
Ärsyttävätkö puolison tavat? Unohda nalkutus ja kokeile sen sijaan näitä kolmea konstia
Toisen muuttaminen on vaikeaa tai mahdotonta. Psykoterapeutti Helena Toppari antaa vinkit, joiden avulla keskustelet muutoksesta rakentavasti.
Kuinka raivostuttavaa! Pyydät puolisoasi muuttamaan itseäsi harmittavaa käytöstä ja saat vastaukseksi: "Tällainen minä nyt vain olen, enkä muuksi muutu." Miksi osa aikuisista vaikuttaa olevan niin vastahakoisia muuttumaan?
– Toisille muutos on luontaisesti vaikeampaa kuin toisille. Se liittyy temperamenttiin ja persoonallisuuteen ja on piirre, jota ei voi kokonaan toiseksi muuttaa, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Helena Toppari.
Muuttumattomuuttaan korostavalla ihmisellä on usein myös tarve puolustaa rajojaan.
– Yleensä ihminen, joka tokaisee, että tällainen vain olen, tuntee, että toinen yrittää tehdä häntä jonkinlaiseksi. Muutos ei lähde hänen omasta tarpeestaan, Toppari toteaa.
Reaktio on Topparin mielestä ymmärrettävä ja hyväkin.
– Ihminen, joka ei osaa puolustautua ja pitää rajojaan ja on jatkuvasti valmis muokkautumaan toisten toiveiden mukaan, voi yleensä huonosti.
Parisuhteelle jääräpäinen muuttumattomuus on kuitenkin uhka. Suhteessa joudutaan jatkuvasti miettimään, miten molempien toiveet ja tarpeet sovitetaan yhteen.
– Jos toinen jatkuvasti sanoo, että tällainen olen, enkä muutu, niin eihän se hyvää ennusta. Parisuhteessa molempien pitää joustaa ja muokkautua.
Toppari on havainnut, että pariterapiaan tulevista heteropareista usein mies kokee, että häntä koitetaan muuttaa.
– Uskon, että se liittyy siihen, että naiset yrittävät aktiivisemmin ylläpitää suhdetta ja kantavat siitä vastuuta. Se näkyy puuttumisena ja muutoksen vaatimuksena.
Naisilla saattaa olla paljon ajatuksia ja ideoita, joiden he ajattelevat tekevän hyvää suhteelle.
– Heillä saattaa olla myös olla harhakäsitys, että he ovat miehiä parempia tunneasioissa, vaikka todellisuudessa heillä ei välttämättä ole käsitystä siitä, mitä oma käytös merkitsee kumppanille.
”Pelkkä muutoksen vaatiminen ei yleensä johda mihinkään.”
Yleisimmin Toppari törmää vastaanotollaan toiveeseen, että puolisot puhuisivat enemmän keskenään. Silloin vain toisen puolison muuttuminen ei auta, vaan tarvitaan muutosta parisuhteen perusdynamiikkaan.
– Kyse ei ole siitä, että pitäisi saada puhumaton puhumaan, vaan pitää saada luotua olosuhteet, joissa on turvallista, luontevaa ja helppoa puhua.
Toppari kertoo nyt kolme rakentavaa tapaa suhtautua muutokseen parisuhteessa.
1. Jos vaadit muutosta toiselta, saatat tarvita sitä itse
Joskus käännämme muiden ongelmiksi ne asiat, joita meidän pitäisi tutkia itsessämme, Toppari sanoo. Alamme vaatia toista muuttumaan, vaikka todellisuudessa kaipaamme itse muutosta.
– On niin paljon helpompi nähdä vikoja toisissa kuin itsessä. On sietämätöntä katsoa peiliin, Toppari toteaa.
Puoliso, joka on kova stressaamaan ja huolehtimaan asioista, saattaa pitää kumppaninsa kyvyn olla stressaamatta ärsyttävänä. Se alkaa näyttäytyä laiskuutena tai itsekkyytenä.
– Tällainen ihminen haluaisi muuttaa puolisoaan, vaikka pohjimmiltaan kyse on siitä, että hänen pitäisi tutkia omaa taipumustaan huolehtia ja stressata ja nähdä, että itselle voi olla vaikeaa olla hyvällä tavalla itsekäs. Olennaisempaa olisi muuttaa itseään eikä toista.
Muutoksen vaatiminen toiselta voi kertoa myös turvattomuudesta ja epävarmuudesta.
– Ihminen, joka on luottavainen ja sinut itsensä kanssa, kestää paremmin kumppanin erilaisuutta ja erilaisia toimintatapoja, eikä vaadi niin helposti toiselta muutosta.
Kannattaa siis nähdä ärsyttävien piirteiden kaikki puolet. Kumppanin ärsyttävät piirteet voivat toisessa valossa näyttäytyä hyvinä ja ihailtavina ominaisuuksina. Esimerkiksi rauhallisuus voi näyttäytyä passiivisuutena ja spontaanin toiminnan puutteena, mutta toisaalta merkitä myös turvallisuutta ja tervettä harkitsevaisuutta.
Vinkki: Syytökset vähenevät, kun molemmat puolisot ymmärtävät, mitä harmillisen käytöksen taustalla on. Aiempia ikäviä kokemuksia? Konfliktin pelkoa? Lukkoon menemistä oman käytöksesi vuoksi?
2. Laita muutostarpeet mittasuhteisiin
Parisuhdetutkija, professori John Gottmanin mukaan parisuhteen ristiriidoista 69 prosenttia on ratkaisemattomia. Ne johtuvat muun muassa puolisoiden erilaisista temperamenteista tai tavoitteista, eikä niissä ole realistista odottaa toiselta muutosta. Niiden kanssa on vain opittava pärjäämään.
– Onnelliset parit ovat hyviä pärjäämään erilaisuuden kanssa. He eivät edes yritä muuttaa toista eivätkä siten ajaudu raastaviin riitoihin. Sen sijaan he etsivät parisuhteesta kaiken hyvän, vahvistavat sitä ja yrittävät vain elää loppujen asioiden kanssa, Toppari sanoo.
Hänen mielestään ihmisillä on kovat kriteerit parisuhteelle.
– Ainakin vähän merkityksettömämmissä asioissa olisi hyvä ymmärtää, että puoliso on epätäydellinen ja että parisuhteet ovat epätäydellisiä, mutta ne voivat silti olla onnellisia ja hyviä, Toppari sanoo.
– Asiat on laitettava mittasuhteisiin. Se, että emme koeta muuttaa kohtalaisen yhdentekeviä asioita, vapauttaa meitä näkemään paljon hyvää.
Tarve muuttaa toista kasvaa, kun hyvä ja yhteinen puolisoiden välillä vähenee. Niin käy helposti esimerkiksi pikkulapsiarjessa. Kun puolisoilla on luottamus siihen, että toisen kanssa on hyviä hetkiä, on helpompi kestää kumppanin raivostuttavatkin piirteet.
Tankkaa siis arjessasi pieniä, yhteisiä hetkiä. Jos aikaa yhteiseen tekemiseen ei ole, kysy edes kumppanisi kuulumiset, muista ystävälliset sanat ohimennen ja tee joskus toiselle pieniä mukavia tekoja – vaikka aamupalaleivät valmiiksi.
Vinkki: Muista minä-viesti. Kerro, miltä puolisosi harmillinen käytös itsestäsi tuntuu, äläkä säntää suin päin vaatimaan muutosta.
3. Aseta rajat itsellesi
Asiat, joihin ihmiset toivovat kumppanissaan muutosta, ovat eritasoisia. Yksi toivoo, että sukat löytäisivät useammin tiensä pyykkikoriin, toinen odottaa alkoholistin laittavan korkin kiinni tai työnarkomaanin pitävän edes joskus yhteistä lomaa.
– On tärkeää miettiä, mitkä ovat itselle ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä. Jos puolison käytös rajoittaa omia mahdollisuuksia elää omannäköistä elämään, siihen ei pidä sopeutua, Toppari sanoo.
Silti toiselta ei voi vain vaatia muutosta.
– Edes alkoholismin kaltaisissa isoissa asioissa ei voi pakottaa toista muuttumaan. Toimivampaa on puhua omista tarpeistaan.
Itselleen on asetettava selkeät rajat siitä, mihin asti sietää puolison käytöstä. Nämä rajat on tuotava puolison tietoon.
– Alkoholistille voi sanoa, että jos haluat jatkaa juomista, en voi jatkaa tässä suhteessa, koska voin liian huonosti, mutta jos haluat jatkaa yhdessä, juomiselle on tehtävä jotain. Näin valinta jää sille, jolta toivotaan muutosta.
Rajojen asettaminen toimii pienempiinkin muutostarpeisiin.
– Jos kumppanin myöhästely ärsyttää, kerro hänelle, että odotat aina kymmenen minuuttia yli sovitun ajan ja sitten lähdet pois, koska muuten tulet liian vihaiseksi.
Tarkastele muutostarvetta realistisesti ja molempien näkövinkkelistä. Jos esimerkiksi toiselle yhteinen aika ja tekeminen on tärkeää ja toinen on työnarkomaani, unelmat ovat isossa ristiriidassa. Mieti, mahtuvatko molempien elämisen tavat saman katon alle vai ovatko rikkovatko tarvittavat muutokset liikaa jommankumman persoonaa ja arvoihin liittyviä asioita.
Kolme kirjaa muutoksesta
Pysyvä persoonallisuus? Persoonallisuuden ajatellaan usein olevan kiveen hakattu. Se voi kuitenkin muuttua. Psykologian emeritusprofessori käy kirjassaan läpi, millaisia asioita itse voimme tai emme voi muuttaa ja kuinka ympäristö vaikuttaa. Markku Ojanen: Voiko persoonallisuus muuttua?
Miehen näkökulma. Mitä miehet ajattelevat hellyydestä, seksuaalisuudesta sekä mieskuvan muutoksesta? Teatteriohjaajan kirjassa 50 eri-ikäistä suomalaismiestä sekä 25 asiantuntijaa kertovat suhteestaan kosketukseen. Eino Saari: Miehen kosketus
Muutos suhteessa. Nykytutkimukseen perustuva teos siitä, miksi ja miten rakastamme ja kuinka rakkaus muuttuu ajan myötä. Vinkkejä parisuhteen siirtymävaiheiden käsittelyyn, tunnesiteen korjaamiseen ja yhteyttä synnyttävään keskusteluun. Sue Johnson: Suojelen sinua kaikelta. Kuinka rakastaa ja tulla rakastetuksi
Mielitreeni: Onko muutos välttämätön?
Kun toivot puolisosi muuttuvan, pohdi ensin, vaikuttaako kaipaamasi muutos todella onnellisuuteesi.
1. Missä asiassa toivot puolisosi muuttuvan?
2. Kuinka merkityksellinen asia on suhteenne ja oman onnellisuutesi kannalta?
3. a) Jos asia ei vaikuta onnellisuuteesi, yritä nähdä siinä hyvä. Kirjoita alle kolme asiaa tai tilannetta, jossa puolisosi ärsyttävä piirre näyttäytyy positiivisena.
-
-
-
b) Jos asia vaikuttaa oleellisesti onnellisuuteesi, vastaa seuraaviin kysymyksiin.
Määritä sietokyvyllesi konkreettinen raja. Mihin asti voit sietää kumppanisi ärsyttävää piirrettä tai toimintaa?
Voitko itse muuttaa olosuhteita muutoksen helpottamiseksi? Miten?
Onko molempia tyydyttävä muutos mahdollinen?
Juttu on julkaistu Kotivinkki-lehdessä 18/2020.