1. Valitse oikeanlainen aurinkosuojavoide.
Aurinkovoiteessa täytyy olla ihon ennenaikaista vanhenemista ehkäisevä UVA-suoja sekä palamiselta suojaava UVB-suoja. Aurinkovoiteen suojakertoimeksi tarvitaan aikuisille ihotyypistä riippumatta vähintään 20 SPF (Sun Protection Factor), lapsille suositellaan isompaa suojakerrointa. Kasvot, olkapäät ja ylärinta saavat yleensä enemmän aurinkoa, joten niille suositellaan 50 SPF:n aurinkosuojakerrointa.
Tiesitkö?
Ilmatieteen laitos ilmoittaa UV-indeksin, joka auttaa suojautumistarpeen arvioinnissa. Kun indeksi on vähintään 3, on syytä suojautua auringon säteilyltä.
2. Levitä aurinkosuojavoidetta tarpeeksi ja oikeaan aikaan.
Tavallisin syy ihon palamiselle on liian vähäinen aurinkovoiteen käyttö. Koko vartalolle laitettaessa aurinkovoidetta pitäisi kulua kerralla noin kourallinen. Levitä voide iholle noin puoli tuntia ennen aurinkoon menemistä, ja lisää sitä vähintään kahden tunnin välein, sekä uinnin, runsaan hikoilemisen ja ihon kuivaamisen jälkeen. Uidessasi suosi vedenkestävää aurinkovoidetta.
3. Muista, että rusketus ei ole suoja.
Rusketus kertoo UV-säteilyn läpäisseen jo ihon. Säteily läpäisee suojaamattoman ihon sen väristä riippumatta, eli rusketus tai tumma ihonväri ei suojaa palamiselta, ja vaurioita syntyy usein jo ennen kuin iholla voi havaita punoitusta.
Tiesitkö?
Ihosyöpien määrästä voidaan estää arviolta 95 prosenttia suojautumalla auringolta oikein.
4. Suojaudu säteiltä pukeutumalla, täydennä suoja aurinkovoiteella.
Vaatteet antavat voiteita paremman suojan, mutta aurinkovoide täydentää suojan. Tekstiilien tarjoama UV-suoja riippuu muun muassa vaatteiden materiaalista, neuloksen tiheydestä ja venymisestä, kankaan väristä ja paksuudesta sekä mahdollisesta UV-suojakäsittelystä. Esimerkiksi vaalean t-paidan antama suojakerroin on noin 10. Muistathan suojata myös pään alueen hatulla sekä silmät UV-suojan sisältävillä aurinkolaseilla.
5. Vaihda välillä varjoon.
Auringossa oleilun aikaa ei kannata liioitella. Paras tapa suojautua auringolta on pysyä poissa sen ulottuvilta, vaikka sekään ei täysin suojaa UV-säteilyltä.
Moni pelkää, ettei saa riittävästi D-vitamiinia auringosta, jos käyttää aurinkosuojavoiteita. Mikään aurinkosuoja ei kuitenkaan estä kokonaan UV-säteilyn pääsyä ihoon, joten aurinkosuojaa ei sen takia kannata jättää käyttämättä.
6. Tiedosta auringon hajasäteily.
Iho voi palaa pilviselläkin säällä ja jopa veden läpi, ja tuulessa auringonsäteiden polttava vaikutus voi jäädä huomaamatta. Suoralle auringonvalolle altistumisen lisäksi aurinko hajasäteilee ja heijastuu vedestä, hiekasta, lumesta ja jäästä. Hajasäteily on suurempaa korkeilla paikoilla, joissa säteilystä on ehtinyt sirota ympäristöön pienempi osa.
Lue lisää turvallisemmasta auringonotosta!
Allergia-, iho- ja astmaliiton juhlavuoden yhteistyökumppanina toimii ACO, pohjoismainen ihonhoitotuotteita valmistava yritys.