Kauneus ja Terveys

Ihanasti mukavuusalueella! Näin pukeudut tyylikkäästi ja ennen kaikkea mukavasti

Ihanasti mukavuusalueella! Näin pukeudut tyylikkäästi ja ennen kaikkea mukavasti
Miten pukeutua tyylikkäästi mukavuudesta tinkimättä? Lukijamme Minna Räisänen näyttää mallia!
Julkaistu: 29.4.2020

Muuttuja Minna Räisänen

Ikä: 33
Perhe: Avopuoliso ja koira.
Muutoksen tavoite: Löytää mukavia, toimistokelpoisia arkivaatteita ja värejä, jotka sopivat vaalealle iholle.
Minna ennen
"Haluaisin olla tyylikkäämpi. Pukeudun arkena mukavasti: t-paitaan, neuleeseen ja farkkumaisiin, joustaviin housuihin. Vaatteeni ovat mustia tai ainakin tummia. Kaipaisin asuihini lisää väriä. Haluaisin oppia, minkä mittaiset housunlahkeet ja hameenhelma pukevat minua parhaiten. Tavoitteeni olisi pukeutua tyylikkäämmin ilman, että mukavuus kärsii. Tarvitsen käytännöllisiä vaatteita, jotka sopivat niin toimistoon kuin teatteriin."

1. Rento liituraita

Raidallinen paitamekko ja vajaamittaiset farkut ovat helppo mutta tyylikäs asu kiireisiin aamuihin. Yhdistelmä pysyy kevyenä, kun korostat vyötäröä ja valitset tarpeeksi väljät lahkeet. Kruunaa tyyli kukkasukilla!
Puuvilla-polyesteripaitamekko (34–44) 139,90 e, Gant. Nea Retro Blue -farkut (34–46) 39,99 e, Lindex. Koivuvaneriset korvakorut 35 e, Nouki. Rannekello 169 e, Olivia Burton. Hieta-nilkkasukat (34/36– 40/42) 20 e, Marimekko. Tennarit (36–41) 59,99 e, Superdry.

2. Ihanasti solmussa

Työasun piristäjä on värikäs neule, jonka voi pukea niin culottes-housujen, farkkujen, hameen kuin mekon pariksi. Viimeistele asu pikkuhuivilla. Se on helppo tapa terästää tyyliä, jos kauluspaidat tai kaulakorut eivät ole juttusi. Katso solmintavinkkejä netistä!
Pellavaneule (XS–XXL) 99,95 e ja puuvillahuivi 34,95 e, Part Two. Polyesterihousut (34–46) 89,99 e, Nanso. Korvakorut 39 e, Snö of Sweden. Mokkanilkkurit (35–42) 120 e, Vagabond.

3. Saa hulmuta

Leveät lahkeet tuovat tyyliin hienostuneisuutta ja hamevaikutelman ilman, että mukavuudesta pitää tinkiä. Vaaleat silkkihousut eivät näytä liian kesäisiltä, kun puet ne tumman villatakin kanssa. Sininen kauluspaita saa siniset silmät loistamaan, ja kaulukseton malli on rento. Astetta virallisemman asun saat, kun vaihdat neuletakin bleiseriin.
Puuvilla-polyamidipaita (32–44) 69,95 e ja neuletakki polyesteri-viskoosia ( XXS–XXL) 79,95 e, InWear. Silkkihousut (XS–XL) 139 e, R-Collection. Hopeakorvakorut 39 e, Snö of Sweden. Pinni 4,99 e, KappAhl. Nahkanilkkurit (36–42) 114,95 e, Kiomi.
"Kuvauksissa opin yhdistelyä ja oivalsin, että voin käyttää arjessa leveämpiä lahkeita. Voisin hyvin hankkia silkkiset culottes-housut. Päivä oli antoisa ja hauska!”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehden numerossa 3/20.
Kommentoi »