Haasteita ja kipua kokenut Arja-Liisa Ingus: "Tuskan kohtaaminen tervehdytti"

Arja-Liisa ”Apa” Ingus, 63, kaataa mukeihin höyryävää vihreää teetä. Salli-kissa kurkkaa ovensuusta ja tulee tervehtimään vierasta. Aamupäivän tunnelma huokuu rauhaa, vaikka ollaan aivan pääkaupungin keskustan kupeessa.

Arja-Liisa on joogaohjaaja, shiatsuhoitaja ja hieroja, parhaillaan hän opiskelee kalevalaista jäsenkorjausta. Hän on ehtinyt olla monessa mukana.

Nuorena Arja-Liisa osallistui kauneuskilpailuihin ja hänet tempaistiin mukaan muotimaailmaan. Ensimmäisen puolisonsa Jyrki Hämäläisen, Suosikki-lehden pitkäaikaisen päätoimittajan, rinnalla hän näki glamourelämää.

Arja-Liisa miettii, mitä viisaus on.

– Ajattelen, että todellinen viisaus on sydämen sivistystä. Älykkyyttä voi mitata, mutta viisaus edellyttää sydämen ja älyn yhteyttä. Se on syvempää ja hienojakoisempaa eli tunneälyä sisältäen empatiaa ja myötätuntoa.

Nämä elämänkokemukset ovat kartuttaneet hänen viisauttaan:

"Minulla oli varhain, puolitoistavuotiaana, kehosta erkaantumisen kokemus. Olin sairaalassa keuhkokuumeen vuoksi. Katselin katonrajasta, kun äitini tuli minua katsomaan, ja päätin olla lähtemättä tästä maailmasta äitini osoittaman rakkauden vuoksi.

Uskomatonta, miten noin pieni ihminen voi tuollaisen asian ymmärtää ja muistaa.

Tämä kokemus on kulkenut mukanani. Poikani ollessa pieni toimin puistotätinä. Sanoin aina puistossa käyville äideille, että älkää koskaan aliarvioiko lapsen ymmärrystä ja oivalluskykyä.

Henkiset asiat ovat kiinnostaneet minua aina. Mietin teini-ikäisenä ihmisen psyykeä ja mitä järkeä elämässä on. Lähelläni ei ollut ketään, joka olisi pystynyt antamaan vastauksia näihin pohdintoihin.

Olen vaatimattomista lähtökohdista, isosta perheestä Etelä-Pohjanmaalta, ja silti saanut monia uskomattomiakin asioita helposti. Olen aina ymmärtänyt olevani sunnuntailapsi, sellainen, jolla asiat sujuvat ilman väkisin yrittämistä ja pakkomielteitä.

Tästä kaikesta olen kiitollinen. Kiitollisuus on minulle sisäsyntyistä, ei kotoa opittua. Koen kiitollisuutta pienistä arkisista asioista, kuten Sallin hellyyden osoituksista, pyöräilystä kauniilla merenrantareitillä, avantoseurasta, terveellisen ja maukkaan kasviruoan kokkaamisesta pojalleni tai vain kirkkaista hetkistä.

Kiitollisuus on valtava voima ja vetää puoleensa lisää kiitollisuuden aiheita. Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi kiitollisuuden. Ei kenenkään kuulu elää niin, ettei olisi yhtään asiaa, josta olla kiitollinen."

"Intuitioni on vahva, ja olen aina pystynyt näkemään, mikä on paikkani maailmassa.

Sain paljon myönteistä huomiota osakseni nuoruudessani. Elettiin missikisojen kulta-aikaa ja olemukseni pantiin merkille.

Olin 15-vuotias, kun yleisö äänesti minut Töysän nuorisoseurantalolla vappumissiksi. Se vahvisti minua ja tulevaisuuden suunnitelmiani; olin oikeassa paikassa.

Kauneus- ja muotiala kiinnostivat. Voitin myös Suomen mannekiinikuningattaren tittelin, mikä oli iso saavutus: monesta voittajasta oli tullut Miss Suomi. Se ei kuitenkaan ollut unelmani, siihen ei ollut tarvetta. Olin saanut hyvää palautetta ja riittävästi meriittejä, en addiktoitunut menestykselle ja janonnut lisää.

Kauneuskilpailujen voitoilla rakentuivat tärkeät paalut elämääni.

Olin päässyt Seppälän muotitaloon töihin 16-vuotiaana, vuonna 1973. Etenin nopeasti Seppälän kaikkien aikojen nuorimmaksi osastonhoitajaksi. Mallintöitä riitti ja niistä maksettiin hyvin.

Intuitioni kertoi, että pärjään mallina ja niin irtisanouduin muotitalosta. Tuolloin toinen omistajista, Hannu Seppälä, pyysi minua harkitsemaan vielä jäämistä, koska etenemiseni olisi mahdollista.

Hannun sanat olivat minulle merkittäviä. Aloin entistäkin enemmän luottaa tulevaisuuteeni. On tärkeää antaa kannustavaa palautetta toinen toisillemme. Sillä voi olla suuri merkitys palautteen saajalle.

Noihin aikoihin tapasin myös tulevan mieheni, Jyrkin. Olin 19-vuotias, enkä ollut todellakaan ajatellut sitoutua niin nuorena parisuhteeseen.

Molempien puolisoitteni, niin Jyrkin kuin sittemmin lapseni isänkin, kanssa olen kuitenkin tiennyt, että juuri heidät minun on pitänyt kohdata."

"Kun menimme Jyrkin kanssa naimisiin, olin 21-vuotias. Muutimme omaan rivitaloasuntoon arvoalueelle, ja ajelin Jyrkin kalliilla autolla.

Taloudellinen asema ei ollut kuitenkaan sitä, mitä hain tai mikä olisi ollut tilauksessa. Ne vain tulivat.

Minulle ihmisyys ja elämän henkiset arvot ovat olleet asioita, jotka oikeasti vievät meitä eteenpäin. Jyrkissä oli syvällistä – kokemuksen tuomaa ja myös vanhana sieluna syntyneen ihmisen – viisautta.

Aluksi en halunnut uskoa, että emme saa Jyrkin kanssa lasta. Siitäkin huolimatta, että tiesin hänen saaneen sädehoitoa, joka oli tuhonnut siittiösolut. Hän oli sairastunut kivessyöpään puoli vuotta naimisiinmenomme jälkeen.

Ajattelin, että ihme vielä tapahtuu. Jälkikäteen olen oivaltanut, että välillä tarvitsemme jonkin naiiviuden. Se vie meitä eteenpäin, kunnes olemme valmiita kohtamaan tosiasian.

Tutustuin jälleensyntymisoppiin, kun aloin etsiä vastausta sille, miksi Jyrki ei voinut jatkaa sukuaan eikä haaveeni lapsesta toteutunut. Se auttoi minua hyväksymään tilanteen. Ymmärsin, että kaikkien ei kuulu tulla isäksi tai äidiksi.

Ajattelen, että Jumala ei ole koskaan epäoikeudenmukainen. Pikakarma tulee pikkuasioissa ja iso karma siten, että saamme tiettyjä valmiuksia jo syntymässä. Miten muuten tätä maailmaa selittäisi?

Joku joutuu ottamaan keppikerjäläisen elämän haasteen, ja toinen saa kokea kuninkaallisuuden. Suuri osa sieluista saa valita ihan hyvän elämän kohtuullisin opein. Uskon, että myös jossain määrin sielun kehitystasoon pohjautuen valitsemme perheen, johon synnymme.

Korostan kuitenkin, että meillä on vapaa tahto. Emme kulje täällä tahdottomina olentoina ennalta määrättyä polkua.

Vain karmanlain ymmärtämisen kautta voisimme nopeammin rakentaa parempaa maailmaa. Ne, jotka eivät sitä ymmärrä, voivat alistaa, orjuuttaa ja ahneuttaan ottaa heikoimmiltaan tai tuhota luontoa.

Jos jälleensyntymisoppi olisi laajemmin levinnyt, ihmiset eivät eläisi kuin pellossa. Emme voi tehdä mitään ilman seurauksia. Kaikella on hintansa.

Siksi vapaus ja vastuu, oikeudet ja velvollisuudet on hyvä muistaa. Jokaisella on vastuu jokaisesta teostaan, viimeistään seuraavassa elämässä."

"Jyrki työskenteli Suosikki-lehden päätoimittajana, ja hänellä oli merkittävä rooli showbisneksessä. Lähipiirimme koostui artisteista ja alan vaikuttajista.

Matkustaessamme näin monia maailmantähtiä. Se oli glamourelämää, mutta näin silti tähdet ihmisinä.

Menestys ja rikkaudet eivät olleet tuoneet tasapainoa tai onnea heidän yksityiselämäänsä. Liian usein mukana olivat psyykenlääkkeet, huumeet, alkoholi ja pettäminen, joilla koetettiin täyttää tyhjyyttä tai paeta pelkoja.

Kerran sanoin Jyrkille, että artistit vaikuttavat olevan enemmän tai vähemmän narsistisia. Hän totesi, että meidän kaikkien pitää aina saada leipää pysyäksemme hengissä, mutta tarvitsemme myös sirkushuveja jaksaaksemme arkea. Jotta artistit jaksavat tehdä omaa raskasta työtään, heidän pitää saada olla esillä ja ihailtuja. Se pitää antaa anteeksi ja antaa sille arvoa.

Tämä oli minulle tärkeä oppi. Jos en arvosta jotakin tai rupean epäilemään, muistan, että kaikissa asioissa on kaksi puolta."

"Toive lapsesta ei hellittänyt kokonaan. Työskentelin päätoimittajana muotilehdessä, mikä toi tilalle mieluisaa elämänsisältöä. Vähitellen aloin pohtia avioeron mahdollisuutta. Huomasin, että olimme antaneet Jyrkin kanssa toisillemme sen, mitä olimme voineet antaa.

Sitten kohtasin ihmisen, joka vaikutti unelmieni täyttymykseltä ja enemmänkin.

Tapasin hänet shiatsuhoitaja-koulutuksessa ollessani 38-vuotias. Hän oli minua 16 vuotta nuorempi. Vastaavasti Jyrki oli 15 vuotta minua vanhempi.

Mielestäni minulla on ollut voimakas oikeudentaju lapsesta asti, mutta olen minäkin ottanut harha-askeleita, kuten silloin, kun petin Jyrkiä liittomme loppuvaiheessa.

Erotessa minun oli helppo sanoa hänelle, että älä syytä itseäsi. Vika ei ole sinussa vaan minun kipuilussani. Omia tekemisiä ei pidä peittää osoittamalla syyllisyyttä toiseen.

Minulla oli huono omatunto pettämisestä. Olin aina ollut sitä mieltä, että asiat pitää selvittää ilman, että loukkaa toista teoillaan. Tuolloin otin vallan väärällä tavalla omiin käsiini.

Ei meidän kuulu talloa muita. Siinä satuttaa niin toista kuin itseäänkin. Mutta olen kyennyt näkemään tekoni ja niiden seuraukset ja palannut entistä nöyrempänä takaisin omalle polulleni.

Onneksi sain myöhemmin selvittää kaiken Jyrkin kanssa. Mikään ei jäänyt vaivaamaan. Meillä säilyi yya-sopimus ja kunnioitus toisiamme kohtaan Jyrkin kuolemaan asti."

"Tulin äidiksi 40-vuotiaana. Se oli minulle iso juttu. Suuri unelmani oli, että minulla olisi ihana perhe koko loppuelämän ajan. Perhe on pyhä ja maadoittava asia.

Tuntui, että kaikki oli kohdallaan. Mieheni kanssa meillä oli samat arvot, elämänfilosofia ja kasvisruokavalio. Kuitenkin matto vedettiin kauniin unelman alta.

Tuotin pettymyksen ensimmäisessä liitossani Jyrkille – en antanut hänelle mahdollisuutta, koska olin ratkaisuni tehnyt. Samanlaisen pettymyksen lapseni isä tuotti sittemmin minulle.

Asumusero tuli, kun poikamme oli 8-vuotias. Olin erosta niin rikki, että en hetkeen uskonut enää oikein mihinkään. Kysyin jopa, voiko Jumala sallia tällaista. Voiko tämä palvella ketään tai mitään?

Eräs syntymäkartan henkisiä tulkintoja tekevä astrologi sanoi minulle, että tämä ero on kirjattu oppiläksynä kaikkien teidän, myös poikanne, karttaan. Sanoin, että miksi ja miten tällaisia voi muka kirjata.

Tajusin kyllä jälleensyntymisopin mukaisesti, että ei ole Jumalan sallimisesta kiinni, että ihmiselle annetaan tuska. Se johtuu omasta elämänkulusta ja tapahtumista. Olemme itse valinneet tapahtumat, koska tarvitsemme niitä karmallisista syistä tai päästäksemme eteenpäin.

Eron aikaan opin itkemään kunnolla. Se oli uskomattoman puhdistavaa. Silloin tulivat varmaan kaikki itkut, joita olisin tarvinnut eri kohdissa taivaltani.

Olin ajatellut, että jos on vahva selviytyjä ja vieläpä pohjalainen, ei siinä itkeminen auta. On mentävä eteenpäin ja kestettävä.

Selvisin kiitollisuuden avulla. Jouduin silti alussa muistuttamaan itseäni joka päivä, että arvostan asioita, jotka ovat hyvin. Pidin päiväkirjaa ja rukoilin. Rakensin elämääni kasaan niistä asioista, jotka jäivät: lapsi, koti, ystävät.

Selviytymiskeinoihini kuuluivat myös avantouinti ja sauna ainakin neljä kertaa viikossa ja joogaa saman verran. Aloitin opiskelut Saarijärven joogaopistolla. Ensin valmistuin joogaohjaajaksi, sitten -opettajaksi. Opinnot kestivät kahdeksan vuotta.

Perheen hajoaminen oli kova paikka minulle. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että näin sen kuitenkin kuului mennä."

"Meitä kaikkia opetetaan jotain kautta. On sairauksia, taloudellisia ongelmia, pulmia ihmissuhteissa ja perhepiirissä. Kaikilla on jokin osa-alue, joka erityisesti haastaa.

Siksi koskaan ei kannata kadehtia ketään. Kateus on turhaa energianhukkaa.

Olen kokenut tuskaa ja kipua, koska en ole pystynyt tekemään elämääni koskevaa korjausliikettä ilman niitä.

Olen oppinut, että menneeseen ei pidä jäädä kiinni. Pitää päästää irti. Klisee ’kun yksi ovi suljetaan, niin toinen aukeaa’ on totta. Ovenrakoon ei myöskään pidä jäädä pelkäämään ja siten jähmettää elämänsä.

Elämä on tarkoitettu sellaiseksi, että oivallamme perustotuuksia, kasvamme, muutumme ja menemme eteenpäin.

Tuskan kohtaaminen voi joskus olla hyvin tervettä. Oma tunneskaalani laajentui, kun kävin eroani läpi pohjamutia myöten.

Mitään tunnetta ei pidä säikähtää. Olin luullut, että minulla ei ole vihan tunnetta, koska sillä ei ollut ollut käyttöä. Mutta kyllä oli. Se kaikki viha piti käydä läpi, jotta hyväksyin tapahtuneen.

Vihan kohtaamisen myötä sain syvän yhteyden kaikkiin tunteisiini, mikä vapautti minut elämään tässä ja nyt. Nykyisin nauran ja itken herkemmin, iloitsen lapsenomaisesti ja rakastan syvemmin.

Minulle on monta kertaa näytetty, että elämä kantaa. Mutta se ei tarkoita, että passiivisesti jäisi odottelemaan. Kaikessa pitää olla realistinen.

Vaikeat asiat pilkon palasiksi. Pohdin, miksi olen jossakin ajatuksessa tai asiassa kiinni. Miksi en halua päästä siitä irti? Mitä muuta elämässä ja ajatuksissa voi muuttaa, että se taas tyydyttää?"

"Minulla on hyvä olla itseni kanssa. Tarvitsen paljon omaa aikaa.

Pidän hitaista aamuista. Lähes joka aamu joogaan ja teen hengitysharjoituksia. Välillä meditoin. Minulla on mahdollisuus hiljentyä muutenkin.

Minulle on aina tuonut tyydytystä se, että voin palvella niin työssä kuin ihmissuhteissakin. Annan sen, mitä sillä hetkellä pystyn ja näen tarpeelliseksi. Omat rajani ovat kuitenkin selvät.

Käytän erilaisia tapoja auttaa ihmisiä, on joogaa, shiatshua ja kalevalaista jäsenkorjausta. Yhdistelen eri hoitoja. Luovuus kulkee tekemisessäni mukana. Perusasiat pitää tietenkin opetella ja hallita hyvin, jotta voi soveltaa.

Olen tutustunut moniin henkisiin piireihin ja suuntauksiin, mutta en ole jäänyt koukkuun mihinkään. Kaikissa on ollut hyviä asioita oivallettaviksi tai poimittaviksi käytäntöön.

Mielestäni on aivan sama mitä tekee, kunhan ihminen saa tarvitsemansa avun, eikä menetelmään liity mitään haitallista tai vilpillistä. Mieluummin tarot-ennustus tuomaan valonpilkahduksen tunnelin päähän kuin päihteet.

Usein lienee niin, että henkiset yhteisöt palvelevat ihmistä tietyn aikaa. Toki on niitäkin, jotka kokevat löytäneensä jostakin yhteisöstä henkisen kodin ja turvan.

Minulla ei ole ollut tarvetta yhteen asiaan tai guruihin. Jos on tarpeeksi itsenäinen, uskaltaa lähteä seilaamaan omin avuin. Ruori pysyy omissa käsissä.

Ilon ja voiman lähteeni on elämä itse. Haasteineenkin. Ilonlähteitä on joka paikassa. Ne pitää osata poimia. Mutta jos on oikein katkera ja pessimistinen, ei pysty näkemään mitään.

Voimme kuitenkin antaa toisille sen pienen siemenen, joka lähtee itämään, vaikka välillä tuntuisi, ettei kiviseen maahan yhtäkään siementä mahdu.

Voimme yllättyä."

Haastattelu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 1/2021.