Tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä impulssikontrollin häiriöitä ei tätä ennen ole yhdistetty diabetesriskiin, tutkijat kirjoittavat. Tutkimuksessa käytettiin yli 50 000 potilaan terveystietoja.
Analyysissä löytyi yhteys diabeteksen ja lukuisten eri mielenterveysongelmien väliltä, mutta tarkemmassa tarkastelussa vain masennus, ahmimishäiriöt ja toistuvat raivokohtaukset liittyivät suurentuneeseen riskiin sairastua diabetekseen.
Tulokset pitää vahvistaa uusissa tutkimuksissa, mutta ne selvästi viittaavat siihen, että syömishäiriöitä ja impulssikontrollin häiriöitä potevat saattavat olla tavallista alttiimpia aikuistyypin diabetekselle. Tulokset eivät paljasta mistä yhteys lopulta johtuu, mutta syömishäiriöiden kohdalla kyse voi olla epäterveen syömisen aiheuttamasta aineenvaihdunnan häiriintymisestä.
Havainnot viittaavat myös siihen, että masennuksen ja muiden mielenterveyden häiriöiden hoitaminen voi mahdollisesti vähentää aikuisiällä todettavia diabeteksia.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Diabetologia 2014
Copyright Duodecim 2014
Lue myös: