Intensiivisen verenpainehoidon sydänhyödyt suurempia kuin munuaishaitat

Verenpainetaudin intensiivinen hoitaminen usealla verenpainelääkkeellä voi suurentaa munuaisongelmien vaaraa, mutta hoidosta saatavat sydänhyödyt ovat todennäköisesti suurempia, tuore tutkimus osoittaa.

Tutkimus julkaistiin Annals of Internal Medicine -lehdessä, ja se perustuu 6 700 verenpainepotilaan kolmivuotiseen seurantaan. Osana tutkimusta puolet potilaista sai intensiivistä hoitoa, jonka tavoitteena oli laskea heidän systolinen verenpaineensa alle 120 mmHg:n tasolle. Toisessa ryhmässä tavoite oli maltillisempi 140 mmHg.

Kolmen kuukauden välein tehtävät mittaukset osoittivat munuaisten toiminnan heikentyneen useammalla intensiivistä hoitoa saaneella kuin tavanomaisesti hoidetulla. Varsinainen krooninen munuaistauti todettiin neljällä prosentilla intensiivisesti hoidetuista, kun verrokkiryhmässä sairastui vain prosentti.

Samaan aikaan intensiivisellä hoidolla oli kuitenkin huomattava positiivinen vaikutus potilaiden sydänoireisiin ja kuolleisuuteen. Kolmen vuoden seurannassa intensiivisen hoidon ryhmäläisistä 5 prosenttia sairastui tai menehtyi sydän- ja verisuonitautioireeseen, kun tavallista hoitoa saaneista niin kävi 7 prosentille.

Tulokset viittaavat intensiivisen verenpainehoidon olevan useimmille potilaille paikallaan, mutta munuaishaitat on silti hyvä pitää mielessä. Intensiivinen hoito voi edellyttää jopa kolmen tai neljän verenpainelääkkeet samanaikaista käyttöä, joten yksittäisen potilaan riskien arvioiminen voi olla vaikeaa.

Lähde: Annals of Internal Medicine 2017;DOI:10.7326/M16-2966

Lue lisää:

Intensiivisestä verenpainehoidosta ei lisähyötyä munuaispotilaille

Intensiivinen verenpainehoito laskisi kuolleisuutta mutta lisäisi haittavaikutuksia

1 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Kommentit

Vierailija (ei varmistettu)
Kyllähän Teppo Järvinen oikeassa on, lääkäriliitto on korruptoitunut. Tämäkin liiton uutispalvelun uutinen edustaa sama linjaa. Lääketeollisuuden etuja ajavia uutisia tulee tuon tuosta ilman kritiikkiä. Mutta tutkimusuutisia esim. siitä, että vähähiiihydraattisella dieetillä verenpainetta voidaan alentaa jopa tehokkaamin kuin tässä tutkimuksessa munuaisten funktion samalla parantuessa, ei uutisoida. Huonoa bisnestä, kun lääkkeettä terveys paranee. Sama diabetes 2:n kanssa.

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.