Energeettisesti kuormittaviksi töiksi voidaan sanoa fyysisiä töitä, joissa suret lihasryhmät toimivat työnteossa dynaamisesti. Työn kuormittavuutta ja yksilön toimintakykyä voidaan arvioida fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella alueella, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Fyysisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan yleiskestävyyttä, lihaskuntoa ja motorisia taitoja. Psyykkisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan kykyä suoriutua erilaisista älyllisistä ja muuta ponnistelua vaativista tehtävistä ja sosiaalisella toimintakyvyllä tarkoitetaan pääasiallisesti yksilön toimintaa erilaisissa vuorovaikutussuhteissa.
Työn kuormittavuutta tutkittaessa työntekijän fyysistä toimintakykyä arvioidaan suhteessa työn vaatimuksiin. Työntekijän tai työntekijäryhmien fyysisestä toimintakyvystä saatua tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa työpaikan tyk-toimintaa, arvioitaessa työntekijän työkykyä tai kuntoutustarvetta, annettaessa liikuntaneuvontaa sekä mietittäessä työntekijän mahdollista työnsisällön muutosta.
Vaikka nykysuuntaus onkin, että raskaat fyysiset työt vähenevät ja työvoima toimihenkilöistyy on meillä kuitenkin vielä arviolta 200 000 -300 000 tuhatta työntekijää, jotka tekevät päivittäin raskasta dynaamista lihastyötä tai taakkojen käsittelyä. Raskasta dynaamista lihastyötä sisältyy moniin maa-, metsä-, ja rakennustöihin. Muun muassa varastotyö, kuljetus- ja ahtaustyö sekä hoitoalan työt vaativat paljon erilaisten taakkojen käsittelyä.
Työn kuormittavuuden arviointia voidaan suorittaa toimintasuunnitelmaan kirjatuilla työpaikkaselvityskäynneillä työpaikka- tai työpistekohtaisesti tai yksilöllisesti työntekijäkohtaisin tarkemmin mittauksin.
Elimistön hapenkulutuksen perusteella on pitkäkestoiselle dynaamiselle lihastyölle annettu ylikuormituksen raja-arvoja, jotka on suhteutettu elimistön maksimaaliseen hapenkulutukseen. Tämä mitataan usein kätevimmin polkupyöräergometritestillä. Raskaasta dynaamisesta lihastyöstä johtuvan ylikuormittumisen keskimääräiseksi raja-arvoksi on esitetty kahdeksan tunnin työjaksolle 30-50% maksimaalisesta hapenkulutuksesta. Vastaavasti 50 % maksimista on ehdoton ylikuormittumisen raja hyvin tauotetussa kahdeksan tunnin työssä, tällöin taukoja tulisi olla jokaista työtuntia kohden 10 minuuttia.
Työn kuormittavuuden arviota voidaan tehdä kokonaistyöpäivän kuormitus huomioiden tai yleensä työnsisällöllisesti saadaan arvokkaampaa tietoa analysoiden yksittäisten työvaiheiden työkuormitusta. Kokonaistyönkuormitusta voidaan mitata kätevästi tallentamalla sykemittariin työnaikaista syketietoutta ja siitä laskea kuormitustaso suhteessa aiemmin mitattuun maksimaaliseen hapenottokykyyn.
Tärkeintä näissä mittauksissa on saadun testituloksen käsittely eli pilkkominen osiin eri työvaiheiden mukaan ja tulosten läpikäyminen yhdessä työntekijän kuin esimiestahojenkin kanssa. Mikäli töissä esiintyä muunlaista rasitusta esim. toistotyötä (postin lajittelijat) , niihin on olemassa omat raja-arvonsa ja laskutapansa, josta tässä ei kuitenkaan sen enempää.
Useiden tutkimusten ja kokemusten perusteella voidaan todeta, että panostus terveyteen, työhyvinvointiin ja liikuntapalveluihin tulee moninkertaisena takaisin. Niin valtion, kuntien, työterveyshuoltoa tarjoavien tahojen kuin työnantajienkin pitäisi panostaa entistä voimakkaammin tärkeimpään pääomaansa – ihmisiin, asiakkaisiin, työntekijöihin. Luomalla puitteet esteettömään ja ergonomiseen työntekoon, työpaikkaliikuntaan ja liikunnallisiin vapaa-ajan harrasteisiin säästytään monelta ongelmalta ja sairasteluun sekä ennenaikaisiin eläkkeisiin uponneilta eurolta. Jos emme herää ajoissa toimimaan, voi ongelma riistäytyä pahasti käsistä. Aloitetaan siis urakka läheltä – oman itsemme huoltamisesta!
