Voi hyvin

Arto Pietikäinen: Rakkaus on tekoja

Arto Pietikäinen: Rakkaus on tekoja
Psykoterapeutti Arto Pietikäinen on auttanut lukuisia pariskuntia. Hyvä parisuhde ei synny puhumalla eikä ajattelemalla vaan tekemällä ja kokemalla.
Julkaistu 12.12.2012

Joustava mieli parisuhteessa -kirjan kirjoittaneen psykologin Arto Pietikäisen vastaanotto sijaitsee Tampereen keskustassa Tullintorilla. Työhuoneen keskellä on iso fläppitaulu. Pöydällä ei ole nenäliinoja, kuten yleensä terapeuteilla, vaan pinkka Post it -lappuja, joihin ensimmäisellä tapaamiskerralla kirjoitetaan omia arvoja.

Tämä ei ole keskusteluterapiaa vaan taitoharjoittelua. Seinällä on tuttu tyyneysrukous: ”Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne, jotka voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.”

Pietikäinen kirjoittaa kirjassaan, että parisuhde on kuin kaunis viheriöivä niitty, jonne kaikki alussa astuvat. Mutta niityllä on kuoppia, ja monilla on vahvat aurinkolasit päässään.

– Ennemmin tai myöhemmin jokainen pariskunta tippuu. Sitä ei voi välttää. Kuoppa voi olla syvempi tai matalampi. Ja kun ollaan kuopassa, molemmat alkavat kaivaa, Pietikäinen selittää.

Ratkaisu on huono, koska kuoppahan vain syvenee. Riidellään ja vatvotaan, kauhotaan ja kuokitaan. Pietikäisen mukaan pitäisi sen sijaan rehellisesti vastata kysymykseen: haluanko oikeasti pois kuopasta? Jos vastaus on kyllä, rakennetaan yhdessä tikapuut. Muutetaan sellaista käyttäytymistä, joka ei toimi.

– Parhaimmillaan kriisi lähentää ja on kasvun paikka kummallekin, Pietikäinen sanoo.

Noin puolet liitoista päättyy eroon. Tutkimusten mukaan eronneet eivät yleensä myöhemmin kadu ratkaisuaan. Pietikäisen mielestäkään ihmiset eivät eroa turhan herkästi. Ratkaisu on useimmiten hyvin harkittu. Milloin pitäisi erota?

– Tosi hankala kysymys. En uskalla antaa kriteerejä. Suhde voi näyttää ulkoapäin siltä, että kannattaisi erota, mutta silti joku juttu pitää puolisoita yhdessä. Ja toisinpäin. Ihmiset sopivat täydellisesti yhteen ja silti he eroavat. Emme voi tietää syitä.

Parisuhteista kirjoitetaan ja puhutaan paljon. Mutta onko meitä ylipäätään luotu parisuhteeseen? Arto Pietikäinen erottaa toisistaan normielämän ja arvojen mukaisen elämän. Normielämään katsotaan kuuluvan parisuhde, lapset ja perhe.

– Arvojen mukainen elämä on taas sitä, jota itse haluaa elää. Siinä voikin olla tärkeintä mielekäs työ, tiivis ystäväpiiri ja matkustelu eikä parisuhdetta lainkaan.

Pietikäinen kävelee fläppitaululle ja näyttää, että arvohierarkia on jokaisen henkilökohtainen kartta. Parisuhde ei todellakaan ole hyvän elämän edellytys.

– Ulkoisia paineita on monenlaisia. On paljon sääntöjä siitä, millaista elämän pitäisi olla. Mutta se ei ole arvojen mukaista elämää. On lukemattomia tapoja elää hyvin. Tärkeintä on elää tietoisesti valittua, eikä ajelehtivaa elämää.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdestä 10/2012.

Kommentoi »