Kauneus & Terveys

Yli 40 vuotta kosmetiikka-alalla työskennellyt Anne Sario: Meidän naisten pitäisi arvostaa itseämme paljon enemmän

Kaikkien, jotka pitävät kosmetiikka-alaa pinnallisena, pitäisi tutustua Anne Sarioon. Yli neljä vuosikymmentä alalla työskennellyt Anne on pitänyt jalkansa tiukasti maassa. Hänen yksityiselämänsä muistuttaa, että hyvää kannattaa odottaa.
Kuvat Kirsi Tuura

Jokaisella alalla on ihmisiä, jotka eivät paistattele parras­valoissa, mutta tekevät työnsä kulisseissa niin hyvin, että heidän poissaolonsa takuulla huomataan. Kauneuden maailmassa sellainen on Anne Sario.

Suomalaisen kosmetiikkatalo Bernerin PR-tehtävissä pian 40 vuotta työskennellyt nainen on ollut tuomassa maahan monia kansainvälisiä kosmetiikkasarjoja ja muoti­talojen ylellisiä tuoksuja. Vuosikymmenten aikana hän on meikannut eturivin julkisuuden henkilöitä, matkustanut muotipääkaupungeissa ja tavannut­ sellaisia tähtiä kuin Karl Lagerfeld ja Carolina Herrera.

Osin juuri Annen ansiosta suomalaisnaiset ovat saaneet luotettavaa ja selkeää tietoa ihonhoidosta ja oppineet käyttämään uusia tuotteita. Lisäksi hän on taitava haistamaan trendejä ennalta.

Kosmetiikkabisneksen glamour ei silti ole sokaissut häntä. Anne herää joka arkiaamu ympäri vuoden viiden maissa, jotta ehtii ennen seitsemää lähtevään Helsingin-­junaan. Työpäivän jälkeen hän suuntaa heti takaisin Riihimäelle, koska viihtyy paremmin remontoimassa vanhaa omakotitaloa kuin sukkuloimassa ­seurapiireissä.

"Psykologisten testien mukaan en soveltunut alalle"

Työhaastattelut eivät olleet muodissa tai ainakaan tarpeen toukokuussa 1977.

– Olin 21-vuotias vastavalmistunut SKY-kosmetologi, kun kävelin Bernerin osastonjohtajan luokse ja kysyin, koska voisin aloittaa työt. Olin sentään ollut yrityksessä kesätöissä aiemmin.

Anne aloitti kesäkuussa. Aluksi hän työskenteli Revlonin konsulenttina. Pian Bernerin perheyrityksessä huomattiin, että nuorella naisella on osaamista muuhunkin.

Joulukuussa 1977 Anne nimitettiin tiedotussihteeriksi. Tehtäviin kuului myös tuotteiden esittelyä ja julkisuuden henkilöiden meikkaamista lehtikuvauksissa.

Parikymppisen naisen urakiito ei miellyttänyt kaikkia. Talossa oli totuttu käytäntöön, että ylennykset menivät pisimpään talossa olleille pääkonsulenteille. Anne kiilasi jonon ohi ja mursi kaavan. Vähän kuin koulussakin.

– Kun hain kosmetologikouluun, sisäänpääsy kariutui aluksi psykologisiin testeihin. Niiden mukaan en soveltunut alalle. Koulun rehtori oli kuitenkin eri mieltä ja pääsin sisään. Lopulta tämä epäsopiva opiskelija valmistui koulusta vuosikurssinsa parhain arvosanoin.

Kampaaja Pepe Åhmanin tekemä pyramidipermanentti oli pop vuonna 1978.

"Rakensin elämäni niin, ettei kumppanin puute haitannut"

Anne ei ole kulkenut perinteistä reittiä yksityis­elämässäkään. 1980-luvulla ei ollut kovin tyypillistä olla itsellinen nainen – siis olla perustamatta perhettä samaan aikaan kuin muut. Poikaystäviä ja rakkauksia oli, muttei lopulta sitä oikeaa.

– Oli minullakin vauvakuumeita. Sellaista miestä ei vaan tullut, jonka kanssa olisin halunnut lapsen. Yksikään ei olisi ollut valmis kantamaan sitä vastuuta.

Elämä tuntui täydeltä ilman lapsiakin. Annella oli vilkas sosiaalinen elämä ja koira.

– Rakensin elämäni niin, ettei kumppanin puute haitannut. Päätin myös, että jos en löydä elämäni miestä siihen mennessä, kun täytän 40 vuotta, minun ei ole tarkoitus tulla äidiksi.

Annesta tuli hyvin läheinen siskonsa kolmen, nyt jo aikuisen lapsen kanssa. Kun sisaren perhe muutti Oulun lähelle, Anne oli siellä kaikki lomat.

– Olen aina halunnut viettää heidän kanssaan paljon aikaa. Siskonlapset sanoivat minulle itsekin, että Anne, sä olet se höperö täti, joka lellii meidät pilalle. Nyt olen myös höperö isotäti.

"Luokkakaverit ostivat karkkia, minä vartalovoidetta"

40 vuotta saman työnantajan palveluksessa tulee täyteen ensi keväänä. Kaikkiaan Anne on työskennellyt kauneusbisneksessä 43 vuotta.

Vuosina 1982–85 hän pyrähti toisessa työpaikassa mutta palasi takaisin.

– Lähdin kokeilemaan toista kauneustyöpaikkaa, koska ajattelin, että eihän kukaan voi olla koko elämäänsä samassa työpaikassa. Näköjään voi sittenkin!

Kosmetiikka ja meikkaaminen kiinnostivat Annea varhain. Hän meikkasi jo 7-vuotiaana äitinsä ystäviä – ja ikätovereitaan kylpyammeessa.

– Täytin kylpyammeen tyynyillä ja peitoilla, ja ystäväni saivat loikoilla siinä kaunistettavina.

Jo kouluaikoina Anne tilasi ranskalaisia naistenlehtiä Salut Les Copainsia ja Mademoiselle Age Tendrea. Niiden lukemisen ansiosta viikkorahoille löytyi sijoituskohde vuosiksi.

– En ole koskaan ollut perso makealle. Kun luokka­kaverini ostivat karkkia, minä hankin Desert Flower -vartalo­voidetta. Olin lukenut tilaamistani lehdistä, että vartalon ihoakin kannattaa voidella.

"Iho tarvitsee liikettä, jotta se voi hyvin"

Kosmetiikka-ala on muuttunut neljässä vuosikymmenessä paljon. Annesta suurin ero on silti se, että tuotteita on tullut hirveästi lisää. Lähes kaikki kemikaliot ovat kuolleet. Kosmetiikka on siirtynyt marketteihin.

Ja sitten ovat ne täyteaineet. Perinteisen ihonhoidon ja meikkaamisen rinnalle on tullut liuta pistoshoitoja ja monenlaisia esteettisiä operaa­tioita. Toisin kuin vaikkapa voiteiden raaka-­aineita, täyte­aineiden vaikutuksia on tutkittu vasta vähän.

– Minua sattuu sydämeen, kun nuoret, nätit ihmiset tuuppaavat itseensä kaikenlaista! Usein ajattelen, että miksi, kun ihminen näyttää kauniilta ilmankin. Mutta eihän se lopulta kuulu minulle.

Anne miettii, mitä iholle lopulta käy, jos siihen pistättää vuosikymmenten ajan lihastoimintaa lamaavaa botuliinitoksiinia tai täyteläistävää hyaluronihappoa.

– Iho tarvitsee liikettä, jotta se voi hyvin ja näyttää hyvältä. Kun se lamataan botuliinilla, lymfa- ja verenkierto kärsivät. Miltä iho mahtaa näyttää sitten myöhemmin? Tai jos huuliaan turvottaa pistoksilla jatkuvasti, miten kudosten käy?

"Tältä näytän ja olen fiksu ja filmaattinen"

Ulkonäkökeskeisellä alalla voisi kuvitella olevan suuri paine näyttää aina hyvältä ja nuorekkaalta. Anne sanoo silti, että kriiseili enemmän nuorempana.

– En ole ikinä ollut siro vaan pitkä ja kookas. Pienet tytöt saivat koulunäytelmissä prinsessan roolit, minulle oli tarjolla noita-akan tai pahan äitipuolen osia. Olin se konkkanokka-väkäleuka! Välillä se tuntui pahalta.

Kun Anne aloitti konsulenttina, ulkonäöstä oli tarkat säännöt. Kynsissä piti olla huolellinen lakkaus, kasvoilla trendimeikki ja hiuksissa pyramidipermanentti.

– Minulle on ollut alusta asti itsestään selvää, että tässä työssä pitää hoitaa ihoa ja olla joka päivä meikattu. Se kuuluu työhön eikä ole ollut minulle ongelma.

Ikääntyminen ei ahdista, eikä Anne stressaa siitä.

– Totta kai katson välillä peiliin, että miksi leukapielet riippuvat. Mutta se on normaalia. Olen sinut itseni, ikäni ja ulkonäköni kanssa. Ajattelen, että tältä minä näytän ja olen lisäksi fiksu ja filmaattinen.

Kosmetiikkaan suhtaudutaan Suomessa risti­riitaisesti: osa naisista hoitaa itseään todella hyvin, osa ei juuri lainkaan. Ajatus siitä, että itsestään huolehtiminen on turhamaista, pinnallista ja jopa turhaa, elää paikoin yhä. ­Alueelliset erot asenteissa ja kulutuksessa ovat suuret.

Naisten pitäisi arvostaa itseään enemmän. Itsensä hoitaminen on sallittua!

Se ei ole Annen mielestä turhamaisuutta vaan hetki omaa aikaa itsensä ja ihonsa hyvinvoinnin edistämiseksi. Iho on suurin elin, josta kannattaakin pitää huolta. Myös yhteiskunnan asenne on Annesta erikoinen.

– Aina kun tulee jokin kohu, kosmetiikka on kaiken pahan alku ja juuri! Mikromuoveista pitääkin puhua. Olisi silti hyvä muistaa, että niitä on mennyt kosmetiikasta luontoon kaksi prosenttia. Autonrenkaiden osuus taas on 28 ja vaateteollisuuden 36 prosenttia, eikä niistä juuri puhuta. Kosmetiikan muovirakeet on sitä paitsi jo pitkälti korvattu siemenillä, riisillä ja laavakivellä.

"Minulle ei sovi surussa pyöriminen"

Näyttävä nainen laitattaa yhä kyntensä neljän viikon välein. Usein niissä on värin lisäksi kuvioita ja kimalteita. Anne myös pukeutuu kirkkaisiin väreihin.

Elämään on mahtunut tummempiakin sävyjä. Yksi kipeimmistä kokemuksista on ollut äidin alkoholisoituminen 1980-luvulla. Anne oli jo aikuinen, kun äiti alkoi ensin tissutella ja myöhemmin juoda reippaammin. Läheisen menetys viinalle kirpaisi kovaa.

Äidin ajattelee olevan se, johon voi luottaa ja tukeutua viimeiseen asti. Mutta kun alkoholi vie, se tuttu ihminen katoaa. Hänet menettää, vaikka hän on elossa.

Ensin Anne yritti auttaa äitiään, mutta kymmenen vuotta ennen tämän kuolemaa hän otti etäisyyttä.

– Minun piti valita, yritänkö pelastaa hänet vai pelastanko itseni ja elämäni.

Lopulta alkoholi koitui äidin kohtaloksi. Hän kuoli 65-vuo­tiaana vuonna 1995.

– Sen seurauksena en siedä känniläisiä. Minulta ei irtoa sääli­pisteitä niille, jotka juovat liikaa firman juhlissa.

Äidilleen Anne on antanut anteeksi, vaikka se vei vuosia. Äidin juomisen vuoksi hän menetti myös perheen rakkaan kesäpaikan.

– Katkeruus ei vie mihinkään. Minulle ei sovi, että jäisin pyörimään surussa. Yritän aina mennä eteenpäin. Kun joutuu luopumaan, saa jotain ihanaa tilalle.

"Sain lopulta, mitä ystävänikin, mutta eri järjestyksessä"

Joku katsoo – ja pitkään. Anne tunsi sen ja kääntyi nähdäkseen, kuka katsoja oli.

– Mies katsoi suoraan silmiin. Ja niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, ajattelin, tässä se on.

Anne oli käynyt ystävänsä luona Riihimäellä ainakin kymmenen vuotta peräkkäin. He viettivät usein iltaa juuri tuossa samassa baarissa. Tästä kerrasta vuonna 2006 tuli aivan erityinen.

Mies oli vielä tahollaan naimisissa mutta eroamassa. Se klassinen selitys, Anne ajatteli ensin ja jarrutteli. Hänellä oli periaate, ettei koske varattuihin miehiin.

Mutta mies tosiaan erosi ja heistä tuli pari. Kymmenen vuotta nuoremman puolison mukana Anne sai haaveilemansa perheen: yhden tytön ja kolme poikaa eli neljä puolilasta, kuten hän heitä pilke silmäkulmassa kutsuu. Vuonna 2007 Anne muutti Helsingistä Riihimäelle.

"Olin tiukka äitipuoli"

Alku ei ollut ihan helppo, kuten se ei uusperheissä aina ole. Mutta tuolloin 16-, 13-, 11- ja 3-vuotiaiden miehen lasten kanssa Anne tuli heti hyvin toimeen. Nämä asuivat heillä joka toinen viikonloppu ja lomilla.

– Olin tiukka äitipuoli, joka piti kiinni kotiintuloajoista ja soitti tarvittaessa perään. Kerran myös hain yhden teinin juhlista kotiin, kun soitto ei tehonnut. Vuosien varrella syntyi luottamus, ja lapset uskalsivat myös näyttää mieltänsä minulle. Olemme yhä läheisiä.

Kymmenen vuotta ensikohtaamisen jälkeen vuonna 2016 pari avioitui Vanajanlinnan metsänvartijan tilalla.

– Sain lopulta sen, mitä ystävänikin, mutta vaan eri järjestyksessä. Kun kumppanin tapaa aikuisena, parisuhteesta tulee erilainen. Koko ajan ei tarvitse kyhnätä yhdessä, vaan molemmilla on omiakin juttuja.

– Parisuhteessa on hirveän mukavaa, mutta tykkään viettää aikaa myös yksin. Luen paljon, teen ruokaa ja ristikoita. Yhdessä käymme kävelyllä ja keskustelemme.

Anne ja aviomies Jari Paju hääkuvassa kesällä 2016.

Eläkeikää lähestyvillä on usein hengästyttävän pitkä lista asioita, joita he haluavat tehdä työn väistyessä. Tavallisesti puhelias Anne hiljenee ja miettii pitkään.

– Toivon terveyttä itselleni ja läheisilleni. Ja että perusasiat ovat hyvin, kuten nytkin. Varmasti tapaan ystäviä, kokkaan hyvää ruokaa, maistelen hyviä viinejä, teen ristikoita pihakeinussa ja luen entistä enemmän kirjoja. En osaa toivoa tai suunnitella mitään ihmeellistä. Olen saanut jo niin paljon.

Anne Sario

  • Ikä: 63
  • Ammatti: Kosmetiikka­yritys Bernerin viestintä-asiantuntija
  • Asuinpaikka: Riihimäki
  • Perhe: Aviomies Jari Paju, miehen lapset ja lapsenlapset. Myös sisar, sisaren­lapset ja näiden lapset ovat läheisiä.
  • Harrastukset: Pilates, lukeminen ja ruoanlaitto.
  • Motto: Maailma ei kaadu.

Nauroin...

viimeksi tänään. Elämän hauskat tilanteet ja arkipäivän hyvä huumori tuovat iloa.

Itkin...

kun katsoin tv-ohjelmaa, jossa järjestettiin häitä. Itken helposti, usein ja äänekkäästi.

Häpesin...

en mitään! En enää mieti, mitä muut minusta ajattelevat. Vaikka kävisi mitä, maailma ei kaadu.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehden numerossa 8-9/2019.

Julkaistu: 24.2.2020
Kommentoi »