Välimerellinen ruokavalio tekee hyvää luustolle | Terve.fi
Uutinen
Välimerellinen ruokavalio tekee hyvää luustolle

Välimeren perinteinen ruokavalio ja varsinkin oliiviöljy voivat espanjalaistutkimuksen mukaan pitää luut vahvoina ja ehkäistä luukatoa.

Espanjalaisten tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä tätä ennen oliiviöljyn ei ole osoitettu parantavan luiden terveyttä ihmisillä. Aiemmat havainnot ovat perustuneet vain laboratorio- ja eläinkokeisiin.

Tulokset saatiin vertaamalla keskenään kolmea 55–80-vuotiaiden miesten ryhmää, jotka kahden vuoden ajan olivat noudattaneet pähkinöillä tai oliiviöljyllä vahvistettua välimerellistä ruokavaliota tai vähärasvaista ruokavaliota. Tutkimukseen osallistui 130 miestä.

Runsas oliiviöljyn käyttäminen näkyi tutkimuksen lopussa suurentuneina osteokalsiinin ja muiden suotuisasta luuaineenvaihdunnasta kertovien merkkiaineiden pitoisuuksina. Tämä havaittiin vain oliiviöljyryhmässä, joten todennäköisesti vaikutus johtui oliiviöljystä.

Tässä vaiheessa on vielä epäselvää johtaako nyt havaittu osteokalsiinin lisääntyminen luukadon ja murtumien vähentymiseen käytännössä. Jos näin on ja tulokset vahvistuvat tulevissa tutkimuksissa, ne saattavat selittää, miksi Välimeren alueella on muuta Eurooppaa vähemmän osteoporoosia eli luukatoa.

Välimeren perinteistä ruokavaliota noudattavat syövät runsaasti kasviksia, hedelmiä, kalaa ja täysjyväviljoja ja käyttävät kohtuullisesti alkoholia ja vähänlaisesti punaista lihaa, makeisia ja teollisia viljoja. Myös oliiviöljy ja pähkinät ovat osa sitä.

Tutkimus julkaistiin Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism 2012

Copyright Duodecim 2012

16.08.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Kesäkuntoon kasveilla
Herättikö aurinko halun päästä kesäkuntoon? Kyllä! Kasveilla ja liikunnalla se onnistuu hyvin. Vaikka haluamme keventää, kannattaa muistaa että hyvä...
Artikkeli
Syö muistaaksesi!
Helli aivojasi rasvaisella kalalla ja kahvilla. Kyllä, luit oikein: kahvilla. Keski-iässä 3–5 kahvikupillista päivässä juovilla oli pienempi riski...
Artikkeli
Nautitko proteiineja riittävästi?
Proteiinit eli valkuaisaineet ovat elimistömme rakennusaineita. Ne toimivat erityisesti suojaravintoaineina, mutta antavat tarvittaessa...
Artikkeli
Ethän syö hampaitasi piloille?
Jatkuva napostelu on hampaiden kannalta erittäin rasittavaa. Noin puolen tunnin happohyökkäys syntyy lähes jokainen kerta, kun syöt tai juot jotain...
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.
Kirjoittaja
Uutispalvelu Duodecim

uutistoimitus, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Viimeisimmät keskustelut

Uutinen
Nyt puhutaan puolukasta.Olen poiminut tai haluaisin mennä poimimaan, sanotaan...
Artikkeli
9 tutkittua syystä, joilla voit pitää aivoistasi huolta sekä vähentää...

Ravinto - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset