Kauneus & Terveys

Bloggaaja Jonna Kivioja: Nopea lihominen hävetti ja ahdisti


Jonna Kivioja on 33-vuotias kokki ja bloggaaja. "Painoni nousi yhdeksän kiloa, kun aloitin psykoosilääkkeen."
Teksti Maija Mäkelä
Kuvat Pia Inberg

Olen kärsinyt masennuksesta 20 vuotta. Oireilin jo yläasteella. Minua kiusattiin koulussa. Liikuntatunnit olivat niin kamalia, että sain vapautuksen niistä. Kiusatuksi joutuminen heikensi itsetuntoani valtavasti. Uskon, että se vaikutti myös siihen, että sairastuin masennukseen.

Olin 19-vuotias, kun sain ensimmäiset masennuslääkkeet. En enää muista, auttoivatko ne sairauteen, mutta ne auttoivat nukahtamaan. Nyt olen syönyt lääkkeitä säännöllisesti kolme vuotta. Viime talvena aloin käyttää psykoosilääkkeisiin kuuluvaa olantsapiinia.

Olen ollut aina todella hoikka. Lääke muutti sen. Se vaikutti voimakkaasti näläntunteeseen. Minulla oli nälkä koko ajan. Himoitsin kaikkea ruokaa. Varsinkin jälkiruokaa piti olla aina. Illalla söin television ääressä herkkuja, kuten suklaata ja sipsejä.

Häpesin ulkonäköäni

Painoni nousi yhdeksän kiloa kuukaudessa. Lisäksi vatsani turposi niin, että näytin siltä kuin olisin raskaana. Myös kasvoni turposivat. Ei ollut kiva katsella kuvaani peilistä. Lähes kaikki olemuksessani ahdisti. Häpesin muuttunutta ulkonäköäni.

Minua inhotti käydä ihmisten ilmoilla. Olin mieluummin kotona.

Vaatteet puristivat, eikä oikein missään asussa ollut hyvä olla. Ostin verkkokaupasta ja kirpparilta suurempia vaatteita ja käytin kaapista löytyneitä löysempiä collegehousuja, t-paitoja ja huppareita. Kirosin miehelleni asiaa. Kukaan läheinen ei kuitenkaan huomauttanut kiloista minulle.

Luin pakkausselosteesta, että olantsapiini saattaa nostaa painoa. Sosiaalisen median ryhmässä moni kuvaili samaa. Lääkärin kanssa asiasta ei ollut puhetta. En ole siitä katkera. Olisin aloittanut lääkkeen, vaikka lääkäri olisi varoittanut. Sivuvaikutuksia voi aina tulla.

Lääkkeen vaihto vähensi turvotusta

Halusin vaihtaa lääkettä. Psyykeni ei olisi kestänyt, jos paino olisi noussut lisää tai turvotus pahentunut. Onneksi lääkäri ymmärsi minua. Kun vaihdoin toiseen masennuslääkkeeseen, turvotus väheni heti. Paino putosi kuukaudessa neljä kiloa. Uusi lääke aiheutti kuitenkin kovan väsymyksen. Kuljin kaksi viikkoa kylpytakissa kuin zombie. En voinut jatkaa sen käyttöä.

Lääkettä vaihdettiin vielä kerran. Nykyinen lääke toimii päinvastoin kuin ensimmäinen. Se vie näläntunteen pois. Välillä olen joutunut pakottamaan itseni syömään. Joskus syöminen saattaa ajatuksena jopa oksettaa. Hyvä puoli on se, ettei enää tule naposteltua.

Pahinta on voimattomuus ja pelko tulevasta

Yritän syödä terveellisesti, jotta paino ei enää nouse. Välttelen herkkuja, mutta annan itselleni luvan nauttia niistä silloin tällöin. Keväällä aloin harrastaa tankotanssia tauon jälkeen. Kuntoni on kohentunut ja olen löytänyt uusia lihaksia kropastani.

Painon putoaminen on jatkunut maltillisesti. Nyt on lähtenyt yhteensä viisi kiloa. Tavoitepainooni on vielä muutama kilo, mutta en ota siitä stressiä.

Pahinta masennuksessa on väsymys, voimattomuus ja pelko tulevaisuudesta. Ennen tunsin myös häpeää siitä. Masennus näkyy elämässäni väsymisenä ja ärtyneisyytenä. Pinnani ei ole maailman pisin. Välillä oloni on myös ahdistunut ja levoton. On vaikea olla paikoillaan, ja on pakko tehdä jotain koko ajan. Aivoni käyvät ylikierroksilla.

Muistutan itseäni jatkuvasti siitä, mitä pitää tehdä ja minne mennä.

Minulla on 3-, 5-, 12- ja 14-vuotiaat lapset. Olen puhunut sairaudestani isompien lasten kanssa. Pienemmät eivät vielä ymmärrä sitä. Heille yritän selittää, että aikuinenkin on välillä väsynyt ja pahalla tuulella.

Kirjoittaminen on puhdistavaa

En kadu olantsapiinin kokeilemista, vaikka painoni nousi ja turvotti. Halusin löytää minulle sopivan lääkkeen ja voida paremmin. Aina se ei onnistu heti. Nyt olen tyytyväinen. Tämänhetkinen lääke on paras kaikista käyttämistäni. Se on helpottanut oireitani. Jaksan paremmin arjessa ja olla lasten kanssa.

Käyn terapiassa kerran viikossa. Odotan, että voin purkaa terapeutille viikon tapahtumia. Puolisoni kuuntelee minua aina, kun haluan puhua, mutta en halua kaataa kaikkea hänen niskaansa. Myös blogin pitäminen on auttanut. Kirjoittaminen on puhdistavaa.

Masennusta ei pidä hävetä. Mielestäni siitä pitää pystyä puhumaan avoimesti. Jonakin päivänä haluan lukea blogiani ja ajatella, että minä voitin masennuksen!

Lue Jonnan blogia: Ruuhkavuosipsykoosi

Julkaistu: 14.12.2018