Kauneus & Terveys

46 kiloa laihduttanut Anette: Sairaus aiheutti pahan kierteen

Anette Häkkilä tiesi, että pitäisi laihduttaa, mutta hän ei vain jaksanut. Väärin hoidettu kilpirauhasen vajaatoiminta teki kaikesta vaikeaa.
Kuvat Riina Peuhu

Anette Häkkilä

  • Ikä: 26
  • Ammatti: Lähihoitaja
  • Asuinpaikka: Tampere
  • Perhe: Vanhemmat, isosisko ja -veli, poikaystävä ja kaksi koiraa
  • Harrastukset: Koira­lenkit
  • Paino ennen: 115 kg
  • Paino nyt: 69 kg
  • Pituus: 175 cm

Näin, kun vanhemmat sisa­rukseni herkuttelivat. ­Minä olin vielä pikku­lapsi enkä saanut herkkuja. Ruoka-aineallergioiden takia minulta kiellettiin pähkinät ja hedelmät. Kiellot saivat haluamaan herkkuja vielä enemmän.

Painoni nousi jo ala-asteella. Söin kaiken, mitä tarjottiin. Otin jääkaapista, mitä halusin. Yläasteella minua ei varsinaisesti kiusattu, mutta kokoani kommentoitiin ikävästi. Laihdutin 15-vuotiaana yli kymmenen kiloa. Korvasin aterioita juomalla vettä ja teetä. Jaksoin kuuria puoli vuotta. Sitten kilot tulivat takaisin.

Kun muutin omilleni 18-vuotiaana, kukaan ei ollut vahtimassa syömisiäni. Saatoin syödä puoli kattilallista pastaa kerralla. Hain kaupasta suklaata, vanukasta ja pullaa ja kävin ­pikaruokapaikoissa. En juuri liikkunut.

Perheeni huomautti, kun painoni alkoi nousta nopeasti. Painoin 20-vuotiaana 115 kiloa. Laitoin vaa’an piiloon enkä välittänyt asiasta.

Sairaus ajoi kierteeseen

Olin jo kouluaikoina hirveän väsynyt. Nukahtelin tunneilla ja myöhemmin töissä iltapäivisin. Palelin. Kesälläkin nukuin fleecetakki päällä kahden täkin alla.

Äitini käski mennä lääkäriin. Ensin ­kaikki arvoni olivat normaalit. Koska oireet olivat niin pahat, lääkäri määräsi toiset kokeet. Viite­arvot ylittyivät. Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Olin 17-vuotias.

Vajaatoiminta on elinikäinen sairaus. Ensin en juuri ajatellut sitä enkä ottanut asiasta selvää. Vasta myöhemmin olen tajunnut, kuinka paljon sairaus on vaikeuttanut elämääni. Olen kärsinyt aivosumusta ja huonosta muistista, mikä on näkynyt oppimisvaikeuksina.

Sairaus on aiheuttanut monia oireita: ­masentuneisuutta, paniikkioireita ja kuukautishäiriöitä. Hiukset ja kynnet ovat olleet hauraat ja iho kuiva. Silmänaluset ja sääret ovat turvonneet.

Syytän sairautta osittain myös lihomisestani. En usko, että olisin päässyt yli sadan kilon pelkällä syömisellä. Jouduin pahaan kierteeseen: Minua paleli, joten söin lämpimikseni. Väsyneenä en jaksanut miettiä syömisiäni.

Sain tyroksiinilääkityksen, mutta oireet jatkuivat. Kilpirauhasarvoni olivat yhä päin prinkkalaa. Lääkeannostusta nostettiin usean vuoden ajan. Sen olisi pitänyt olla heti isompi. En käynyt verikokeissa tarpeeksi usein. Muutin enkä jaksanut selvittää, minne mennä hoitoon.

Vuoden 2014 alussa vietin viikonlopun perheeni kanssa. Lähdin isosiskoni ja hänen miehensä kanssa lenkille. He ihmettelivät, miksi en pysy perässä. Nilkkoihini sattui ja hengästyin valtavasti. Herkuttelimme koko viikon­lopun. Silloin päätin, että nyt tämä loppuu.

Ennen Anette häpeili itseään. Laihduttaminen sai hänet tuntemaan olonsa luontevammaksi ihmisten kanssa.

Muutos onnistui maalaisjärjellä

Olin aina tiennyt, miten laihtuisin. Tiesin myös, että vajaatoiminnan takia painon­pudotus olisi vaikeampaa. Nyt olin viimein valmis siihen.

– Ajattele, millainen haluat olla loppu­elämäsi etkä vuoden päästä, siskoni sanoi.

Hän lähetti minulle terveellisiä ­reseptejä ja link­kejä laihdutusblogeihin. Sain niistä motivaatiota ja perustin oman blogin. Asetin tavoitteen: kun pääsen alle 100 kilon, teen blogista julkisen.

Tein paljon ajatustyötä. Mietin, miksi ­halusin laihduttaa. Ajattelin tulevaisuuttani, terveyttä. Halusin tehdä pysyvän elämäntapamuutoksen, jotta välttäisin suvussani kulkevat sydänsairaudet ja diabeteksen. Uskoin, että laihduttaminen onnistuu maalaisjärjellä.

Söin viisi kertaa päivässä kolmen tunnin ­välein, vaikkei aina ollut kova nälkä. Näin vältin överit.

Tein perinteisiä kotiruokia kevyem­pinä: lohta, kanaa ja jauhelihaa riisin tai peru­nan kanssa. Paistoin ne oliiviöljyssä voin ­sijaan. Vältin kermaa ja lisäsin kasviksia.

Pidin kerran tai pari viikossa ”hölläilypäivän”. Söin ison lounaan ja jäätelöä jälkiruoaksi. Herkuttelin juhlissa, kylässä ja matkoilla.

Lihominen kesti pitkään, joten niin kestäisi laihtuminenkin. Noin puolen vuoden kuluttua aloittamisesta pääsin alle 100 kilon.

Taistelin kilpirauhasoireiden kanssa ­koko ajan. Diagnoosi kuitenkin auttoi minua ymmärtämään tilannettani. Olin kuvitellut, ­että olen huonomuistinen ja unelias. Kun ­palelu alkoi helpottaa, teki mieli lähteä ulos.

Aloin liikkua enemmän. Hankin sykemittarin, joka toi lisäpuhtia koira­lenkeille. Vähitellen askel vaihtui hölkäksi ja juoksuspurteiksi.

Kiloja tuli takaisin lomilla. Pelkäsin, tys­sääkö tämä tähän. Lopulta tajusin, että mitä väliä. Muutama lisäkilo on vain nesteitä. Ne lähtevät helposti, kun palaan arkeen.

Myös blogi antoi voimia jatkaa. Lukijat kyselivät uusien postauksien perään.

Kävin vaa’alla kahdesti viikossa. Se riitti siihen, että huomasin muutoksen. Useampi kerta olisi lannistanut.

Pidin jääkaapin ovessa pitkään ­taulukkoa. Piirsin aina hymy- tai itkunaaman sen ­mukaan, olinko syönyt terveellisesti vai en. Kirjasin myös painon paperille.

Anetten vinkit

1. Tee sellainen muutos, jota pystyt jatkamaan pitkään. Ajattele loppuelämääsi. Valtavia ponnisteluja ei jaksa kauan.

2. Vaikka paino ­nousee välillä, älä lannistu, vaan jatka. Minulla kesti pari kolme vuotta, että pääsin tavoite­painooni.

3. Syö kolmen tunnin välein viisi kertaa päivässä. Pidä tästä rytmistä kiinni, vaikkei aina olisi kova nälkä. Näin ei tule ahmittua liikaa.

Rakastavampi peilikuva

Sitten koitti päivä, jolloin päivitin blogiin, ­että saavutin normaalipainoni eli 75 kiloa. Se oli suuri hetki!

Asetin kuitenkin uuden tavoitteen 70 kiloon. Nyt olen painanut 69 kiloa pari vuotta. Välillä menee kilo ylös tai alas, mutten murehdi siitä.

Minulla on kaksi aktiivista koiraa. Ennen jaksoin yhden pitkän lenkin viikossa, nyt teen päivittäin tunnin reippaan kävelylenkin.

Sopiva lääkeannos kilpirauhasen vajaatoimintaan löytyi pari vuotta sitten.

Minulla on yhä joskus väsymystä, palelua ja turvotusta, mutta muuten voin paljon paremmin.

Painonhallinta vaatii työtä. Mietin syömisiä ja pidän kiinni kolmen tunnin ateriavälistä. Viikonloppuna herkuttelen ja syön ulkona.

Perhe, ystävät ja työkaverit ovat kehuneet muutostani ihanasti. Ennen häpeilin itseäni ja inhosin kuviani. Nyt olen luontevampi ihmisten kanssa. Kävelen rennommin ja muistutan itseäni siitä, että olen pitkä ja kaunis.

On ihanaa, että jaksan hölkätä! Olen virkeämpi. Työssäni kotihoidossa kävelen asiakkaan luota toiselle. Se ei tunnu enää raskaalta. Olen kiitollinen, että saan liikkua työssäni.

Olen oppinut miettimään asioita, ­joista ­pidän kehossani, enkä toisin päin. Katson ­itseäni rakastavasti ja ajattelen, että minun on huolehdittava itsestäni ennen muita.

Perhe on ollut isoin tukeni. Läheiseni sanoi­vat asiat suoraan ja kannustivat. Nykyään tuke­na on myös poikaystäväni.

Painonpudotuksen aikana kuuntelin paljon Elastisen kappaletta Eteen ja ylös. Siitä tuli minulle tärkeä. Laitoin sen usein aamuisin soimaan ja kirjoitin sanoja blogiini.

”Jatkan, jaksan vaikka väkisin. Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii. Mus on voima, ­jota ei voi vaimentaa. Pusken täysii aina vaa. Mun ei täydy vaan mä saan.”

Kärsivällisyys palkitaan

Anette piti kiinni tavoitteestaan, vaikka kilpirauhasoireet vaikeuttivat laihdutusta.

Elokuu 2012: 115 kg

Olin reissussa Bulgariassa. Minulla oli hällä väliä -asenne painoon. Muut ulkonäköasiat kiinnostivat enemmän.

Huhtikuu 2013: 100 kg

Aloitin ­muutoksen kovalla tahdilla. Lisäsin liikuntaa mutta unohdin parantaa elämäntapojani muuten.

Syyskuu 2013: 110 kg

Painoa tuli takaisin, ja se tuntui pahalta. Läheiset pettyivät, että joko lopetin. Sisimmässäni tiesin, etten ollut luovuttanut.

Huhtikuu 2016: 83 kg

Vuonna 2014 palasin hyviin elintapoihin. Laihduin lähes 30 kiloa parissa vuodessa. Jaksoin taas hölkätä ja pääsin vaatekaupoille.

Tammikuu 2018: 69 kg

Oli iso asia, että sain painoni alle 70 kilon. Tuli ­onnistunut olo! En vieläkään voi syödä miten vain. Koska liikun paljon, saan kuitenkin syödä tavallista ruokaa paljonkin lihomatta. En kiellä itseltäni mitään.

Haluatko sinäkin kertoa onnistumistarinasi painonpudotuksessa? Ilmoittaudu sähköpostitse toimitukseen: kt@a-lehdet.fi. Laita viestin otsikoksi: Onnistuja.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehden numerossa 7/2019.

Julkaistu: 3.1.2020
3 kommenttia