Apu Terveys

Arto Bryggare alkoi treenata liian kovaa, sitten terveys romahti: ”Pitää hyväksyä, ettei keho palaudu enää kuten ennen”

Arto Bryggare alkoi treenata liian kovaa, sitten terveys romahti: ”Pitää hyväksyä, ettei keho palaudu enää kuten ennen”
Entinen huippuaituri Arto Bryggare,63, myöntää, että fyysinen ikääntyminen ottaa ajoittain koville. Toisaalta elämään on tullut myös rauhaa – ja avioliitto Heike Drechsler-Bryggaren kanssa.
Julkaistu: 27.8.2021

Nämä tuolit on ihan paskat. Vaihdetaanko paikkaa?

Arto Bryggarella on tapana sanoa asiat suoraan, mutta kommentin ymmärtää. Yli 190-senttinen varsi ei ole se mittapuu, jolle standardihuonekaluja tehdään.

Bryggare kertoo olleensa runsas vuosi sitten ­”aika ­hyvässä kunnossa”. Hän ­alkoi noudattaa voima- eli wattipyöräohjelmaa, jonka englantilaisen pyöräilymaajoukkueen lääkärit kehittivät alun perin huippu-urhei­lijoiden testaukseen. Homma ei päättynyt hyvin.

– Otin käyttöön ohjelman, jolla valmistaudutaan pitkään kisaan. Se tuntui aika helpolta, mutta sitten touhu karkasi käsistä. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta terveyteni suoraan sanoen romahti. Jouduin keskeyttämään ohjelman ja sain lääkäreiltä pitkän pyöräily- ja juoksukiellon.

Bryggare huomauttaa, ettei hän ole ”mikään jopoilija”: takana on 10–15 vuotta aktiivipyöräilyä kesäisin. Tästä, säännöllisestä treenaamisesta ja ex-aiturin pohjista huolimatta 63-vuotiaan ei ollut varsinaisesti järkevää lähteä runnomaan huipputason kilpapyöräilijöiden treeniohjelmaa.

Pakkopysähdys pakotti Bryggaren tunnustamaan, ettei hän ole 25-vuotiaan olympiakunnossa eikä elimistö siedä mitä tahansa rääkkiä.

– Pää ei tosin pysähtynyt, ja puheet ovat yhtä kovia kuin ennenkin, hän murjaisee.

Ylikunnosta toipuvalle kävely oli harvoja sallittuja liikuntamuotoja. Myös korona-ajan rajoitukset Bryggaren toisessa asuinmaassa Saksassa vaikuttivat mahdollisuuksiin. Hän myöntää avoimesti, että pitkät kävelylenkit lähinnä tympäisivät täysillä painamaan tottunutta treenaajaa.

Motivaatio ja apu tuli hätiin neljällä jalalla. Arto Bryggare ja hänen vaimonsa, pituushypyn 1980–90- lukujen supertähti Heike Drechsler-Bryggare hankkivat viime syksyllä labradorinnoutajan pennun.

– Oskar on tutustuttanut minut Grünewaldin metsiin. Sen kanssa painetaan 10–15 kilometrin lenkkejä päivittäin. Samalla on ollut pakko opetella kävelemään hiljaa ja pysähtelemään.

– Poliitikkoaikoinani en ollut läsnä niin paljon enkä ollut niin hyvä isä lapsilleni kuin olisi pitänyt. Kadun sitä, mutta välimme ovat kunnossa, Arto Bryggare sanoo.

Huippu-urheilijan identiteetti

Maailmassa riittää tarinoita siitä, miten urheilijat joutuvat vaikeuksiin, kun ura loppuu. Bryggaren aktiivi­ajoista on vuosikymmeniä, mutta hänellä näyttää olevan yhä vahva urheilijaidentiteetti.

– En usko, että ihmisen kannattaa kovasti muuttaa omaa identiteettiään ja persoonaansa, mutta ihminen voi kasvaa. Me kaikki muutumme, ja ikääntyessä fyysiset rajoitteet lisääntyvät.

