Stressaava työ lisää sydänkohtauksen vaaraa | Terve.fi
Uutinen
Stressaava työ lisää sydänkohtauksen vaaraa

Stressaava työ voi suurentaa riskiä sairastua sydänkohtaukseen ja muihin sydänoireisiin, tuore tutkimus osoittaa. Riskissä ovat vaativaa työtä tekevät, joilla on vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa työnsä sisältöön.

Mika Kivimäen johtama tutkimus on suurin ja laadukkain tähän asti tehdyistä stressitutkimuksista, ja se viittaa työstressin lisäävän sydänkohtauksen riskiä noin viidenneksen. Verrattuna esimerkiksi tupakointiin stressin vaikutus on pienehkö, mutta silti riittävä, jotta työperäinen stressi voi selittää merkittävän osan työikäisten sydänvaivoista.

Nyt tutkitut stressitekijät eivät ole ainoat stressin lähteet työpaikoilla, joten työolojen parantaminen voisi huomattavasti vähentää työikäisten sydänsairauksia. On myös mahdollista, että työikäisten sydänoireet lisääntyvät nykyisen huonon taloudellisen tilanteen ja epävarmuuden seurauksena.

Lancet-lehden julkaisemassa tutkimuksessa yhdistettiin Suomessa ja kuudessa muussa Euroopan maassa tehtyjä tutkimuksia, joihin yhteensä oli osallistunut lähes 200 000 aikuista. Tutkimusten alkaessa osallistujat olivat terveitä, mutta seurantojen aikana 2 400 heistä sairastui ensimmäiseen sydänoireeseensa.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Lancet 2012

Copyright Duodecim 2012

14.09.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Kondomi on ainoa suoja sukupuolitaudeilta
Sukupuolitaudit eli seksitaudit ovat joko bakteerin tai viruksen aiheuttamia tartuntatauteja. Yleisimpiä seksitauteja ovat klamydia, tippuri, herpes...
Artikkeli
Rektoskopia-potilasohje
  Yleistä Rektoskopia eli peräsuolen tähystys suoritetaan 25-30 senttimetriä pitkällä jäykällä instrumentilla, jossa on valonlähde ja ilmapumppu....
Artikkeli
Aivotärähdyspotilaan seurantaohje-potilasohje
  Aivotärähdyksellä tarkoitetaan lievää, iskun aiheuttamaa aivojen toiminnan häiriötä, lievää aivovammaa. Aivojen kommootio tarkoittaa samaa....
Artikkeli
Mononukleoosi-potilasohje
  Mononukleoosi eli rauhaskuume on yleinen nielun infektio, jonka aiheuttaa herpesviruksiin lukeutuva Ebstein-Barrin virus eli EBV. Mononukleoosi on...
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.
Kirjoittaja
Uutispalvelu Duodecim

uutistoimitus, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Viimeisimmät keskustelut

Uutinen
Keuhkoahtaumatautia sairastavat saattavat oireilla tavallista enemmän, jos...

Lääkärikirja - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset