Terve.fi

Älä usko kaikkea mitä selkäkivusta sanotaan

Älä usko kaikkea mitä selkäkivusta sanotaan
Selkäkipu: Selkäkivut ovat hyvin yleisiä, ja niin ovat myös niihin liittyvät uskomukset.

Selkäkipu on eräs tavallisimmista kipuongelmista. Eri arvioiden mukaan peräti 60-90 prosenttia kärsii pelkästään alaselkäkivusta jossakin elämänsä vaiheessa. Suurin osa selkäkivuista helpottuu itsestään päivien tai muutaman viikon kuluessa, mutta toisaalta taas jopa kolmasosa äkillisistä selkäkivuista muuttuu pitkäaikaiseksi ongelmaksi ja puolella aikuispotilaista selkäkipujaksot toistuvat.

Selkäkivut ovat siis hyvin yleisiä, ja niin ovat myös niihin liittyvät uskomukset. Lue ja arvaa tai tiedä, ovatko väitteet faktaa vai fiktiota.

Suorassa istuminen ehkäisee alaselkäkipuja

Väite on: faktaa. Liika könötys ja nojailu rasittaa todella selkää, mutta toisaalta liian pitkiä aikoja ei suorassakaan saa istua, koska myös se rasittaa selkää. Muista ryhdistäytyä muutamia kertoja päivässä ja olla hetken aikaa asennossa, jossa nojaat kevyesti taaksepäin, jalat tukevasti maassa ja taitat selkääsi hieman kaarelle. Vielä parempi on, jos pystyt tekemään vaikkapa töitä seisaaltaan aina silloin tällöin.

Painavien esineiden nostelu aiheuttaa selkäkipuja

Väite on: fiktiota. Hyvä selkälihasten kunto vähentää selkäkipujen riskiä. On silti mahdollista satuttaa selkänsä painavien esineiden nostelulla, jos nostotekniikka on väärä. Kun joudutaan nostelemaan vaikkapa painavia laatikoita lattialta, tulee nostohetkellä pitää selkä suorana, katse ylhäällä (leuka irti rinnasta) ja käyttää jalkojen lihaksia selän sijasta.

Lepääminen auttaa selkäkipuihin

Väite on: faktaa. Äkillisiä kiputiloja todella kannattaa helpottaa lepäämällä, mutta liika lepoa on pahasta ja voi jopa pahentaa kipuja. Kevyen liikunnan asteittainen aloittaminen voi auttaa selkäkipuihin, joten lepoa ei kannata venyttää liikaa. Säännöllinen liikunta ylipäätänsä ehkäisee selkäkipujen syntyä, joten saatat välttyä uusilta kivuilta, kun saat riittävästi fyysistä aktiviteettia.

Ylipainoiset kärsivät enemmän selkäkivuista

Väite on: faktaa. Lihavuus todella rasittaa selkää. Kuten sanottua, hyvä lihaskunto ja liikkuminen vähentävät selkäkipujen riskiä.

Tupakointi lisää selkäkipujen riskiä

Väite on: faktaa. Suomessa Työterveyslaitoksessa tehdyn kirjallisuuskatsauksen mukaan tupakointi lisää selkäkipujen riskiä, ja tämä korostuu etenkin nuorilla. Tupakoivien keskuudessa selkäkipujen vallitsevuus viimeksi kuluneen vuoden aikana kasvoi tutkimuksen mukaan noin kolmasosalla. Tupakoinnin voi aiheuttaa selkäkipuja ilmeisesti heikentämällä kudosten ravitsemusta ja välilevyjen aineenvaihduntaa säätelevien geenien toimintaan, kertoo Lääkärilehti.

Akupunktio auttaa selkäkipuihin

Väite on: faktaa tai fiktiota. Viime vuodelta peräisin olevasta akupunktiota tutkineesta tutkimuksesta selvää, että akupunktio voi todella auttaa alaselkäkipuihin. Tosin akupunktion tuomat helpotukset voivat ainakin osittain olla lumetta, sillä tutkimuksessa myös selän pistely hammastikuilla – jotka eivät siis lävistäneet ihoa – toi samankaltaisia apuja selkäkivuista kärsiville kuin oikeat akupunktiotoimenpiteet (Lue tutkimuksesta tästä).

Kova patja sopii parhaiten selkäkivuista kärsiville

Väite on: fiktiota. Kroonisista alaselkäkivuista kärsivien kannattaa valita itselleen – vastoin yleisiä olettamuksia – pehmeä patja tai sänky. Spine –lehdessä julkaistuun tutkimukseen osallistui 141 kroonisesta selkäkivusta kärsivää henkilöä, jotka testasivat erilaisia patjoja kuukauden ajan. Tutkimuksen mukaan pehmeä patja sopi kovia patjoja paremmin kroonisista selkäkivuista kärsiville. (Lue tutkimuksesta tästä)

D-vitamiinin puute voi aiheuttaa selkäkipuja

Väite on: faktaa. Erään tutkimuksen mukaan kroonisesta selkäkivusta kärsivät ihmiset eivät yleensä saa riittävästi D-vitamiinia. Tutkimuksessa kaikkien 360 kroonisesta selkäkivusta kärsivien todettiin saavan liian vähän D-vitamiinia, ja kun puutteet korjattiin kolmen kuukauden aikana, peräti 95 prosentilla kivut kaikkosivat. (Lue tutkimuksesta tästä)

Lue lisää:

Julkaistu: 22.10.2010
Kommentoi »