Apu Terveys

94-vuotias Aira Samulin uskoo asenteen voimaan: ”Olen aina ollut vähän outolintu”

94-vuotias Aira Samulin uskoo asenteen voimaan: ”Olen aina ollut vähän outolintu”
Hiljattain 94 vuotta täyttänyt Aira Samulin ajattelee, että hänen pitkän ikänsä salaisuus ovat myönteinen elämänasenne ja terveelliset elintavat. Vastoinkäymisiä on riittänyt, mutta Airan mielestä niihin ei pidä jäädä piehtaroimaan.
Julkaistu: 29.4.2021
Aira Samulinilla riittää tarinaa – eikä mitä tahansa tarinaa, vaan tosielämän sattumuksia monilta vuosikymmeniltä. Hän kantaa ruusukupit pöytään, kaataa kahvia ja istahtaa ystävänsä, meikkitaiteilija Raili Hulkkosen ehostettavaksi. Puhe polveilee, vaan ei eksy sivu­poluille.
Helmikuun lopussa 94 vuotta täyttänyt Aira ei väitä olevansa ikinuori, vaan ihminen, jolla on pitkä perspektiivi taaksepäin. Samalla hän on aina menossa etunojassa eteenpäin.
– Minulla on ikäni puolesta näköalapaikka, jota voin oikeutetusti kutsua korkeakoulukseni. Olen ­ollut edelläkävijä monissa ratkaisuissani ja ennakoinut tulevaa. Olen ehkä ollut vähän sellainen outo­lintu jopa tanssipiireissä.
Airan ikää ja kuntoa on ihmetelty jo vuosia. Hänen elämänviisauksiaan kuuntelevat monenikäiset, myös nuoret, joille hän on esikuva hyvästä ikääntymisestä.
Työpöydän viereisellä seinällä on kehystettynä ihailijan lähettämä onnittelukortti. Siinä lukee: ­”Airalle onnittelut juhlapäivästä! Tanssit vieläkin ­paremmin kuin kumpikaan meistä koskaan. Sauli, Jenni ja Lennu.”
Kortti on tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä. Aira sai sen 90-vuotispäivänään.

Vaikeuksissa ei pidä piehtaroida

Aira vannoo elämänasenteen nimiin. Se on vaikuttanut kaikkeen, sekä fyysiseen että henkiseen jaksamiseen.
– Jollen olisi ymmärtänyt, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään, en olisi selvinnyt eteeni tulleista vaikeuksista: tyttäreni Pirjon skitsofreniasta ja kuolemasta, poikani Jarin mielenterveysongelmista, ­ensimmäisessä avioliitossani kokemastani fyysisestä väkivallasta sekä avioeroistani.
Hänen mielestään vastoinkäymisiä ei pidä kauhistella eikä niihin pidä jäädä piehtaroimaan.
– Jokaisen kannattaa muistaa, ettei ole ainoa, jonka elämään mahtuu surua ja menetyksiä.
Pitkäikäisyyteen vaikuttavat monet tekijät, myös suotuisat geenit. Airan suvussa ei kuitenkaan ole muita pitkäikäisiä kuin hänen Yhdysvalloissa, South Lake Cityssä, asuva 91-vuotias sisarensa Inkeri.
– Ehkä isäni suvun puolella on ollut pitkäikäi­syyttä. Ainakin hänen veljensä eli 84-vuotiaaksi. Urheilullinen, hyväkuntoinen isäni kaatui jatkosodassa, ja äitini kuoli vain 55-vuotiaana verisuonisairauksiin.
Aira itse sai muutama vuosi sitten aivoinfarktin, mutta toipui siitä hyvin.
– Onneksi pojanpoikani Niko pelasti minut. Kun soitin hänelle, hän huomasi, että puheeni oli jotenkin outoa. Ystäväni Jorma Uotinen oli huomannut saman jo edellisenä päivänä, kun olimme katsomassa UIT:n esitystä Peacock-teatterissa. Olin väsynyt ja luulin puheen takeltelun johtuvan Peacockin ummehtuneesta ilmasta.
Niko tilasi ambulanssin, ja Aira saatiin nopeasti hoitoon. Infarktista ei jäänyt mitään jälkiseurauksia, ja lääkitys on nyt kohdallaan.
Toinen outolintu, taiteilija Miina Äkkijyrkkä, on vahvasti esillä Airan kotona Bulevardilla. Iso maalaus täyttää olohuoneen takaseinän. Sen lisäksi Airalla on monta Miinan pienempää lehmäaiheista työtä.

Sataprosenttisesti kontrollissa

Olipa minkä ikäinen tahansa, ravinnolla ja liikunnalla on suora yhteys hyvinvointiin.
– Se vaikuttaa, mitä suustaan alas laittaa. Samoin nukkuminen. Minun hyvän uneni salaisuus taitaa ­sekin olla elämänasenne. Kuule – riittää, että on viisas ja hyvä, Aira heläyttää.
Hyvän ravinnon merkityksen hän oppi jo lapsuudessaan rajantakaisessa Karjalassa.
– Ruoka oli hyvää, sitä saatiin omasta maasta ja puhtaasta järvestä. Elin lapsuuteni metsässä, mikä antoi minulle henkistä pääomaa. Kun rakensin aikoinaan Hyrsylän Mutkan, ajattelin, että se on samanlainen turvapaikka maailmalta kuin lapsuuteni metsä oli.
Alkoholia Aira ei käyttänyt ollenkaan, ennen kuin täytti 80 vuotta. Silloin hän antoi itselleen luvan ­ottaa joskus konjakkihömpsyn.
– Jos olisin lätrännyt viinan kanssa, en olisi päässyt vaikeuksissani eteenpäin. Alkoholi on vaarallista, sillä se vie kontrollin. Olen aina pitänyt kontrollini sataprosenttisesti.
Viime vuonna kirkko palkitsi Airan John Vikström -liikuttajapalkinnolla työstä, jota hän tehnyt koko Suomen liikuttajana.
– Perin isäni puolelta hiihtämisen ja äidiltä tanssin taidon. Tanssin kotona Inkeri-siskoni kanssa perhosvalssia, keijukaistanssia ja tietenkin jouluna tonttutansseja. Isä puolestaan opetti minua ampumaan tauluun. Kun ammuin heti kahdeksikon, hän otti ­minulta aseen pois!
Aira muistaa myös ensimmäisen hiihtokilpailunsa, jonka hän voitti kuusivuotiaana.
– Isä hiihti rinnallani ja sanoi, etten hiihtäisi turhaan niin lujaa. Muut tulivat kaukana takana!
Airan ystävä, urheiluselostaja Pekka Tiilikainen sanoi hänelle aikoinaan, että jos ei ole kuntourheilua, ei ole myöskään huippu-urheilua.
– Tuo ajatus ei ole vanhentunut. Ja kun kaikki tanssivat, löytyvät myös ne huiput. Tämän oivalluksen avulla olen saanut suomalaiset tanssimaan.
Nykyisin Aira pitää itsensä kunnossa paitsi liikkumalla myös käymällä hierojalla ja tarvittaessa kiro­praktikolla.
Aira kerää vanhoja nukkeja ja vanhoja kahvikuppeja. Hänellä on niitä sekä Helsingin-kodissa että Hyrsylän Mutkassa.

Sota-aikana ei emmitty

Korona-ajasta Airalla on paljon sanottavaa. Hän ­toteaa painokkaasti, että epidemian vertaaminen sota-­aikaan ei ole liioittelua. Henki on nytkin kysymyksessä. Siksi ennaltaehkäisy on Airan mielestä ­äärimmäisen tärkeää.
– Sodassa menehtyivät nuoret pojat ja miehet, mutta nyt vaarassa ovat ennen muuta vanhukset. Kun sotavuosina tuli ilmahälytys, kukaan ei empinyt pommisuojaan juoksemista. Kuka olisi halunnut pommin päähänsä? Koronan takia on opittava suojautumaan toisella tavalla – hyvällä hygienialla ja ­uskomalla rajoituksia.
Aira toivoo, että käsien peseminen ja muut hygieniasäännöt muistettaisiin myös seuraavan epidemian tullessa. Sillä tuleehan se.
– Hygienian merkitystä korostettiin jo 1930-luvulla. Käsiä pestiin jatkuvasti, ja kotonamme pestiin joka viikko myös huonekalut. Se oli aikaa ennen antibiootteja, ja siksi kansaa valistettiin puhtauden merkityksestä. Lottatyö ja lottien käskyt ovat vaikuttaneet minuun tässäkin asiassa.
Airan äiti toimi muonitus- ja lääkintälottana ja ­keräsi varoja rajaseudun köyhille perheille. Myös ­Airasta tuli lotta, ja vastikään hän sai Vuoden Lotta -tunnustuksen.
– Näin lapsena, miten köyhyys vaikutti monien elämään. Tämä oli varmasti lähtökohta nuoriso-, vanhus- ja mielenterveystyölle, jota olen tehnyt.
Sodan aikana jouduttiin jättämään kodit Karjalassa, mutta Airan sanoin nyt pitää pysyä kotona.
– Minulla ei ole ollut mitään hätää olla kotona. Rakastan kotiani täällä Helsingin Bulevardilla ja toista Hyrsylän Mutkassa Lohjalla, vaikken ole siellä nyt talvella ollut. Koti on minulle hyvinvoinnin lähde.
Aira rakastaa kauneutta, mikä näkyy kodin huonekaluissa, tauluissa, tarkoin valituissa koriste-esineissä ja vanhojen nukkien kokoelmassa. Tyylin taitajana hän uskoo, että korona vaikuttaa tulevaisuudessa myös muotiin, väreihin ja laadun korostamiseen.
– Me etenemme nyt pehmeämpiin arvoihin. Pit­kien ihmissuhteiden merkitys kasvaa.
Elämännälkä, aktiivisuus ja uteliaisuus uusia asioita kohtaan pitävät Airan vireessä. – Silti viihdyn parhaiten kotona, hän sanoo.

Vihaamalla ei voita mitään

Aira Samulin on vastaanottanut korona-aikanakin kotiinsa Helsingin Bulevardille alle kymmenen hengen vierailijaryhmiä, joille hän kertoo elämästään Tarinasalongissaan. Vierailijat Bulevardilla ja kesäisin Hyrsylän Mutkassa ovat osa hänen yritystoimintaansa. Jos on ollut yrittäjä koko elämänsä, on sitä myös 94-vuotiaana.
– Minulta saa kysyä mitä vaan, ja minä vastaan. En tee koskaan etukäteissuunnitelmaa siitä, mistä puhun. Annan vieraiden johdatella suuntaa, mihin tarina vie.
Kevättalven iltapäivässä tarina vie menneisiin vuosi­kymmeniin. Kuulija hätkähtää, kun Aira paljastaa opettaneensa sodan jälkeen tanssia liittoutuneiden valvontakomission pahamaineiselle puheenjohtajalle, kenraalieversti Andrei Zdanoville.
– Annankadulla oli Suomen Tanssikoulu, josta Zdanovin adjutantti oli tilannut esimiehelleen ajan. Tämä oli hyvin vakavailmeinen, korrekti mies. Opetin hänelle helppoja askelkuvioita, ja hän oppi tanssimaan aika lailla sotilaallisesti, Aira kuvailee.
Hän ei vihannut Stalinin oikeaksi kädeksi ja mahdollisesti manttelinperijäksi kutsuttua miestä. Tanssinopettajana Aira teki vain työtään eikä miettinyt sitä, että vihollinen oli vienyt häneltä sodassa isän ja kodin.
Asennekysymys tämäkin ja liittyy henkiseen jaksamiseen. Viha ja katkeruus syövät energiaa, ja negatiivinen mieli voi vaikuttaa jopa fyysisten sairauksien syntyyn.
Aira alkaa laulaa sanasta sanaan Ilta Kannaksella -laulua: ”Sua muistan aina kerran kun saavut on jo päivä uus, sua ootan aina silloinkin, vaikka ois se ikuisuus, sun kanssas nähdä tahdon mä onnenmaan, ihanimman kun taiston tiellä luoksein sun kerran saan…”

5 x Airan hyvinvoinnin lähteet

"Lapsenlapseni Kiti ja Niko sekä läheiset ystävät Jorma Uotinen, Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-­Jääskö käyvät luonani syömässä lohi­soppaa ja siskonmakkarakeittoa. Ystäviin kuuluu myös ihana Raili Hulkkonen, jonka olen tuntenut vuodesta 1965."
"Hyrsylän Mutka on kodeistani numero yksi. Siellä minä tunnen eläväni vahvasti. Se on myös osa bisnes­täni. Olenhan ollut yrittäjä yhdeksällä vuosikymmenellä."
"Poljen kuntopyörää televisiota katsellessani. Katson usein vanhoja kotimaisia elokuvia, joissa ovat kaikki vanhat kaverini. Itse stunttasin Eeva­-Kaarina Volasta Toukokuun taika -elokuvassa ja pyöräilin karjalaumaan. Sitä sanottiin stunt-alan pioneerityöksi."
"Taide, kuten Miina Äkkijyrkän taulut, ovat osa henkistä hyvinvointiani. ­Koti on minulle kaiken a ja o. Koronankaan takia ei ole ollut mitään hätää, koska viihdyn kotona. Satsaan kotona olemiseen."
"Hygienian opin jo lapsuudessani. Meillä oli kotona aina puhdasta ja nättiä. Asiat olivat järjestyksessä. 1930-luvulla pestiin käsiä koko ajan, koska kulkutauteja oli paljon. Sitten tulivat antibiootit ja rokotukset, ja hygienia muistettiin taas vasta ­koronan tultua."

Aira Samulin

IKÄ: 94.
AMMATTI: tanssi­valmentaja ja kilpatanssituomari vuodesta 1945, nuoriso-, vanhus- ja mielen­terveystyön tekijä.
PERHE: poika Jari sekä lapsenlapset Niko, Kiti ja Suvi.
Kommentoi »