Kaupallinen yhteistyö: Digiklinikalla etälääkäri auttaa paikasta riippumatta

Kaupallinen yhteistyö: Mehiläinen

Mietityttääkö omituinen ihottuma? Iskikö yllättävä migreeni, flunssa tai vaikkapa silmätulehdus? Aina ei tarvitse lähteä lääkäriin paikanpäälle asiaa selvittämään, sillä apua voi saada kätevästi myös etävastaanotolla – paikasta riippumatta. Mehiläisen Digiklinikalla vastaanotolle pääsee vaikkapa ihan kotisohvalla.

Perusvaivat on helppo hoitaa etänä

– Moni on ollut tyytyväinen, kun vaikkapa kuumeisena tai kovassa vatsataudissa ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään. Etälääkärin tavoittamiseksi ei tarvitse muuta kuin lähinnä toimivan internetyhteyden, Mehiläisen Digiklinikan vastuulääkäri Toni Keski-Jyrä kertoo.

Etävastaanotto on hyvä silloin, kun haluaa nopeasti neuvoja ja apua. Monen perusvaivan selvittely ja hoito voidaan toteuttaa kätevästi etänä. Digiklinikan lääkäri arvioi joka kerta erikseen, onko vaiva etäyhteydellä luotettavasti hoidettavissa ja ohjaa tarvittaessa perinteiselle vastaanotolle. Näissäkin tilanteissa voidaan jo monesti antaa hyviä itsehoito-ohjeita ja esimerkiksi suositus siitä, miten pian olisi hyvä hakeutua hoitoon, jos itsehoito ei auta.

Esimerkkejä tilanteista, joihin Digiklinikan etävastaanotto soveltuu hyvin:

omamehilainen-mobiilisovellus_koko_perheen_tarpeisiin

Miten Digiklinikka toimii?

OmaMehiläisessä toimivalta Digiklinikalta saat apua, neuvoja ja uusit reseptisi 24/7 paikasta riippumatta. Lääkäri vastaa Mehiläisen Digiklinikalla klo 7–23 välillä ja hoitaja päivystää muina aikoina.

Jos haluat käyttää Digiklinikkaa, pääset sinne helposti kirjautumalla joko OmaMehiläinen-verkkopalveluun tai lataamalla itsellesi OmaMehiläinen-sovelluksen.

Ensimmäisellä käyttökerralla sinun tulee syöttää maksukorttisi tiedot ja kuvata Kela-korttisi, jotta saat suoraan Kela-korvauksen ja maksettavaksesi jää vain omavastuuosuus. Digiklinikalla alkuun pääset kirjoittamalla viestin oireestasi. Mukaan voit liittää myös kuvan, jos se on tarpeen. Voit myös uusia reseptisi.

Mitä etävastaanotto ja reseptien uusiminen Digiklinikalla maksaa?

Digiklinikka-käynti, eli etävastaanotto lääkärin tai hoitajan kanssa, maksaa yksityisasiakkaille Kela-korvauksen jälkeen 29,90 € (lääkäri) tai 9 € (hoitaja).

Omista tiedoistasi löytyvän reseptin uusiminen maksaa Kela-korvausten jälkeen 22 €. Yksi reseptin uusintamaksu sisältää 1–2 lääkettä. Voit tehdä pyynnön useammasta lääkkeestä kerralla. Veloitus määräytyy aina uusittavien reseptien määrän mukaan.

Jos sinua ei pystytä auttamaan Digiklinikalla, vaan käykin niin, että lääkäri tai hoitaja ohjaa sinut vastaanotolle, ei Digiklinikka-käynnistä veloiteta sinulta mitään. Mehiläinen varaa kuitenkin oikeuden veloittaa käynnistä, mikäli asia on sellainen, että se vaatii lääkäriltä laajempaa perehtymistä tilanteen selvittämiseksi.

Lue lisää ja kokeile Digiklinikkaa!

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle: