Voi hyvin

Anna kasvien parantaa

Anna kasvien parantaa
Entisaikaan uskottiin, että joillakin kasveilla on kyky suojella ja hoitaa. Nykyisin tiedetään, että moni kasvi todella nostaa mielialaa, tuhoaa bakteereita tai virkistää. Kasvitieteilijä Sinikka Piippo neuvoo, mikä auttaa mihinkin vaivaan.

Flunssa

Mesiangervo

Valkoinen, hattaran näköinen kukka kasvaa kosteissa paikoissa, kuten ranta­niityillä, lehdoissa ja meren rannalla. Se sisältää salisylaatteja, joita on myös tulehduskipulääkkeissä. Siksi mesiangervo poistaa kipua ja tulehdusta.

Tee näin: Nauti mesiangervoa yrtti­haudukkeena. Kaada kesällä ­tuoreiden ja talvella kuivattujen kukkien päälle 80-asteista vettä ja hauduta 10 minuuttia. Lisää halutessasi joukkoon hunajaa ja rommia, niin saat oikein kunnon lämmikkeen flunssaa vastaan.

Valkosipuli

Menneisyydessä on uskottu, että aromikas valkosipuli karkottaa vampyyreja ja pahoja henkiä. Mutta se häätää paholaisia oikeastikin. Valkosipuli sisältää nimittäin allisiinia, joka tappaa bakteereja. Samasta aineesta johtuu myös valkosipulin vahva tuoksu. Allisiinia kutsutaan luonnon antibiootiksi.

Tee näin: Allisiinia vapautuu, kun valkosipulin rakenne hajotetaan. Silppua siis valkosipulia lautaselle ja anna tuoksun vallata kotisi. Siitä haihtuvat öljyt koituvat flunssabakteerien tuhoksi. Aseta valkosipulilautanen yöksi lähelle tyynyäsi. Niin hengität sen antibakteerisia ainesosia, kun nukut. Muista, että valkosipuli on tehokkainta raakana. Kuumentaminen muuttaa sen yhdisteitä.

Lehmus

Jalo lehtipuu on yhdistetty naiseuteen. Lehmuksen kukinnoissa on eugenolia, joka on antiseptinen aine, eli se torjuu taudinaiheuttajia. Siksi lehmus tehostaa kehon immuunipuolustusta. Lisäksi se hikoiluttaa ja alentaa kuumetta. Lehmus on tunnettu lääke erityisesti Keski-Euroopassa.

Tee näin: Nauti lehmusteetä. Sitä voi ostaa valmiina tai kukintoja voi itse kuivattaa kesällä talven varaksi.

Yskä

Selja- ja kihokki­siirapit

Mustaselja on kotoisin aurinkoisemmista maista, mutta sitä kasvaa myös eteläsuomalaisissa puutarhoissa. Sen marjoista tehty siirappi parantaa vastustuskykyä. Rämeillä ja nevoilla viihtyvä, hyönteisiä popsiva kihokki puolestaan laukaisee kouristuksia ja irrottaa sitkeää limaa.

Tee näin: Hyvänmakuisia siirappeja voi ottaa lusikallisen muutaman kerran päivässä suoraan suuhun. Tuotteita myydään valmiina, mutta siirappia voi valmistaa itsekin. Ala nauttia mahdollisimman pian oireiden alettua.

Ratamo

Kasvi on pihan oma laastari, jonka lehdillä on antibakteerisia ominaisuuksia. Ne suojaavat haavoja, irrottavat limaa ja auttavat astmaattiseen yskään.

Tee näin: Kuivaa ratamon lehtiä talveksi ja keitä niistä teetä. Ratamoa myydään myös uutteena, joka otetaan tippoina veden kera. Noudata tuotteen käyttöohjeita.

Stressi

Laventeli

Aromikkaasti tuoksuva, ­liilakukkainen laventeli tyynnyttää ja rauhoittaa mieltä.

Tee näin: Hiero tuoretta laventelia käsiesi välissä ja nuuhki tuoksua. Voit tuoksutella laventelia myös eteerisenä öljynä pullon suusta tai tiputtaa pari tippaa tuoksulyhtyyn. Niin tuoksu leviää kotiisi.

Salvia

Yrttiä käytetään erityisesti vaihdevuosissa, kun kuumat aallot tai stressi hikoiluttavat. Salvia vähentää hikoilua, etkä herää kesken yön märkiin lakanoihin. Se myös rauhoittaa.

Tee näin: Osta ruokakaupasta salviaruukku ja valmista tee. Yhdistä kupilliseen 2–3 salvianlehteä ja muutama vadelmanlehti, jos mahdollista. Anna hautua muutama minuutti ja nauti. Vadelmanlehdetkin rentouttavat.

Valeriaana

Rohtovirmajuuri eli valeriaana on paljon tutkittu rohto. Osa siitä tehdyistä kasvirohdoksista on myös rekisteröity lääkkeeksi. Se vaikuttaa hermostoon, rauhoittaa sekä kuntouttaa sitä ja auttaa nukkumaan. Kun nukut paremmin, stressikin helpottuu.

Tee näin: Valeriaanaa myydään tippoina, teenä ja tabletteina. Kun otat sitä illalla, rentouttava vaikutus jatkuu seuraavan päivän.

Vatsan turvotus

Minttu

Voimakkaasti tuoksuvaa yrttiä käytetään ruoassa ja juomissa. Se estää kouristuksia ja auttaa vatsavaivoihin.

Tee näin: Keitä teeksi, anna hautua 5–10 minuuttia ja nauti. Minttua voi käyttää myös tuoreena. Ripottele sen lehtiä salaattiin tai itämaisten ruokien päälle.

Kumina, anis ja fenkoli

Näiden maustekasvien siemenet vähentävät kaasunmuodostusta ja lievittävät vatsan ja suoliston kouristuksia. Silloin vatsa toimii paremmin. Jos suolisto on jännittynyt ja krampissa, mikään ei kulje siellä kunnolla eteenpäin.

Tee näin: Leivo siemeniä sämpylöiden sekaan tai ripottele puuron päälle. Siemenet voi myös keittää teeksi.

Kehäkukka

Turvotus johtuu usein stressistä. Kehäkukka rentouttaa mieltä ja tasapainottaa mahan ja suoliston limakalvoja. Kansanlääkinnässä etenkin kasvin kelta-oransseina hehkuvia kukkia on käytetty rohdoksena.

Tee näin: Keitä kehäkukasta teetä ja nauti. Voit myös jäähdyttää teen ja pitää sitä pullossa mukanasi. Jos tulee syötyä jotain vatsalle sopimatonta, kehäkukkajuoma rauhoittaa tilanteen nopeasti.

Muistivaivat

Rosmariini

Ennen ajateltiin, että toisen ihmisen muistaa paremmin, kun hänelle antaa rosmariinin oksan. Tuoksuvaa yrttiä on käytetty myös lääkkeenä satoja vuosia. Se sisältää fenoleja ja haihtuvia öljyjä, jotka virkistävät aivoja. Se kohentaa myös koko kehon verenkiertoa, jolloin aivotkin toimivat paremmin.

Tee näin: Hiero ihoon tuoretta rosmariinia. Sen virkistävät ainesosat kulkeutuvat sitä kautta kehoon ja aivoihin ja piristävät.

Pähkinät ja siemenet

Niissä on terveydelle hyödyllisiä omega-3-­rasvahappoja, B-vitamiineja ja amino­happo arginiinia. Ne voivat auttaa muisti­vaivoihin.

Tee näin: Syö kourallinen päivässä väli­palana tai murskaa jogurttiin, salaattiin tai puuroon.

Väsymys

Nokkonen

Ravinteikas, ihoa polttava ­villiyrtti sisältää muun muassa folaattia, ­B-vitamiineja, fenoleja ja ubikinonia. Se ylläpitää kuntoa ja terveyttä. Nokkosen suojeleviin voimiin on uskottu myös kansanperinteessä. Sen ajateltiin varjelevan kotia ja ihmisiä.

Tee näin: Kuivaa lehtiä ja siemeniä. Tee lehdistä teetä, keittoja tai ohukaisia. Ripottele kuivattuja siemeniä puuron tai jogurtin päälle. Nokkosta kannattaa syödä mahdollisimman usein.

Tyrni

Piikikkään pensaan oranssit marjat ovat oikeita vitamiinipommeja. Niissä on paljon C-vitamiinia, joka piristää.

Tee näin: Nauti lusikallinen tyrnimehua aamuisin tai sekoita muutama marja smoothieen.

Virtsatietulehdus

Karpalo ja puolukka

Molemmissa pohjoisen marjoissa on proantosyanidiinia, joka ehkäisee bakteerien ja virusten tarttumista limakalvoille. Näin marjat voivat ehkäistä tulehdusta ja virtsankarkailua.

Tee näin: Käytä tuoreena tai sekoita jauhettuna smoothieen. Myös mehut auttavat, jollei niissä ole lisättyä sokeria. Marjoja voi syödä päivittäin.

Koivu

Sitä on pidetty suojelevana puuna. Lehdissä on salisylaatteja, jotka lisäävät virtsan­eritystä ja puhdistavat elimistöä.

Tee näin: Hauduta kuivatuista tai tuoreista lehdistä teetä.

Keskittymisvaikeudet ja kaamosmasennus

Mäkikuisma

Keltakukkainen kasvi viihtyy niityillä. Entis­aikaan ajateltiin, että se karkottaa paholaisen ihmisen mielestä. Mäkikuisma nostaakin mielialaa, sillä se vaikuttaa aivojen välittäjä­aineisiin serotoniiniin ja dopamiiniin. Se auttaa myös keskittymään.

Tee näin: Kerää mäkikuisman kukkia ja nuppuja. Kuivaa ne talveksi tai uuta niistä tinktuuraa. Sitä myydään myös valmiina.

Ruusujuuri

Maksaruohoihin kuuluva kasvi kasvaa tunturi-­Lapissa. Sen voimakkain osa on juuri, joka tuoksuu ruusulta. Se toimii samoin kuin mäkikuisma, mutta virkistää enemmän.

Tee näin: Ruusujuurta myydään kapseleina ja uutteena. Noudata tuotteiden käyttö­ohjeita.

Soijalesitiini

Kokonaisista soijapavuista valmistetun soijalesitiinin fosfatidyyliseriini kohentaa tiedollisia kykyjä. Se on erityisen hyvä ikääntyville ja stressaantuneille.

Tee näin: Lesitiiniä on rakeina ja jauheina. Ripottele puuroon tai jogurttiin, älä kuumenna.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 10/2019.

Julkaistu: 2.4.2020
Kommentoi »