Tulokset perustuvat yli 2 miljoonan vuosina 1975–1998 syntyneen ruotsalaisen rekisteritietoihin. Heistä noin 16 000 oli sairastunut syömishäiriöön.
Analyysi osoitti anoreksian riskin suuremmaksi ennenaikaisena syntyneillä, ja yhteys myös voimistui mitä ennenaikaisempana henkilö oli syntynyt. Anoreksia oli tavallista yleisempi myös kaksosilla sekä kolmosilla, tulokset osoittivat.
Korkea syntymäpaino liittyi suurempaan bulimiariskiin, ja yhteys voimistui mitä painavampi lapsi oli.
Nykykäsityksen mukaan syömishäiriöt johtuvat monesta eri syystä. Hermostollisten ja biologisten tekijöiden lisäksi monet yksilönkehitykseen sekä perheeseen liittyvät seikat ja sosiokulttuuriset tekijät altistavat syömishäiriöille.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: American Journal of Epidemiology 2014
Copyright Duodecim 2014
Lue myös:
Anoreksia nervosa oireet, diagnoosi ja hoito