Ylipaino on rasite ihmiselle ja tämän terveydelle. Sen vaikutukset maailmantalouteen ovat kuitenkin vieläkin järisyttävämpiä, uutisoi Talouselämä.
30 Suomen vuosibudjettia uppoaa lihavuuteen
Konsulttiyhtiö McKinseyn laskelmien mukaan lihavuus aiheuttaa maailmassa joka vuosi 1,6 biljoonan euron verran kustannuksia. Yksi biljoona on tuhat miljardia.
Samaan aikaan sotilaalliset konfliktit ja terrorismi lohkaisevat 1,7 biljoonan euron loven maailmantalouteen. Ylipaino aiheuttaakin rahallisia tappioita lähes yhtä paljon kuin sodat ja muut aseelliset katastrofit.
Vertailun vuoksi Suomen vuoden 2015 budjetti on noin 54 miljardia euroa. Lihavuus tuleekin maailmalla maksamaan vuosittain 30 Suomen vuosibudjetin verran.
- Aiheesta lisää: Suomalaisten ylipaino maksaa 300 miljoonaa vuodessa
Lihavuus suurempi ongelma kuin aliravitsemus
Huima kolmannes eli noin 2,1 miljardia maailman kansalaista on ylipainoisia.
Maailman ruokaohjelman tilastojen mukaan aliravittuja on maailmassa noin 805 miljoonaa. Kun aliravitut asuvat pääosin kehittyvissä maissa, on lihavuus erityisesti kehittyneiden länsimaiden ongelma.
Jopa 2,8 miljoonaa menettää vuosittain henkensä ylipainoon liittyvien sairauksien vuoksi.
- Lue lisää: Lihavuus tappaa enemmän kuin aliravitsemus
Lihavuusongelmaan on ratkaisu
McKinseyllä on ratkaisu maailman ylipaino-ongelmaan.
Pienemmät annoskoot, prosessoitujen ruokien kehittäminen, elintarvikemainonnan uudistaminen, koulu- ja työpaikkaruokailun kehittäminen sekä koululiikunnan lisääminen ovat konsulttifirman ehdotuksia liikalihavuuden ehkäisyyn.
Neuvot ovat tarpeen. Tilastojen mukaan vain 15 vuoden päästä jo 50 prosenttia maailman kansalaisista on ylipainoisia.
Lähteet:
Lue myös: