Kaduttaako tatuointi? Näin pääset siitä eroon | Terve.fi
Artikkeli
Kaduttaako tatuointi? Näin pääset siitä eroon

Tatuoinnin ottamista kannattaa harkita pitkään ja hartaasti, sillä siitä eroon pääseminen ei ole yksinkertaista. Jos kuitenkin iholle päätynyt kuva alkaa ärsyttää tai kaduttaa, on olemassa joitakin keinoja, joilla tatuoinnin saa pois.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tatuointien poistomenetelmät aiheuttavat hiertymiä ja arpikudosta. Ne myös vaativat yleensä laserhoitoja tai kirurgisia toimenpiteitä.

1. Laserhoidot

Laserhoidolla voidaan vaalentaa monia tatuointeja – toisia tehokkaammin ja helpommin kuin toisia. Menetelmä vaatii yleensä useampia hoitokertoja, ja hoito voi olla kallista. Joskus laserhoidot voivat aiheuttaa hypopigmentaatiota, eli ihon luonnollisen värin vaalenemista käsitellyllä alueella. Lisäksi laserhoito voi muuttaa tatuoinnin värin vähemmän kauniiksi sävyksi.

2. Dermabraasio (ihohionta)

Ihohionnassa hiotaan ihokerroksia lankaharjalla tai timanttihiomakivellä. Tämä prosessi itsessään voi jättää arven.

3. Salabraasio (suolahionta)

Salabraasiota, jossa suolaliuosta käytetään pigmentinpoistoon, käytetään joskus yhdessä dermabraasion kanssa, mutta se on nykyään harvinainen menetelmä.

4. Arpeuttaminen

Tässä menetelmässä tatuointi poistetaan hapolla, joka luo tatuoinnin tilanne arven.

5. Kirurginen poisto

Kirurgisissa poistoissa käytetään toisinaan kudoksen laajentajia, kuten ihon alle asennettuja ”palloja”, jolloin tatuoinnin pois leikkaaminen aiheuttaa vähemmän arpikudosta. Isommat tatuoinnit saattavat vaatia toistuvia leikkauksia, jotta ne saataisiin poistettua kokonaan.

6. Tatuoinnin naamiointi

Ihoon injektoidaan uutta väriä, jolla luodaan joko uusi kuvio tai peitetään tatuointi ihonvärisellä pigmentillä. Pigmentti ei kuitenkaan usein näytä luonnolliselta, sillä siitä puuttuu iholle ominainen läpikuultavuus.

Lähde

WebMD.com

26.06.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Valitse paras hajuvesi tilanteeseen kuin tilanteeseen – 7 vinkkiä
Oikea tuoksu auttaa viettelemään, juoksemaan maratonin tai jopa turruttamaan karvanpoistovahauksesta aiheutuvan kivun. Women’s Health Magazine...
Artikkeli
Näitä ruokia syömällä pidät ihosi kauniina
Yleensä kaunista ihoa käsittelevät jutut painottuvat ulkoisesti käytettäviin rasvoihin ja voiteisiin, mutta ihostaan voi huolehtia myös syömällä...
Artikkeli
Kuivat kädet? Näin teet tehokkaan käsirasvan itse
Syksyn ja talven kylmä, viimainen ilma kuivattaa kädet helposti. Siksi niiden rasvaaminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin. Jos suosit kaupasta...
Artikkeli
Tunne itsesi kauniiksi ja itsevarmaksi – koosta riippumatta
Itsensä kauniiksi ja itsevarmaksi tunteminen on helpommin sanottu kuin tehty. Jokainen meistä kokee joskus niin kutsuttuja rumuuspäiviä, jolloin...
Kirjoittaja
Johanna Rytkönen

Olen vuonna 2011 valmistunut, journalismiin suuntautunut medianomi. Työskentelen Terve Medialla freelancer-verkkotoimittajana. Tavoitteenani on kirjoittaa hyvinvoinnista ja terveydestä mahdollisimman mielenkiintoisia uutisia, joista on apua ja hyötyä kaikille lukijoillemme.

Viimeisimmät keskustelut

Artikkeli
 Hollantilaislähtöinen suunnittelija Lucy McRae ja yhdysvaltalaisbiologi...
Artikkeli
Mistä liika hikoilu johtuu?Hikoilun määrä on yksilöllistä, mutta esimeriksi...

Viimeisimmät blogikirjoitukset