Bryggare ottaa esimerkiksi toisen entisen huippu­yleisurheilijan, olympiamitalistista ministeriksi asti ponnistaneen Antti Kalliomäen. Nyt 73-vuo­tias Kalliomäki hyppää Bryggaren mukaan edelleen seivästä, joskin viiden ja puolen metrin korkeus on vaihtunut kolmeen.

– Kun on vuosikymmenten aikana tottunut päi­vittäiseen treeniin, sen tuoma henkinen ja fyysinen merkitys hyvinvoinnille on aivan keskeinen. Jos ei voi liikkua, on kuin puolikas ihminen. Itselleni harjoittelu on urheilu-uran jälkeenkin ollut ”räppää­mistä” eli äärirajojen tavoittelua ja ylittämistä, mutta täytyy hyväksyä, että kroppa ei enää kestä sitä. Myönnän, että se on minulle kova oppi.

Enemmän intoa kuin järkeä

”Urheilija ei tervettä päivää näe” on kliseinen hokema, mutta siinä on tiettyä perää. Aitajuoksuaikoina Arto Bryggarelle tehtiin parikymmentä leikkausta. Pelkästään akillesjännettä operoitiin 15 kertaa.

Tilannetta ei auttanut, että suomalaisessa urheilussa ei takavuosikymmeninä juuri kiinnitetty huomiota palautumisen, levon ja lihashuollon kaltaisiin asioihin.

Bryggare sanoo silti, ettei aktiiviura jättänyt hänelle pysyviä haittoja. Kremppoja on kertynyt pikemmin sen jälkeen muun muassa innokkaasta kori­palloharrastuksesta – ja mainitun Kalliomäen kanssa etunojapunnerruksissa ja leuanvedossa kilpaillessa.

– Tuli polvi-, selkä- ja nilkkahaavereita, ja niskaa jouduttiin operoimaan välilevyongelman takia. Niistä on näin vanhemmiten vähän riesaa.

Bryggare oli Sdp:n kansanedustajana vuosina 1995–1999 ja 2003–2007. Hän kertoo, miten eduskunnan jalkapallokerho osallistui turnaukseen: bussimatkan jälkeen valmentaja heitti pallot kentälle.

– Jokainen ryntäsi kylmiltään niiden perään hirveällä innolla, ja joukkueen keski-ikä oli ehkä 65 vuotta. Itseltäni repesi silloin ensimmäisessä vedossa lähentäjä, pam vaan. Onneksi ei pahasti, ja pääsin vähän ­pelaamaankin. Mielestäni tuo kuvaa hyvin sitä, mikä urheilussa on niin hienoa. Ihan sama, missä asemassa ja minkä ikäisiä ollaan – into on aina tapissa.

Bryggaresta näkee yhä, että hän on hyvässä fyysisessä kunnossa. Hän innostuu kertomaan anekdootin housuostoksilta. Myyjä väitti, että tiukat housut ovat sopivat ja niissä voi vaikka tehdä spagaatin.

– No, minä sitten tein, koska spagaatti irtoaa yhä vaikka kylmiltään. Housut räjähtivät, kuten olin ­sanonutkin, mutta maksaa ei tarvinnut.

Arto Bryggare kävi kesä­kuussa Paavo Nurmi Games -kisoissa Turussa. Hän asuu puolisonsa Heike Drechsler-­Bryggaren Saksassa, mutta viettää kesän mökillä Itä-Suomessa.

Elämästä pystyy nauttimaan

Aitajuoksu ei ole painoluokkalaji, ja siinä tarvitaan räjähtävää voimaa. Silti myös Bryggarella on historiansa ravinto-ongelmien kanssa.

– Suhteeni ruokaan on vaihdellut rajusti. Aktiivi­aikoina hölmöilin parin typerän dieetin kanssa. Ne todennäköisesti veivät mahdollisuuden voittaa ihan kirkkaimpia mitaleja, mutta nyt tiedän tarkasti, mitä ja miten on hyvä syödä. Puhun siitä myös valmennettavilleni.

Bryggaren mukaan nykyurheilussa ravintoasioista on toisaalta tehty turhan tarkkaa hifistelyä. Etenkin kasvavilla naisurheilijoilla kaloreihin ja painoon tuijottaminen lisää syömishäiriöiden riskiä ja voi pahimmillaan sotkea elimistön ja elämän vuosikausiksi.

– Hormonitoiminta, ikä, lajin ja harjoittelun luonne ja muut seikat vaikuttavat siihen, paljonko urheilija kuluttaa. Tämä pitää ottaa huomioon, mutta mörköä asiasta ei kannata tehdä.

Nykyisin Bryggare korostaa nauttivansa elämästä. Hän syö joskus laadukkaasti valmistettuja hampurilaisia, ja saksalaiset oluet maistuvat pienissä erissä.

– Saksalaisten mielestä olut ei ole alkoholia vaan elintarvike. En ole humalahakuinen ryystäjä, mutta nautin mieluusti lasin tai kaksi ruoan kanssa lenkin jälkeen tai maistelen uusia laatuja. Mutta tottahan se on, että säännöllinen alkoholinkulutus nostaa painoa.

Pitkän matkan liitto

Arto Bryggare ja Heike Drechsler kiinnittivät toistensa huomion jo huippu-urheilijoina, mutta molemmat olivat tuolloin tahollaan perheellisiä eikä suhdetta syntynyt. DDR:n koneisto myös vahti tiukasti urheilutähtiensä kansainvälisiä kontakteja.

Nyt pari on ollut yhdessä viisi vuotta. Liitto on miehelle kolmas ja vaimolle toinen. Millaista arki on, kun kaksi vahvatahtoista entistä huippu-urheilijaa solmii parisuhteen aikuisiällä?

– Meillä on kummallakin historiamme. Se on joissain asioissa samanlainen ja joissain erilainen. Elämän tärkeät asiat ja prioriteetit kuitenkin kohtaavat. Myös Heike rakastaa liikuntaa, seuraa urheilua ja on kiinnostunut siitä. Tietysti vuosien aikana on tullut kulttuurieroista johtuvia ja muitakin törmäyksiä, mutta yleisesti ottaen on mennyt hyvin, Bryggare ­sanoo.

Saksalaisia ei tunneta suupaltteina, mutta Bryg­garen mukaan suomalaisten hiljaisuus ja tapa olla puhumatta seurassa on Heikesta tilanteen mukaan joko huvittavaa tai kiusallista.

Pari myös treenaa yhdessä, mutta vain lihaskuntoa punteilla, jotta toinen saa esimerkiksi juosta omassa rytmissään. Bryggare arvioi harjoittelevansa tunnin päivässä, mutta siihen ei lasketa koira­lenkkejä.

– Minulle on tärkeää saada liikkua yksin, enkä ­halua silloin puhua. Tästä asiasta on tullut vähän keskustelua, koska Heike on nuoresta asti tottunut treenaamaan ja olemaan porukassa.

Pari asuu Saksassa, mutta kesäksi tullaan aina Suomen mökille, Bryggaren kotiseudulle Itä-Suomeen. Normaali sukkuloiminen maiden välissä keskeytyi koronapandemian takia, mutta on helpottumassa, kun rokotekattavuus etenee ja rajat aukeavat.

Rappeutuminen risoo

Ikääntymisen hyviin puoliin kuuluu Arto Bryggaren mielestä se, että kokemuksen tuomalla viisaudella on helpompi nauraa sekä itselleen että muille eikä ”enää ota pulttia joka asiasta”. Liikkuva mies ei kuitenkaan viitsi valehdella: fyysinen rappeutuminen risoo ajoittain.

– Elastisuuden ja ponnistusvoiman heikkeneminen ja palautumisen hidastuminen tapahtuvat salakavalan hitaasti, mutta iskevät sitten naamalle.

Koronarajoitukset ovat pahentaneet monen suomalaisen liikkumattomuus- ja paino-ongelmia. Ne puolestaan voivat altistaa kakkostyypin diabetekselle, sydän- ja verisuonitaudeille sekä tuki- ja liikunta­elinongelmille. Bryggare pitää kehopositiivisuutta sinänsä hyvänä juttuna, mutta muistuttaa realiteeteista.

