Voimailu tekee hyvää miehen terveydelle | Terve.fi
Uutinen
Voimailu tekee hyvää miehen terveydelle

Punttisalilla viihtyvät miehet saattavat tutkijoiden mukaan säästyä aikuistyypin diabetekselta muita todennäköisemmin. Suoja on vielä parempi, jos voimaharjoitukset yhdistää kuntoiluun.

Harvardin yliopiston tutkijoiden havainnot ovat mielenkiintoisia, sillä vaikka hyvä fyysinen kunto on tunnettu diabeteksen ehkäisijä, voimaharjoittelun vaikutuksista tiedetään vähemmän.

Tutkimuksessa miesten diabetesriski pieneni, kun voimaharjoituksia teki vähintään 150 minuuttia viikossa. Tällöin riski sairastua 18 vuoden aikana pieneni noin kolmanneksen verrattuna samanikäisiin, jotka eivät nostelleet puntteja. Aerobinen kuntoliikunta oli silti pelkkää voimailua parempi diabetessuoja. Sitä 150 minuuttia viikoittain harrastavien riski oli puolet vähän liikkuvien riskistä.

Jos tulokset pitävät paikkansa, voi voimaharjoittelu tarjota oivan vaihtoehdon miehille, joille tuottaa vaikeuksia kuntoilla säännöllisesti.

Tutkimus julkaistiin tieteellisessä Archives of Internal Medicine -lehdessä, ja siihen osallistui 32 000 miestä, joiden terveyttä tarkkailtiin joka toinen vuosi 18 vuoden ajan. Tänä aikana 2 300 miestä sairastui aikuistyypin diabetekseen.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:

Archives of Internal Medicine 2012

Copyright Duodecim 2012

7.08.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Oletko valmis maratonille?
Oletko jo jonkin aikaa juoksennellut säännöllisesti? Onko perustasi maratonille kunnossa? Kaipaat ohjeita ja tunnet, että nyt olisi vihdoin aika...
Artikkeli
Näin tunnet itsesi riittäväksi
Kun riitämme itsellemme, riitämme myös muille ja koko maailmalle. Tuntuuko välillä, että mikään ei riitä? Asiat ovat yhtä kaaosta ja vuorokauden...
Artikkeli
Keskity suoritukseen!
Suoritus ei ehkä olekaan vain suorittamista – se on toteuttamista. Keskittymällä suoritukseen annamme itsemme toteuttaa jotain, mitä olemme...
Artikkeli
Kesäkuntoon - 4 viikon tehokuuri
Vielä ehtii parempaan bikinikuntoon ennen varsinaista bikinikautta. Personal trainer kertoo, mitä ehtii tehdä neljässä viikossa, jos on päättäväinen...
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.
Kirjoittaja
Uutispalvelu Duodecim

uutistoimitus, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Viimeisimmät keskustelut

Artikkeli
Vielä ehtii parempaan bikinikuntoon ennen varsinaista bikinikautta. Personal...

Hyvinvointi - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset