Kakkasiirrännäinen ja muut 5 nykyajan hulluinta lääketieteellistä toimenpidettä | Terve.fi
Uutinen
Kakkasiirrännäinen ja muut 5 nykyajan hulluinta lääketieteellistä toimenpidettä

Viimeistään lääkärisarjat ovat tehneet meille tutuiksi monet tuntemattomammat lääketieteelliset toimenpiteet joista osa saattaa vaikuttaa tavalliselle tallaajalle jopa mielipuoliselta, niin kuin vaikkapa hätäkirurgia akkuporakoneella tai ihmisen upottaminen jääpaloihin.

Nykylääketieteessä on kuitenkin vielä paljon omituisempia ja hullummalta kuulostavaa toimenpidettä jotka ovat kuitenkin suureksi avuksi. Cracked.com –sivusto listasi niistä viisi erikoisinta:


1. Ulosteensiirto


Ihmisen suolistossa on useita tärkeitä bakteerilajikkeita jotka käytännössä varmistavat normaalin ruoansulatuksen, tuottavat vitamiineja ja harjoittavat kehosi immuunipuolustusta. Siispä vinksalleen mennyt tai tuhoutunut bakteerikanta voi aiheuttaa vakavia sairauksia, kuten suolistotulehduksia.

Bakteerikannan voi onneksi korjata, tosin hyvin epämiellyttävällä menetelmällä: Siirtämällä toisen ihmisen ulostetta nenä-mahaputken kautta potilaan suolistoon, tai sitten peräruiskeena. Toimenpidettä kutsutaan ulosteensiirroksi.

 

2. Hemisfärektomia


Hemisfärektomia on ehkä yksi äärimmäisimmistä käytössä oleva kirurginen operaatio. Siinä potilaalta poistetaan miltei puolet aivoista, joko vasen tai oikea puoli. Toimenpidettä käytetään viimeisenä mahdollisuutena esimerkiksi epilepsiakohtausten takia, jos lääkitys tai vähemmän brutaalit leikkaukset eivät auta. 

Leikkauspotilaat, varsinkin lapset, voivat elää täysin normaalia elämää sillä neste täyttää tyhjän sijan kallossa ja aivojen muut osat oppivat yleensä korvaamaan puuttuvat puoliskon velvollisuudet, varsinkin yhä kehitysvaiheessa olevissa lasten aivoissa.

 

3. Terapeuttinen hypotermia

 

Yleensä hypotermia on vakava tila jossa kehon lämpötila laskee vahvasti alilämpöiseksi. Tämä voi johtaa pysyviin kudosvaurioihin tai kuolemaan. Joskus kehon alilämpöisyydestä voi olla kuitenkin hyötyä, esimerkiksi sydämen pysähtyessä.

Jos sydänhalvaantunut potilas on ambulanssissa joka ei ehdi ajoissa sairaalaan, voidaan potilaaseen ruiskuttaa kymmenasteista suolaliuosta suoraan suoniin. Tämä laskee kehon lämpötilaa ja samalla aivojen hapentarvetta. Näin potilaalla on enemmän aikaa saada sydän käyntiin ennen pysyviä vaurioita aivoihin.

 

4. Alaruumiin amputointi

 

Joskus on tapauksia joissa mikään muu ei auta, kuin poistaa koko alavartalo lantiota, sukupuolielimistöä, jalkoja ja peräaukkoa myöten. Tällaisia tilanteita on harvassa, mutta esimerkiksi vakava syöpäkasvain vyötärön alapuolella ei välttämättä jätä muita vaihtoehtoja.

Toimenpide on kuitenkin erittäin harvinainen ja sitä tehdään vain harkittuna. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ei suositella elvytettäväksi henkilöitä joille tämä toimenpide tulisi tehdä hätäleikkauksena hyvin matalan selviytymisprosentin vuoksi.

 

5. Luunpidennys

 

Joskus luut eivät kasva toivottuun pituuteensa onnettomuuksien tai sairauksien takia. Luun voi kuitenkin pakottaa kasvamaan, esimerkiksi tarkoituksellisesti murtamalla.

Toimenpiteessä luu murretaan, ja raajaan asennetaan laite, joka venyttää pikkuhiljaa murretun luun päitä kauemmas toisistaan. Tällöin luut kasvavat syntyneeseen rakoon kiinni, lisäten vaikkapa sääriluun pituutta jos jalat ovat olleet eri paria. Toimenpidettä tehdään myös kasvoihin ja käsiin.

Lähde: cracked.com

18.07.2012
Kirjoittaja
Tuukka Tervonen

 Testi testi testi

Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Sairauslomakäytännöt muuttuivat
Sairausvakuutus- ja työterveyshuoltolaki muuttuivat 1.6.2012, ja lakimuutokset koskevat ainoastaan työssäkäyviä henkilöitä.   Lakimuutosten...
Artikkeli
Terveyskeskus
Terveyskeskus on kuntalaisen ensisijainen ja lähin hoitopaikka. Terveyskeskuksista löytyy väestön tarvitsemat perusterveydenhuollon palvelut. Kunnat...
Artikkeli
Potilaan oikeudet
Potilaana Sinulla on oikeus hyvään hoitoon omalla äidinkielelläsi. Jos et ole tyytyväinen saamaasi hoitoon, voit tehdä muistutuksen hoitolaitokselle...
Artikkeli
Julkisen terveydenhuollon maksut
Terveyskeskus voi periä lääkärissä käynneistä kertamaksun tai vuosimaksun. Kertamaksu, enintään 11 euroa kerralta, voidaan periä kolmelta...
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.

Viimeisimmät keskustelut

Artikkeli
Terveyskeskuksissa ja terveysasemilla tarjotaan kunnallisia...
Uutinen
Toukokuun alusta (1.5.2011) lähtien on ollut mahdollista vaihtaa terveysasemaa...

Terveydenhuolto - Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät blogikirjoitukset