– Ketään ei tarvitse syyllistää, mutta vakava ylipaino aiheuttaa monia terveysriskejä ja voi pahimmillaan aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman.

Hänen mukaansa pitää ymmärtää, että pitkät ­prosessit ovat kehon tapa reagoida niin hyvään kuin ­pahaan. Pikakuureja tärkeämpiä ovat arjen pienet valinnat. Liikkumisen ei tarvitse olla tavoitteellista maratonjuoksua, mutta pysyvää ja säännöllistä sen olisi hyvä olla. Sama pätee ruokatottumuksiin.

– Yksi hyvinvoinnissa yhä aliarvioitu asia on uni ja sen laatu. Se pätee yhtä hyvin nuoriin kuin iäkkäämpiin. Mielestäni jutut superjohtajista, jotka nukkuvat vain kolme neljä tuntia yössä, ovat vastuuttomia. ­Väsymys on terve merkki siitä, että ihminen tarvitsee lepoa, johtui tarve sitten fyysisistä tai psyykkisistä syistä. Jatkuva repiminen, stressi ja säheltäminen ­eivät lopulta hyödytä ketään, vähiten ihmistä itseään.

Tämä on Arto Bryggaren kaltaiselta ihmiseltä paljon sanottu.

Hyvinvointini lähteet

Saunominen, tosin saksalaiset saunat ovat parhaimmillaankin vain kohtalaisia ja pahimmillaan omituisia koppeja. Olen kertonut, että sauna on suomalaisille tavallaan pyhä ja se on myös paikka, jossa vielä isäni ikäpolvet ovat maaseudulla syntyneet.

Jokainen tarvitsee omaa aikaa. Kun olin aikoinaan ­kovimmassa julkisessa pyörityksessä, en ollut siihen lainkaan valmis. Kerran minun piti odotella Pariisin lentokentällä neljä tuntia. Oli mahtavaa, kun kukaan ei takuulla tuntenut minua ja sain vain katsella muita.

Vähintään puoli tuntia päivittäistä hikeen vievää liikkumista on ihan välttämättömyys minulle. Oma treenaamiseni on aina ollut hillitöntä rajoille ja ylikin reuhtomista, mutta siitä on ollut vanhemmiten pakko vähän tinkiä.

Minua ei hävetä myöntää, että saatan seurata eri urheilulajien tv-lähetyksiä tuntikausia päivittäin. Se val­tava into, vilpittömyys ja fyysisyys ovat jotain, mistä en väsy innostumaan. Urheilu on monella tavalla ei-rationaalista, mutta juuri siksi niin mahtavaa.

Elän lämmöstä, ­eikä haittaisi, jos Suomessakin olisi vuoden läpi yli 20 astetta. Pimeys ja etenkin kylmyys ovat myrkkyä. Tämä näkyi jo kisa-aikoina: nautin, kun lämpötilat huitelivat hellelukemissa, vaikka monet pohjoiseurooppalaiset sanoivat, että lämpö tekee veteläksi.

Arto Bryggare nauttii ­kesän auringosta ja lämmöstä. – Auringonpaiste saa ihmiset ihan eri tuulelle. Ei tarvitse kuin verrata suomalaisten ilmeitä loka-marraskuussa ja ­kesäkuussa.

Arto Bryggare

Ikä: 63 vuotta.

Ammatti: Yrittäjä ja yleisurheiluvalmentaja. Koulutukseltaan kauppatieteiden kandidaatti.

perhe: Puoliso Heike Drechsler-Bryggare. ­Aiemmasta liitosta kolme aikuista lasta. Perheeseen kuuluu myös pian yksivuotias labradorinnoutaja Oskar.

Ajankohtaista: Bryggaren Los Angelesin olympialaisten pronssijuoksun SE-tulos 13,35 ehti olla voimassa 36 vuotta, ennen kuin Elmo Lakka rikkoi sen ja samalla Tokion olympiarajan 2. kesäkuuta Jyväskylän Eliittikisoissa.

Kommentoi »