Liikunta torjuu istumisen terveyshaittoja

Istuminen ja fyysisesti passiivinen elämäntapa on monissa tutkimuksissa yhdistetty terveysriskeihin, mutta nuo riskit voi pitkälti välttää harrastamalla lisäksi liikuntaa. Tuoreen katsaustutkimuksen mukaan liikuntaa pitää kuitenkin harrastaa paljon ja päivittäin. Tulokset perustuvat kuudentoista aikaisemman tutkimuksen aineistoihin.

Kahdeksan tuntia päivässä istuvien pitää tutkimuksen perusteella harrastaa 60–75 minuuttia kohtalaisen raskasta liikuntaa päivittäin, jotta istumisen terveyshaitat kumoutuvat. Katsauksessa keskityttiin tutkimuksiin, joissa selvitettiin istumisen ja liikunnan yhteyksiä osallistujien kuolleisuuteen.

Verrattuna paljon liikkuviin ja korkeintaan neljä tuntia päivässä istuviin riski menehtyä tutkimusten 2–18-vuotisten seurantojen aikana oli 12–59 prosenttia suurempi osallistujilla, jotka istuivat paljon ja liikkuivat vähän.

Vaikka runsas liikunta esti istumiseen liittyvän lisäkuolleisuuden, samaa ei havaittu tutkimuksissa, joissa tarkasteltiin television katseluun käytettyä aikaa. Niiden perusteella yli kolme tuntia päivittäin television ääressä viettävät menehtyivät seurantojen aikana muita todennäköisemmin riippumatta siitä, kuinka paljon he liikkuivat muulloin. Tämä voi selittyä mm. napostelulla, tutkijat kirjoittavat.

Tulokset vahvistavat nykykäsitystä fyysisesti passiivisen elämäntavan haitallisuudesta ja viittaavat siihen, että terveysriskejään pienentävien kannattaisi liikkumisen lisäämisen ohella vähentää television ääressä loikoilua.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Lancet-lehdessä. Analysoituihin tutkimuksiin oli osallistunut yli miljoona miestä ja naista.

Lähde: Lancet 2016;388:1302–1310

Lue lisää:

Seisominen pidentää ikää

Uudet kansalliset suositukset: syö seisten ja istu vähemmän

Opi istumaan aktiivisemmin

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.