Syyt saunan terveyshyötyihin alkavat selvitä

Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat viime vuosina osoittaneet, että saunomisella on monia terveyshyötyjä. Nyt tutkimusryhmä on selvittänyt tarkemmin koeasetelmassa, millaisten fysiologisten mekanismien kautta saunan lämpöaltistus voi vaikuttaa terveyteen. Sadalla koehenkilöllä tehty tutkimus osoitti 30 minuutin saunomisen alentavan verenpainetta ja lisäävän verisuonten joustavuutta. Saunominen myös nosti sykettä keskiraskaan liikunnan tavoin.

Tutkimusryhmä on julkaissut aiemmin väestötutkimukseen perustuvia tuloksia, joiden mukaan säännöllinen saunominen on yhteydessä muun muassa vähentyneeseen sydänsairauksien, sydänperäisten äkkikuolemien, verenpainetaudin sekä Alzheimerin taudin ja dementian riskiin. Runsaalla saunomisella on havaittu yhteys myös pienempään hengityselimistön sairauksien riskiin sekä alhaisempaan CRP-tulehdusmerkkiaineen tasoon.

Sauna ja sydänterveys -projektissa toteutettu kokeellinen tutkimus tuotti uutta tietoa elimistössä ilmenevistä muutoksista saunomisen aikana ja sen jälkeen. Tutkimuksessa testattiin 30 minuutin saunomisen vaikutuksia elimistöön sadalla koehenkilöllä. Tavoitteena oli selvittää erityisesti verisuonten joustavuuden ja verenpaineen laskun osuutta saunomisen tuottamissa terveyshyödyissä.

Suonen joustavuus mitattiin kaula- ja reisivaltimolta ennen saunomista, saunan jälkeen ja 30 minuutin palautumisen jälkeen. Kokeellisessa tutkimuksessa käytetty valtimoiden seinämän joustavuuden mittaus on saunaympäristössä uusi menetelmä.

Keskimääräinen systolinen verenpaine laski 30 minuutin saunomisen johdosta tasolta 137 tasolle 130 mmHg ja diastolinen verenpaine tasolta 82 tasolle 75 mmHg. Systolinen verenpaine pysyi alhaisemmalla tasolla vielä 30 minuutin kuluttua saunomisesta. Verisuonten joustavuudesta kertova pulssiaallon nopeus oli ennen saunomista keskimäärin 9.8 m/s ja laski tasolle 8.6 m/s välittömästi saunan jälkeen. Sydämen sykkeen havaittiin saunomisen aikana nousevan kuten keskiraskaassa liikunnassa. Elimistön lämpötila nousi saunomisen aikana noin kaksi astetta. Tulokset valottavat, millaisten fysiologisten mekanismien kautta väestötasolla havaitut saunan lämpöaltistuksen tuottamat terveyshyödyt voivat syntyä.

Tulokset saunomisen vaikutuksista elimistöön julkaistiin Journal of Human Hypertension -lehdessä. Suonen joustavuuden mittauksiiin perustuvat tulokset julkaistiin European Journal of Preventive Cardiology -lehdessä. Tekesin rahoittaman tutkimuksen toteutti professori Jari Laukkasen tutkimusryhmä Itä-Suomen yliopistosta. Projektissa olivat mukana Harvia Oy, Velha Oy, Pihlajalinna, Fintravel Oy ja Suomen Saunakulttuuri Ry. Tutkimukseen osallistui sata Pihlajalinnan asiakasta. Osallistujien taustatiedot kerättiin kattavasti kyselyin ja haastatteluin ja fyysinen kunto testattiin rasituskokeella. Tutkimus toteutettiin Harvian koesaunoissa Muuramessa. Tutkimusta varten rakennettu saunaolosuhde imitoi tarkasti normaalia saunomista kotioloissa.

Tutkimusten mukaan säännöllinen liikunta ja terveelliset elintavat edistävät sydänterveyttä ja ennaltaehkäisevät sairastumista, mutta kaikkia riski- ja suojatekijöitä ei vielä tunneta. Väestötutkimuksessa havaittuja säännöllisen saunomisen hyötyjä sydänterveydelle voivat nyt toteutetun kokeellisen tutkimuksen mukaan selittää saunomisen verenpainetta laskeva ja suonen joustavuutta lisäävävaikutus. Saunomisen sydänterveyttä edistävistä fysiologisista mekanismeista tarvitaan kuitenkin edelleen lisää kokeelliseen tutkimukseen pohjautuvaa tietoa.

Lähde: Itä-Suomen yliopiston tiedote 6.1.2018

Lue lisää:

Sauna – siittiöiden tappaja vai sydämen suojelija?

1 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:


Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
-elimistön lämpötila nousi 2 astetta -> verisuonten joustavuus parani hetkellisesti -runsaan hikoilun myötä veriplasmasta haihtui nestettä -> verenpaine laski hetkellisesti Enpä kovin korkealle saunomisen terveysvaikutuksia näiltä osin tämän tutkimuksen pohjalta nostaisi.

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.