Treeni ja ravinto

Pähkinänsyöjät elävät pitempään

Pähkinöitä säännöllisesti tai joka päivä syövät saattavat elää muita pitempään. Pähkinöiden terveellisyys on todettu lukuisissa tutkimuksissa tätäkin ennen, mutta vaikutukset kuolleisuuteen ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Lue lisää.

23.4.2015 Terve.fi

Pähkinöitä säännöllisesti tai joka päivä syövät saattavat elää muita pitempään, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Pähkinöiden terveellisyys on todettu lukuisissa tutkimuksissa tätäkin ennen, mutta vaikutukset kuolleisuuteen ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat viidentoista pähkinätutkimuksen aineistoihin ja yli 350 000 osallistujan terveystietoihin. Tutkimusten aikana 45 000 osallistujaa kuoli.

Analyysin perusteella päivittäin pähkinöitä nauttivien riski menehtyä tutkimusten aikana oli noin kolmanneksen pienempi kuin osallistujien, jotka eivät syöneet pähkinöitä juuri lainkaan. Yhteys oli vielä voimakkaampi, kun analyysi rajattiin sydän- ja verisuonitaudeista johtuviin kuolemiin, mutta myös syöpäkuolemat olivat harvinaisempia paljon pähkinöitä nauttivilla.

Pähkinöitä paljon nauttivat olivat hoikempia, söivät enemmän kasviksia ja hedelmiä ja tupakoivat ja joivat alkoholia harvemmin kuin muut tutkimukseen osallistuneet, joten osa pähkinöihin nyt liitetystä vaikutuksesta todennäköisesti johtuu pähkinänsyöjien muutenkin terveellisemmistä elintavoista. Pähkinät kuitenkin sisältävät monia terveellisiä ravintoaineita ja etenkin terveellisiä kasvirasvoja, jotka voivat ehkäistä mm. sydänsairauksia.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Lähde: American Journal of Clinical Nutrition 2015

Lue lisää:

Usko tai älä! Pähkinää pähkinäallergian estoon

Pähkinöiden syöjillä vähemmän sydänsairauksia ja verenpainetautia

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi