Kauneus ja Terveys

10 helppoa ideaa kynsien koristeluun

10 helppoa ideaa kynsien koristeluun
Jos yksivärinen lakkaus tuntuu tylsältä, kokeile keräämiämme koristeluideoita. Ne onnistuvat aloittelijoiltakin.
Julkaistu: 25.1.2016

Lakkaus nopeutuu, kun laitat pari tippaa koristelulakkaa foliopalan päälle ja poimit lakkaa siitä. Suoraan lakkapullosta on hankalampaa ottaa väriä.

Pilkut

Palleroista ja pilkuista on helppo aloittaa, jos tarkka työskentely tuntuu haastavalta.

Käytä koristeluun dotting tooliksi kutsuttua pallopäistä kynää, hammastikkua tai mitä tahansa välinettä, jolla saa tehtyä pieniä kuvioita.

Lakkaa pohjaväri ja anna kuivua hetki. Valitse pilkkuja varten peittävä sävy. Näin varmistat, että pilkut näkyvät kynnen pinnassa.

Painele koristeluvälineellä kevyesti pilkkuja pohjalakan päälle. Pilkkujen koolla ja asettelulla voi muokata lakkauksesta erityylisen.

Vanha roosa yhdistettynä pieniin pilkkuihin tekee lakkauksesta herkän ja siistin. Lähde: coffeeandnailspolish
Leikittele eri koostumuksilla. Hauska pinta syntyy, kun yhdistää samanväristä kiiltävää ja mattalakkaa. Lähde: irit_amrani

Marmoripinta

Koristelun ideana on matkia marmoripintaa. Lakkaa kynsiin pohjaväri.

Leikkaa muovipussista pala ja rutista se mytyksi. Sipaise myttyyn ohuelti valitsemaasi lakkaa ja taputtele sillä satunnaisesti kuvioita kynnen pinnalle.

Maalaa ohuella vesivärisiveltimellä epätarkkoja juovia kynnelle. Korosta osaa juovista tummemmalla sävyllä tai metallinhohtoisella lakalla. Juovat tasoittuvat utuiseksi ja kynsistä tulee kiiltävät, kun viimeistelet ne päällyslakalla.

Klassinen marmoripinta syntyy valkoisella ja harmaan sävyillä. Lähde: stefykayynails
Sininen, musta ja kulta luovat illuusion turkoosi-kivestä. Lähde: cutie.cals

Viivat

Kynsiä ei tarvitse lakata kokonaan! Minimalistia miellyttävät ohuet viivat.

Lakkaa kynnelle ohuella siveltimellä viiva tai pari. Simppeli lakkaus vaatii vakaata kättä, jotta linjoista tulee suorat.

Toinen tapa on leikata muovipintaisesta askartelupaperista ohuita paloja. Levitä kynnelle kirkasta lakkaa ja asettele koriste kynnelle pinsettien avulla ennen kuin pohjalakka ehtii kuivua.

Värilliset viivat eivät näytä räikeiltä, vaan tarkkaan harkituilta. Lisää kaveriksi pari kolmiota. Lähde: windiechao
Kultaiset viivat näyttävät ihanan eleganteilta. Lähde: unistella_by_ek_lab

Teipit

Teipin tai kontaktimuovin avulla voi muotoilla tarkkareunaisia sapluunoita. Leikkaa teipistä haluamasi kuvio ja aseta se tiiviisti kynnen päälle.

Levitä koko kynnelle, myös teipin päälle, valitsemaasi lakkaa. Irrota teippi varovasti kynnen pinnalta pinsettien avulla.

Jos kynsissä on pohjalakka, sen pitää olla täysin kuivunut. Kun teippiä poistaa, pohjalakka saattaa kuoriutua kuvion mukana.

Leikkaa teipistä kolmioita ja aseta ne kynsinauhojen tyveen. Lähde: katarzyna_przybyla
Kuvioita voi laittaa vain pariin kynteen. Se ei vie aikaa ja lopputulos on simppeli. Lähde: maysternya_vk

Akryylimaalaus

Kaiva esiin akryylimaalit ja taiteile kynsien pintaan taideteoksia. Akryylimaalit ovat ohuempia ja kuivuvat hitaammin kuin kynsilakka, eivätkä ne haise. Siksi niillä on helppoa koristella kynsiä.

Maali tarttuu paremmin lakatuille kuin lakkaamattomille kynsille. Valkoinen pohja tuo muut värit hyvin esiin.

Muista viimeistellä lakkaus päällyslakalla, kun maalaus on kuivunut. Muuten kuvio liukenee pois käsien pesun aikana.

Sudi kynsien kärkeen villisti maalia. Siveltimen jälki saa näkyä. Lähde: chalkboardnails
Pikkutarkka piirtäjä kokeilee haastavampia kuvioita. Lähde: ane_li

Kommentoi »