Äideillä on parempi muisti kuin lapsettomilla naisilla! | Terve.fi
Uutinen
Äideillä on parempi muisti kuin lapsettomilla naisilla!

Äkillistä unohtelevaisuutta on jo pitkään pidetty väistämättömänä osana äidiksi tulemista. Tutkijoiden mukaan niin kutsutut ”vauva-aivot” saattavat kuitenkin olla vain pelkkä myytti, sillä lapsen saaminen voi itse asiassa parantaa naisen muistia, uutisoi Daily Mail.

Erilaisten muistia testaavien kokeiden sarjassa uudet äidit pärjäsivät paremmin kuin lapsettomat naiset.

Tutkimukseen osallistuneille naisille näytettiin kuutta symbolia sisältävää paperia 10 sekunnin ajan. Sen jälkeen heitä pyydettiin piirtämään ne kuviot, jotka he muistivat paperissa olleen.

Ensimmäisellä kerralla molemmat ryhmät – äidit ja lapsettomat naiset – muistivat symbolit suunnilleen yhtä hyvin. Toisella ja kolmannella kerralla äidit kuitenkin pärjäsivät lapsettomia paremmin, mikä tarkoittaa sitä, että äidit keräsivät jokaisella kerralla enemmän tietoa kuin lapsettomat naiset.

Myöhemmin osallistujille näytettiin kokoelma erilaisia symboleja, joiden joukosta heidän piti tunnistaa ne, jotka olivat mukana aiemmassa kokeessa. Jälleen kerran äitien muisti toimi paremmin.

Raskauden aikana keholle tapahtuu monia fysiologisia muutoksia. Aiemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että aivot jopa kutistuisivat viidellä prosentilla raskauden takia.

Ne kuitenkin palaavat normaaliin kokoonsa kuusi kuukautta synnytyksen jälkeen, ja tämän palautumisen aikana aivot saattavat ”kartoittaa” itsensä uudelleen, mikä saattaa olla syynä tutkimuksessa esiintyneisiin muistieroihin, tutkijat arvelevat.

7.08.2012
Kirjoittaja
Johanna Rytkönen

Olen vuonna 2011 valmistunut, journalismiin suuntautunut medianomi. Työskentelen Terve Medialla freelancer-verkkotoimittajana. Tavoitteenani on kirjoittaa hyvinvoinnista ja terveydestä mahdollisimman mielenkiintoisia uutisia, joista on apua ja hyötyä kaikille lukijoillemme.

Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Sikiötutkimukset-potilasohje
  Sikiötutkimusten tarkoitus on löytää terveyden kannalta merkittävät sikiöiden kehityshäiriöt raskausaikana. Sikiöiden synnynnäisiä...
Artikkeli
Raskausdiabetes-potilasohje
  Raskausdiabeteksella tarkoitetaan sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, joka todetaan ensimmäisen kerran raskauden aikana, useimmiten jo ensimmäisessä...
Artikkeli
Isi on nyt vähän väsynyt
  Synnytyksen jälkeinen masennus on sairaus, joka koskettaa noin 10 % synnyttäneistä naisista. Ilmiö on herättänyt viime vuosina laajaa keskustelua...
Artikkeli
Imetys -tietopaketti
Maidoneritys käynnistyy heti synnytyksen jälkeen istukan irrottua. Imettäminen tulisi aloittaa mahdollisimman pian säännöllisen maidontuotannon...
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.

Viimeisimmät keskustelut

Raskaus ja Lapset - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset