Sairastuitko? Oireiden googlettaminen ei kannata! | Terve.fi
Uutinen
Sairastuitko? Oireiden googlettaminen ei kannata!

Sairastuessaan moni ihminen istahtaa tietokoneen ääreen ja naputtelee oireensa hakukoneeseen selvittääkseen, mikähän tauti häneen on mahtanut iskeä. Uuden tutkimuksen mukaan oireiden googlettaminen on kuitenkin erittäin huono tapa etsiä sopivaa hoitoa sairauteen, uutisoi Daily Mail.

Luonnollisesti ankaraa harjoitusta saanut lääkäri antaa paljon täsmällisemmän diagnoosin kuin keskimääräinen internetin käyttäjä, joka etsii vastauksia verkosta. Tämän lisäksi ihmiset ovat erittäin huonoja selvittämään, kärsivätkö he todella jostakin tietystä sairaudesta, tutkijat varoittavat.

Tutkijat selittävät väärän diagnoosin tulevan kahdessa eri muodossa. Ensimmäisessä ihminen yliarvioi riskinsä sairastua tiettyyn tautiin, kun taas toisessa hän aliarvioi saman riskin.

Esimerkiksi oireet, jotka toisella ihmisellä vaikuttavat ruoansulatushäiriöltä, saattavat toiselle merkitä sydänkohtausta.

Tutkijat haluavat muistuttaa ihmisiä, että lääketieteellisen hoidon etsiminen internetistä ei koskaan ole yhtä turvallista ja tehokasta kuin oikealla lääkärillä käynti.

 

23.07.2012
Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Sairauslomakäytännöt muuttuivat
Sairausvakuutus- ja työterveyshuoltolaki muuttuivat 1.6.2012, ja lakimuutokset koskevat ainoastaan työssäkäyviä henkilöitä.   Lakimuutosten...
Artikkeli
Terveyskeskus
Terveyskeskus on kuntalaisen ensisijainen ja lähin hoitopaikka. Terveyskeskuksista löytyy väestön tarvitsemat perusterveydenhuollon palvelut. Kunnat...
Artikkeli
Potilaan oikeudet
Potilaana Sinulla on oikeus hyvään hoitoon omalla äidinkielelläsi. Jos et ole tyytyväinen saamaasi hoitoon, voit tehdä muistutuksen hoitolaitokselle...
Artikkeli
Julkisen terveydenhuollon maksut
Terveyskeskus voi periä lääkärissä käynneistä kertamaksun tai vuosimaksun. Kertamaksu, enintään 11 euroa kerralta, voidaan periä kolmelta...

Kommentit

Juupa juu. Tohtori Googlen (tarkemmin sanottuna verkossa toimivien vertaistukiryhmien) ansiosta osasin pyytää oikeita kokeita, tulkita ne ja lopulta pyytää oikeita lääkkeitä. Yleinen ja ns. helppo sairaus oli jäänyt kymmeneltä muulta tohtorilta diagnosoimatta.
Että kumpaanko,- monikin vuosia vaivojensa kanssa taistellut, ja lääkäreiltä diagnoosiksi saanut " luulotautinen" tai " tekosairas"- potilas luottaa enemmän ? Ei lääkäreillä ole aikaa tai edes kiinnostusta tutkia potilasta, saatikka kysyä oireita. Kaiken pitää näkyä, jos ei päällepäin näy, niin ainakin kuvissa. Jos kaikki tutkimukset on NOIN ok, niin ohjataan mielenterveysklinikalle. Onneksi on, aivan kuten kroonikkokin sanoi, verkossa toimivia vertaistukiryhmiä, suuri kiitos heille kaikille<3
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.
Kirjoittaja
Johanna Rytkönen

Olen vuonna 2011 valmistunut, journalismiin suuntautunut medianomi. Työskentelen Terve Medialla freelancer-verkkotoimittajana. Tavoitteenani on kirjoittaa hyvinvoinnista ja terveydestä mahdollisimman mielenkiintoisia uutisia, joista on apua ja hyötyä kaikille lukijoillemme.

Viimeisimmät keskustelut

Artikkeli
Terveyskeskuksissa ja terveysasemilla tarjotaan kunnallisia...
Uutinen
Toukokuun alusta (1.5.2011) lähtien on ollut mahdollista vaihtaa terveysasemaa...

Terveydenhuolto - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset