Terve.fi

Liukkaat kelit ovat hengenvaarallisia


Ulkosalla sattuu vuosittain noin 70 000 sairaanhoitoa vaativaa kaatumista, niistä suurin osa on liukastumisista johtuvia vammoja.
Teksti Toimitus

Kaksi kolmasosaa kaatumisissa loukkaantuneista on jalkamiehiä, kolmannes pyöräilijöitä. Esimerkiksi vuonna 1997, kuolemaan johtavia kaatumisia oli 1 031.

Kaatumistapaturmat maksavat yhteiskunnalle noin 40 miljoonaa euroa vuosittain. Kaatumisonnettomuudet tulevat lisääntymään tulevaisuudessa väestön ikärakenteen vanhetessa. Tyypillisimpiä kaatumisen seurauksia ovat ranne- ja nilkkamurtumat, aivotärähdykset ja muut pään vammat.

Talvella liukastelemisesta johtuvia kaatumisia sattuu eniten naisille. Iän myötä kaatumisriski kasvaa ja vammat ovat vakavampia ja vaikeammin hoidettavia kuin nuoremmilla. Ikääntyneiden kaatumisiin vaikuttavat muun muassa alentunut terveys, tasapainon säätelykyvyn vaikeutuminen, näkökyvyn heikkeneminen, hidastunut suojarefleksi, lääkkeet, sekä heikentynyt lihasvoima.

Lämpötilan nopeat vaihtelut, lumipyry ja nollan asteen tietämissä pysyttelevä lämpötila edesauttavat kaatumistapaturmia. Kaatumistapauksista suurin osa sattuu jalkakäytävillä ja pihoilla.

Kaatumisonnettomuuksien ehkäisemien

Liukkaan kelin kengät ovat matalapohjaiset ja pitävät kengät. Kenkiin on saatavilla erilaisia liukastumisen estoja, kumisia ja rautaisia piikkejä ja irtonastoja. Liukkaalla kelillä kannattaa ottaa sauvat mukaan ja potkukelkka on oivallinen liukkaan kelin kulkuneuvo. Ranne- ja lonkkasuojaimista on apua, jos sattuu kaatumaan.

Ikääntyneiden kohdalla liikunnan säännöllinen harjoittaminen vahvistaa lihaksia ja koordinaatiokykyä ehkäisten kaatumisista aiheuttavia murtumia. Lisää tutkimustietoa ja tuotekehittelyä kaivataan suojaimien käytöstä eri kehon osien ja luiden suojaamiseksi.

Hiekoittaminen ehkäisee tehokkaasti liukastumisonnettomuuksia

Tontin omistajan velvollisuus on pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä kunnossa poistamalla jalankulkua haittaava lumi ja jää. Katujen ja yleisten alueiden kunnossapidosta vastaavat kaupunki ja kunnat. Eli käytännössä jalkakäytävällä tapahtunut liukastumisturma menee tontin omistajan piikkiin, mutta kadulla tapahtunut kunnan maksettavaksi.

Julkaistu: 2.12.2013