Työeläketurva kattaa koko elämänkaaren. Mahdolliset eläke-etuudet vaihtelevat osittain iän perusteella. Katso, mitkä eläke-etuudet kuuluvat omaan ikäryhmääsi.
Oletko alle 18–vuotias? Alle 18-vuotias voi saada lapseneläkkeen äidin, isän tai huoltajan kuoltua. Naimisissa oleva henkilö voi eräin edellytyksin saada leskeneläkkeen.
Oletko 18–63-vuotias? Ikäsi puolesta voit saada työkyvyttömyyseläkkeen. Ensin selvitetään kuitenkin mahdollisuus ammatilliseen kuntoutukseen. Sinulla on oikeus tarkoituksenmukaiseen ammatilliseen työeläkekuntoutukseen. Kuntoutuksen sisällöstä päättää eläkelaitos. Naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa oleva voi eräin edellytyksin saada leskeneläkkeen.
Oletko 60–62-vuotias? Työkyvyttömyyseläkettä harkittaessa sovelletaan hieman lievempiä ehtoja kuin nuoremmilla. Jos olet kokopäivätyössä, siirtyminen osa-aikatyöhön ja osa-aikaeläkkeelle kuuluu harkittaviin vaihtoehtoihisi. 1940-luvulla syntyneet pitkäaikaistyöttömät voivat saada aikaisintaan 60-vuotiaana työttömyyseläkkeen. Kuitenkin minkä tahansa eläke-etuuden saamiseksi sinun pitää täyttää myös muita ehtoja.
Oletko 58–59-vuotias? Osa-aikaeläke kuuluu ikäryhmäsi eläke-etuihin, mikäli osa-aikatyö on järjestettävissä. Ennen vuotta 1947 syntyneiden osa-aikaeläke noudattaa vanhoja sääntöjä. Ammatillinen kuntoutus on sinunkin oikeutesi ja työkyvyttömyyseläke kuuluu eläke-etuuksiisi. Naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa oleva voi eräin edellytyksin saada leskeneläkkeen.
Jos olet valtion tai kunnan työntekijä, voi vanhuuseläkkeesi eräin edellytyksin alkaa ammatillisen eläkeiän tai porrastetun eläkeiän perusteella. Ennen vuotta 1948 syntyneet voivat saada määrätyin edellytyksin yksilöllisen varhaiseläkkeen.
Oletko 62-vuotias? Varhennettu vanhuuseläke on ikäryhmäsi eläke-etuuksia. Naimisissa oleva henkilö voi eräin edellytyksin saada leskeneläkkeen.
Oletko täyttänyt 63 vuotta? Vanhuuseläke voi alkaa aikaisintaan 63-vuotiaana. Vanhuuseläke turvaa toimeentulosi loppuelämäsi ajan. Naimisissa oleva henkilö voi eräin edellytyksin saada leskeneläkkeen.
Jos olet valtion tai kunnan työntekijä, voit saada vanhuuseläkkeen. Jos vanhuuseläke alkaa ennen henkilökohtaista vanhuuseläkeikää, eläkkeeseen tehdään vähennys.
Jos olet jo eläkkeellä ja sinulla on alle 16-vuotias lapsi, saat Kelan maksaman lapsikorotuksen. Sitä pitää hakea Kelasta.
Oletko 63–67-vuotias? Voit aloittaa vanhuuseläkkeen valitsemanasi ajankohtana. Työnteko 63 ikävuoden jälkeen tuottaa tuntuvan lisän eläkkeeseen.
Sisäiset linkit: Erilaisia ryhmiä ja erilaisia eläkkeitä
Ulkoiset linkit: Kansaneläkelaitos
Lähde: Työeläke.fi