ei tietenkään samanlaista kuin joskus kolmevitosena. Palaudun selkeästi hitaammin.

Ikääntyminen ei ole ainakaan vielä tuonut Eijalle fyysisiä vaivoja. Ainoa kiusanpaikka ovat polvet. Parikymmentä vuotta sitten toisen polven eturistiside repesi lasketteluonnettomuudessa, ja se jouduttiin leikkaamaan. Polvista on syytä pitää hyvää huolta myös siksi, että Eijan suvussa on nivelrikkoa.

– Pyöräilen paljon, jotta reidet vahvistuisivat. Käyn myös vesijuoksussa. Ainoa keino nivelrikon estämiseksi on lihaskunnon hoitaminen. Kun lihakset ovat hyvässä kunnossa, ne kannattelevat polvia.

– Myös keskivartalon lihaskunnosta on huolehdittava. Metsässä kulkeminen on lihaksille hyväksi, koska siellä on vaihteleva ja pehmeä maasto. Myös töissä tulee liikuttua paljon.

Eijan kaikki kolme lasta ovat myös samalla alalla. Sinna on dramaturgi, Daniel opiskelee Teatterikorkeakoulussa ja Valdemar on valomestari.

Pakko päästä metsään

Vaikka Eija ei ole vegaani, hän syö paljon kasvisruokaa.

Kasvisruoka on monipuolista, terveellistä ja vielä maukastakin. Se palkitsee kokonaisvaltaisella hyvällä ololla. Kun saan oikein hyvää kasvisruokaa, se tuntuu parantavan jopa flunssan.

Kirjat ravitsevat Eijan sielua, ja hän lukee paljon kotimaista proosaa. Nyt menossa on Riikka Pulkkisen Lasten planeetta. Uusia mielenkiintoisia kirjoja ilmestyy niin tiuhaan, että Eija kokee jo runsauden­pulaa.

– Juonnamme Heidi Heralan ja Aino Sepon kanssa jo kolmatta vuotta Kahvilla kirjailijan kanssa -tapahtumaa kaupunginteatterissa. Haastattelemme teatterin lämpiössä kirjailijoita. Se on ilmaistapahtuma, jossa yleisöä riittää.

Luonto on Eijalle tärkeä. Hän sanoo, että koiratkin rauhoittuvat päästessään metsään. Kuinka ei sitten ihmislapsi?

– Minun on pakko päästä metsään. Marjastan ja sienestän mielelläni.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kauemmin voin vain olla paikallani ja tuijottaa kesämökillä järveä. Se ei ole mitään meditaatiota tai johonkin tilaan pyrkimistä. En pyri tyhjentämään mieltäni, vaan katson vain järven liikettä lumoutuneena niin kuin eläintä tai pikkuvauvaa. Katselen myös lintuja rannassa ja taivaan värejä. Ne jaksavat kiehtoa yhä uudestaan.

Kirkonmenot vahvistavat ja maadoittavat Eijaa.

Kirkossa käyminen vahvistaa

Myös usko kuuluu Eija Vilppaan elämän perustaan.

– Kirkossa käyminen on mukavaa. Tämä kuulostaa ehkä hiukan oudolta, mutta kuvastaa hyvin suhdettani jumalanpalveluksiin. Kirkonmenot vahvistavat ja maadoittavat minua. Saan ajatella elämääni liittyviä asioita rauhassa.

Eija on ollut ortodoksisen kirkon jäsen jo 28 vuotta, mutta hän käy myös luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa.

Kannatan ekumeniaa. Minun tehtäväni ei ole pohtia niitä eroja, joita esimerkiksi sakramenteissa on ortodoksisen ja luterilaisen kirkon välillä. Kirkolliskokoukset ovat ne päättäneet, eivätkä ne mielestäni liity tavallisen ihmisen arkiseen jumalasuhteeseen.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että kiistelyt jostakin opinkappaleesta tuntuvat hyvin pieniltä asioilta, kun asioita katsoo kahdentuhannen vuoden perspektiivissä.

Jäähyväiset kiireelle

Eija Vilppaasta heijastuvat lämpö, tasapaino ja ilo. Pelkäätkö mitään, esimerkiksi vanhenemista?

– En ajattele sitä vielä. Vaikea tietysti sanoa, miten suhtaudun ikääntymiseen sitten, kun jään eläkkeelle. Sen miettiminen ei ole ollut ajankohtaista, koska saamme halutessamme olla töissä 68-vuotiaiksi.

– Tosin olen huomannut, että nuorempana elämä oli paljon nopearytmisempää. Se oli olevinaan hyvä asia. Nykyään arvostan todella paljon omaa aikaa. Pyrin tekemään aikataulut niin, ettei kiire pääse yllättämään.

Eija sanoo, että hänen elämänsä on ollut viime vuosina melko tasaista. Vastaan ei ole tullut isoja vaikeuksia, joista olisi pitänyt selvitä. Lapset elävät jo omaa elämäänsä.

– Tietysti sitä on aina äiti. Vatvon mielessäni, miten meni matka, miten arki sujuu ja miten elämä onnistuu. Tämä on kuitenkin ihan normaalia huolehtimista.

– Tietenkään asiat eivät aina mene niin kuin itse toivoo. Kaikki haaveet eivät toteudu. Täytyisi kuitenkin pitää yllä valoisaa mieltä. On monia asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta omaan mielentilaansa voi.

Toisten ihmisten kohtaaminen antaa Eijalle paljon. Sanojaakaan ei aina tarvita.

– Ystävien ja sukulaisten tapaaminen on ihanaa, ja heidän kanssaan voi puhua monesta asiasta. Voi puhua henkilökohtaisia asioita tai olla vaikka puhumatta kokonaan, mennä mökille yhdessä ja nauttia luonnosta.

– Pitää saada katsoa toista ihmistä silmiin, puhua ja vaikka halata. Ja huumoria ei saa unohtaa. Se on oikeasti elämän suola.

Läsnä tässä hetkessä

Eija sanoo, että hän haluaa olla läsnä tässä hetkessä. Tämä hetki on yhtä arvokas kuin seuraava.

– Olen tietoisesti yrittänyt harjoittaa itseäni siihen. Yritän olla elämättä seuraavaa hetkeä tai eilistä. Ehkä työskentelen alitajuisesti elämän rajallisuuden kanssa. Oma isäni on kuollut, ja äsken meni lasten toinen isoisä.

Nuorempana olimme kuolemattomia. Kun ikää tulee lisää, tässä hetkessä olemisen tavoittelu on kamppailua sitä vastaan, etten vain suorita elämääni. Etten yhtäkkiä vanhana tajuaisi, että olen juossut elämän läpi ja vain suorittanut koko ajan. Elämä ei ole suorittamista vaan olemista. Hetken arvo korostuu yhä enemmän, kun ei enää tiedä, onko huomista.

Näyttelijä uskoo elämään kuoleman jälkeen.

– Minulla ei ole sanoja kuvailemaan, mitä se olisi. Se on jotenkin niin suuri asia. Raamatussa sanotaan hienosti, että usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

Eija muistuttaa, että vaikka moniin asioihin ei voi vaikuttaa, niin omaan mielentilaan voi.

Iloa ja naurua tarvitaan

Näyttelijänä Eija Vilpas on nauttinut kansansuosiosta vuosikymmeniä. Aikoinaan 1980-luvulla syntyneet ystävykset Pirre ja Hansu (Riitta Havukainen ja Eija) tulivat tutuiksi tv-viihteen ystäville ja elävät edelleen tarmokkaina.

Hän on myös kiertänyt jo vuosia esittämässä Yötön yö -komediaa. Eijan kirjoittamassa näytelmässä ovat mukana myös Tiia Louste sekä Eijan ja hänen entisen puolisonsa Ville Virtasen poika Valdemar.

Mikä on suosiosi salaisuus?

– Itse ei osaa omaa suosiotaan mitata, eikä sitä edes ajattele, Eija nauraa.

– Jokainen esitys on ainutkertainen, ja se on tehtävä niin hyvin kuin osaa. Monet roolini ovat olleet hauskoja, koskettavia ja tunnistettavia. Ihmiset ovat saaneet nauraa. Yhteinen kokemus ja vuorovaikutus yleisön kanssa antavat myös itselle voimaa. Tässä elämässä tarvitaan iloisia hetkiä.

Erotessamme Eija halaa lämpimästi. Se ei ole mikään muodollinen halaus, vaan kunnon rutistus.

5 x Eijan hyvinvoinnin lähteet

Tärkeintä elämässäni ovat omat lapset ja kaikki muut rakkaat ihmiset. En myöskään tulisi toimeen ilman luontoa. Luonnossa kerään voimia.

Iloitsen työstäni ja terveenä pysymisestä. Yksittäisiä ilon hetkiä koen esimerkiksi esityksen jälkeen, kun pääsen suihkuun. Kun keväällä näen ensimmäisen leskenlehden, tunnen aina suurta iloa.

Nukun hyvin missä vaan. Minulle on onneksi suotu hyvät unenlahjat. Ihan sama, nukunko teltassa vesisateessa tai liikkuvissa kulkuneuvoissa – uni tulee aina.

Kartan kiirettä. Nuorempana oli olevinaan elämän merkki, että kalenteri oli täynnä. Nykyään arvostan sitä, ettei ole hoppua mihinkään.

Haaveilen matkustamisesta moneen paikkaan. Minulla on Yhdysvaltojen Seattlessa kaksi tätiä ja Malmössa yksi täti. Haluaisin mennä tapaamaan heitä.

Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 9/2019.

Julkaistu: 5.2.2020
Kommentoi »