Aivoverenvuodon saanut Harri Seppänen, 56, lähettää vaimolleen Marikalle kännykällä kuvaviestejä töihin, muttei pysty sanomaan tämän nimeä.
Ystävällisesti hymyilevä ja ruskettunut Harri avaa oven Helsingin Veräjämäessä ja juttelee iloisesti. Puhetta pulppuaa, mutta sanat eivät aina löydä oikeaa paikkaa ja merkitystä.
– Mun kanssa menee hyvin, mutta toisaalta voi mennä huonostikin, hän sanoo.
Vaimo Marika Strandén auttaa. Tulkkausta tarvitaan, sillä Harrilla on aivoverenvuodon seurauksena vaikeuksia ymmärtää ja tuottaa puhetta. Myös oikean puolen näkö- ja liikuntakyvyssä on paljon puutteita. Häntä kuntoutetaan säännöllisesti, ja kehitystä tapahtuu yhä, viisi vuotta sairastumisen jälkeen.
– Toivoa on, ja kehitystä tapahtuu. Tämän olemme jo oppineet, ja sen puolesta taistelemme, Marika Strandén sanoo.
Myöhemmin kävi ilmi, että Harri oli saanut kaksi aivoverenvuotoa – toisen jo kuntosalilla ja toisen ambulanssissa. Verta vuoti sekä lukinkalvonalaiseen tilaan (subaraknoidaalivuoto eli SAV) että aivokudokseen (intraserebraalivuoto eli ICH). Parin tunnin kuluttua Marikalle soitettiin, että tilanne on vakava.
– Mun piti kuolla, Harri sanoo.
Läheltä todella piti, mutta aivokirurgi Mika Niemelän tekemä leikkaus pelasti Harrin hengen. Nyrkinkokoinen alue aivojen vasemmalla puolella oli kärsinyt kahden aivoverenvuodon seurauksena. Harrin piti opetella uudelleen istumaan ja kävelemään. Puhe oli aluksi aivan sekaisin.
– Meni ikuisuuksia selvittää arvailemalla, mitä Harri halusi sanoa. Vasta hänen päästyään kotiin ymmärsin todella sairastumisen seuraukset. Kyse ei ollut vain puheesta, vaan myös ymmärtämisestä sekä muista neurologisista häiriöistä, Marika sanoo.
Paikkojen ja ihmisten nimet ovat Harrille edelleen ylivoimaisia muistaa. Vaikka niitä toistetaan koko ajan, ne eivät jää mieleen.
– Tästä seuraa välillä aika koomisia tilanteita. Jonkin aikaa sitten Harri halusi kutsua minua ja huusi: hei raato! Marika kertoo nauraen.
Harrin toimintakyvylle välttämätöntä on ollut – ja on yhä – monipuolinen kuntoutus, jota ovat antaneet neuropsykologi sekä toiminta- ja fysioterapeutti. Arjessa tarvitaan silti myös henkilökohtainen avustaja ja valtavasti perheenjäsenten apua. Marika on ammatiltaan toimintaterapeutti, mistä oli hyötyä varsinkin heti Harrin sairastumisen jälkeen.
Kotona olen vaimo, en terapeutti.
– On kuitenkin parempi, etten enää puutu kuntoutukseen. Kotona olen Harrin vaimo, en terapeutti. On tärkeää, että en tee asioita Harrin puolesta, vaan hänen tulee osallistua ja tehdä asioita yksin tai yhdessä.
Myyntityötä aiemmin tehnyt Harri on aina ollut toimen mies, ja hän lämmittää edelleen mökillä saunaa ja puuhailee pihalla. Joskus tulee vaaratilanteita, koska Harrin näkökenttä on kapea ja oikean käden ja jalan tunto ja toimintakyky ovat vajavaiset. Hän ei myöskään aina muista, että kekäleet ovat kuumia ja pistorasiassa on sähköä.
Lue Kaijan tarina - Aivoinfarktin liuotushoito pelasti Kaijan hengen
Toisaalta Harrin sosiaalinen luonne ja positiivinen asenne auttavat nauttimaan elämästä. Entiset työkaverit kutsuvat syömään, ja ystäviä tavataan kuten ennenkin. Perheen lapsista 22-vuotias tytär asuu jo omillaan, ja 19-vuotias poika valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin.
– Harri on aina ystävällinen, kärsivällinen ja empaattinen. Hän ymmärtää, että välillä väsyn. Keskustelu hänen kanssaan on sama kuin pelaisi Aliasta koko ajan, Marika sanoo.
Älykännykästä on hyötyä joskus, kun sanat ovat hukassa. Harri pystyy lähettämään kuvaviestejä ja soittamaan, sillä tutut ihmiset ovat hänen puhelimessaan kuvina, eivät niminä. Vaimolleen Harri lähettää sydämenkuvia ja kysyy, miten tämä jaksaa.
Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 8/2018.
