Hyvinvointi

Mieli maassa? Nämä asiat tekevät sinusta onnellisemman

Onnellisuuden saavuttaminen on joskus helpommin sanottu kuin tehty. Lue vinkit onnellisuuteen!

Teksti Noora Dahmane
25.2.2010 Terve.fi

Onnellisuuden saavuttaminen on joskus helpommin sanottu kuin tehty. Joidenkin tiedemiesten mukaan onnellisuus on suuresti riippuvainen geeneistä, terveydestä ja muista asioista, joihin emme pysty vaikuttamaan, uutisoi Msnbc.

Terve.fi:n keskustelupalstalla puhutaan muun muassa siitä, onko elämä tylsää. Nimimerkki mamma sanoo kaiken olevan päällisin puolin hyvin, mutta silti elämä tuntuu kotiäitinä välillä ahdistavalta ja yksinäiseltä. Sosiaalinen elämä tuntuu kuolleen ja kaikki uuden aloittaminen on vaikeaa. Tuttua?

”Kyllähän se elämä silloin tällöin tylsältä tuntuu, varsinkin jokapäiväisten arkirutiineiden takia. Mutta niin kuin täällä on moni jo sanonut, se on itsestä kiinni millaista elämästä tekee. Elämästähän voi tehdä mielenkiintoista niin monilla pienillä muutoksilla”, vastaa viestiin nimimerkki Chloe_Escapist

 

Kirjoittaja saattaa olla oikeassa, sillä hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan ihminen pystyy ottamaan onnellisuutensa omiin käsiinsä ja lisätä sitä pienillä muutoksilla.

Tässä viisi Journal of Clinical Psychology- lehdessä julkaistua asiaa, jotka amerikkalaistutkimuksien mukaan voivat lisätä onnellisuutta:

1. Ole kiitollinen

Eräässä tutkimuksessa koehenkilöitä pyydettiin kirjoittamaan kiitoskirjeitä niille, jotka ovat auttaneet heitä jollain tapaa. Kävi ilmi, että koehenkilöiden onnellisuuden tunne kasvoi ja kesti useita viikkoja tai jopa kuukausia tämän tavan aloittamisesta. Vielä yllättävämpää oli, ettei kirjeitä oikeasti tarvinnut edes lähettää, sillä ihmiset kokivat olevansa onnellisempia vain saadessaan kirjoittaa asiat ylös.

2. Ole optimistinen

Toinen onnellisuutta lisäävä tekijä näyttäisi olevan optimistinen ajattelu. Toisessa tutkimuksessa henkilöitä pyydettiin kuvittelemaan täydellinen tulevaisuus: ihana ja rakastava kumppani tai unelmatyöpaikan löytäminen ja kuvailemaan näitä visioitaan. Kun he olivat tehneet tätä muutaman viikon, heidän onnellisuusasteensa oli selkeästi kasvanut.

3. Laske hyviä asioita

Ihmiset, jotka kirjoittavat viikoittain kolme itselleen tapahtunutta hyvää asiaa ylös, ovat tutkimusten mukaan huomattavasti onnellisempia. Näyttäisi siltä, että positiivisiin asioihin keskittyminen auttaisi ihmisiä pitämään mielessä asiat, joista on syytä olla onnellinen ja kiitollinen.

4. Käytä vahvuuksiasi

Yhdessä tutkimuksessa ihmisiä pyydettiin tunnistamaan omat vahvuutensa ja tämän jälkeen käyttämään niitä uudella tavalla. Esimerkiksi henkilö, joka sanoi omaavansa hyvän huumorintajun, olisi voinut keventää liikeneuvotteluja vitseillä tai piristää surullisia ystäviä. Tämä tapa näytti myös lisäävän ihmisen onnellisuutta.

5. Tee ystävällisiä tekoja

Näyttäisi siltä, että muiden auttaminen auttaa myös meitä itseämme. Ihmiset, jotka lahjoittivat aikaa tai rahaa hyväntekeväisyyteen tai jotka pyyteettömästi auttoivat apua tarvitsevia, olivat onnellisempia myös omassa elämässään.

Lue lisää:

5 askelta onnellisuuteen

10 keinoa tulla onnelliseksi

Estä elämää väsyttämästä sinua

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi