Murehditko liikaa?

Ylenmääräinen murehtiminen on osa monia mielenterveysongelmia ja voi aiheuttaa fyysisen sairauden.

Joskus on viisasta murehtia. Se saattaa pakottaa meidät suunnittelemaan tai tekemään turvallisuutta lisääviä etukäteissuunnitelmia. Murehtiminen voi johtaa hyvään oloon. Jos emme hieman murehtisi terveyttämme, niin söisimmekö oikein tai harrastaisimmeko liikuntaa? Todennäköisesti emme.

Murehtiminen voi myös lisääntyä niin, että siitä tulee liiallista tai kroonista tai molempia, mikä on kaikkea muuta kuin terveellistä. Tämä on yleinen moniin mielenterveysongelmiin liittyvä asia. Masennuksessa murehtiminen voi muuttua syyllisyydentunteeksi (että on tehnyt jotain väärää) tai kykenemättömyyden tunteesta johtuvaksi ahdistukseksi. Pakko-oireinen häiriö on hyvin tunnettu läpitunkevasta, kontrolloimattomasta kontaminaation ja hallinnan pettämisen pelosta. Terveysahdistuneisuus on ylenmääräistä pelkoa sairastumisesta. Äärimmäinen muoto on hypokondria, johon yleensä kuuluu hoitoon hakeutuminen kuvitteellisten sairauksien vuoksi.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö luetaan virallisesti psyykkiseksi sairaudeksi, jossa murehtiminen on pääasiallinen oire. Siitä kärsivät henkilöt murehtivat kaikenlaisia asioita päivittäisistä tapahtumista henkilösuhteisiin ja mahdollisiin katastrofeihin, joihin heillä ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia. Heille murehtimisesta on tullut vastustamaton tapa, sanoo psykologi Steven Shearer Baltimoren Franklin Square Hospital Center -keskuksesta. Hän on kirjoittanut kirjan ylenmääräisestä murehtimisesta.

Fyysinen puoli

Ylenmääräinen murehtiminen ei aina tule esiin mielenterveysongelmana. Joillekin se aiheuttaa väsymystä, päänsärkyä, vatsakipuja ja epämääräistä kipuilua. Aiemmin lääkärit usein selittivät liiankin helposti potilaiden epämääräiset fyysiset ongelmat päästä johtuviksi. On kuitenkin harhaanjohtavaa olla harkitsematta mielenterveysongelmien (joista murehtiminen on yksi osa) mahdollista yhteyttä fyysisiin vaivoihin.

Lääkitys voi auttaa. Lääkärit määräävät fluoksetiinia ja muita selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI), samoin uudempia lääkkeitä kuten venlafaksiinia, joka vaikuttaa aivojen noradrenaliini- ja serotoniinitasoihin. Myös terapia tehoaa moniin. Eniten tutkittu lähestymistapa on kognitiivinen käyttäytymisterapia, joka pyrkii korjaamaan epäterveet ajatuskuviot ja niihin liittyvän käyttäytymisen.




Päät pystyyn

Tuntiessamme olevamme uhattuina taistele tai pakene (fight or flight) -reaktio tulee esiin, ja kehomme valmistautuu: Sydän alkaa hakata, veri virtaa isoihin lihaksiin, hormoneja, kuten adrenaliinia ja kortisolia, alkaa virrata veressä runsain määrin. Kyseessä on voimakkaasti fyysinen reaktio. Jos vaara on välitön tai vaikuttaa siltä, on mahdollista toimia. Voit hypätä kaahaavan bussin edestä pois, sanoo Thomas Borkovec, Penn Staten psykologian professori ja murehtimisasioiden asiantuntija.


Murehtimisessa pääpaino on tulevaisuudessa ("Reputan sen kokeen", "Saan potkut" jne.), joten ei ole olemassa välitöntä keinoa käsitellä vaaraa. Ainoa keino on yrittää miettiä ja suunnitella, miten pulmasta pääsisi. Ihmiset miettivät mielessään mahdollisia konsteja vaarasta selviämiseksi, Borkovec sanoo.

Worry and Psychological Disorders: Theory, Assessment, and Treatment -kirjan (Wiley & Sons, 2006) kappaleessa Borkovec ja hänen kollegansa Nicholas Sibrava kuvailevat murehtimisen olevan pääasiassa verbaalista: "Murehtiessamme puhumme itsellemme." Heidän mielestään murehtimisen abstraktisuus johtaa ajatukset pois kuvakielestä, joka on emotionaalisempaa ja aiheuttaa todennäköisemmin fight or flight -reaktion. Aivojen kuvantamistutkimukset ovat osoittaneet, että kun ihmiset murehtivat, verbaalista ja analyyttista ajattelua kontrolloiva vasen aivopuolisko on aktiivinen, ja muut tunteissa mukana olevat osat (oikea amygdala, hippokampus) ovat estyneet. Muut tutkimukset ovat osoittaneet, että murehtiminen heikentää kardiovaskulaarista vastetta pelottaville kuville.

Murehtimisesta saattaa muodostua noidankehä. Murehtijat odottavat murheita ja yrittäessään vaimentaa näitä ajatuksia, ne saattavat iskeä takaisin ja kasvattaa murhetta entisestään. Lisäksi murehtijat usein pyörittelevät tulevaisuutta koskevia ajatuksia, jotka eivät todennäköisesti käy toteen. Kun epätodennäköiset tapahtumat eivät käy toteen, helpotus saattaa lisätä murehtimistaipumusta. Ihmiset uskovat - jollain tasolla - että heidän levottomuutensa esti tapahtumaa tapahtumasta.

Semantiikka saattaa olla sekavaa. Ahdistuneisuutta ja murehtimista käytetään usein samassa merkityksessä. Kuitenkin joidenkin määritelmien mukaan murehtiminen on vain ahdistuneisuuteen liittyvää ajattelua (sen kognitiivinen osa). Ahdistuneisuuteen kuuluvat lisäksi kehon reaktiot (nopea ja pinnallinen hengitys, hikoilu). Kun ihmiset jokapäiväisessä puheessa sanovat olevansa stressaantuneita, niin murehtiminen on usein merkittävä osa tätä kokemusta.
 

Ylihuolehtivaisuus ja heitteillejättö: Molemmat ovat huolestuttavia

Joidenkin ihmisten aivot ovat ehkä sillä tavoin rakennetut, että heillä on keskimääräistä suurempi taipumus murehtia. On olemassa suuri määrä todisteita siitä, että perustemperamenttimme, eli mielialamme, aktiviteettitasomme ja reaktiomme ärsykkeille, on geenien säätelemää. Murehtimistermostaattimme on taas yhteydessä temperamenttiimme.

Kasvatus on myös tärkeä tekijä. Jos vanhemmat ovat ylihuolehtivaisia, lapset saattavat ajatella, että vaara vaanii joka puolella. Silloin lapset todennäköisemmin murehtivat, epäilevät itseään ja tuntevat olonsa turvattomiksi. Jos lapset taas jätetään huolehtimaan itsestään tai jos heidän pitää huolehtia vanhemmistaan tai aikuisista, heistä saattaa tulla epäterveesti murehtivia, koska he tuntevat olonsa suojattomiksi eivätkä tunne pärjäävänsä. Ylihuolehtivaisuus ja heitteillejättö ovat saman jatkumon kaksi ääripäätä. Kumpikaan lähestymistapa ei anna lapsille sitä apua, jota he tarvitsevat kestääkseen epävarmuutta ja kasvamisen väistämättä mukanaan tuomia haasteita.

Vanhemmat joutuvat kävelemään heikoilla jäillä. On vaikeaa tietää, milloin lapset on parasta jättää pärjäämään itsekseen ja milloin heitä pitää auttaa. Lisäksi se, mikä toimii yhden lapsen kohdalla, ei välttämättä toimi toisen kohdalla. Temperamenttierot voivat olla suuria jopa perheen sisällä. Ihanteellisessa tilanteessa lapset saavat suojelua ja henkistä tukea sopivassa suhteessa itsenäisyyteen, joten liiallinen murehtiminen ei koskaan pääse alulle. Viimeisten tietojemme mukaan täydellisten vanhempien ja täydellisen lapsuuden saaminen on kuitenkin vaikeaa.

Vaihtoehdot

Emme koskaan pysty täydellisesti hävittämään murehtimista elämästämme, emmekä oikeastaan haluaisikaan. Evoluutio on lahjoittanut meille monimutkaiset aivot, jotka mahdollistavat itsetietoisuuden, harkinnan ja suunnittelun. Pieni määrä murehtimista on ehkä se hinta, jonka saamme maksaa korkeampitasoisesta ajattelusta. Itse asiassa jotkut murehtijat saattavat elää pidempään tai heidän elämänsä voi olla tuottavampaa tai luovempaa, kunhan ahdistavat ajatukset eivät saa täyttä valtaa.

Kylmäverisyys, rauhallisuus ja tyyneys eivät ole ainoat vaihtoehdot murehtimiselle. Syvästi apaattiset ihmiset eivät myöskään murehdi. Murehtiminen voi myös tehdä lopun riskikäyttäytymisestä, joka voisi johtaa katastrofiin.

Avun saaminen

Kuten monista ongelmista, myös jokapäiväisistä murheista selviää parhaiten puhumalla niistä ystävien, sukulaisten ja työtovereiden kanssa, lepäämällä paljon ja olemalla fyysisesti aktiivinen. Liikunta pitää kiireiset aivomme pois pahanteosta.

Kuitenkin ihmiset murehtivat itsensä kipeiksi, henkisesti ja fyysisesti. On olemassa myös todisteita esimerkiksi yhteydestä sydän- ja verisuonisairauksiin. Emme saisi pitää vakavaa murehtimista vain turhasta hermoilijoiden ongelmana. Jos et pysty kontrolloimaan murehtimistasi tai se häiritsee jokapäiväistä elämääsi, on aika hakea apua.

Lääkäreillä oli tapana määrätä bentsodiatsepiineja, kuten diatsepaamia, rauhoittamaan ihmisiä, mutta haittavaikutuksia ja väärinkäytön mahdollisuutta pidettiin ongelmina. Jotkut asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että niistä huolestuminen oli liiallista. Bentsodiatsepiinit eivät kuitenkaan olleet kovin tehokkaita ahdistuneisuuden kognitiivisen aspektin, murehtimisen, hoidossa. Masennuslääkkeet (antidepressantit) ovat tulleet ensisijaislääkkeiksi erityisesti yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoidossa. Jos ahdistuneisuus on paniikkitasoista, bentsodiatsepiinin käyttö on edelleen yleistä siihen saakka, että masennuslääke alkaa tehota.

Rentoutusharjoitusten, kuten hengitysharjoittelun, on todettu auttavan joitakin yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöistä kärsiviä. Se ei ehkä kuitenkaan riitä. Kognitiivinen käyttäytymisterapia on perusteellisempaa. Siinä yhdistetään murehtimista käsittelevän tiedon antaminen pyrkimyksiin muuttaa vinoutunutta ajattelua muuttamalla käytöstä. Harjoittelun avulla tämän tyyppinen terapia voi vähentää murheita täynnä olevien ajatusten tehoa hävittämättä niitä. Ohjelman noudattaminen voi kuitenkin olla vaikeaa.

Jotkut lääkärit asettavat toivonsa mindfulness meditation -harjoituksiin, jotka vievät ajatukset nykyiseen pois epävarmasta tulevaisuudesta. Ihmisiä kannustetaan havainnoimaan murehtivia ajatuksiaan sen sijaan, että ottaisivat niihin aktiivisesti osaa.

Copyright © 2007 President and Fellows of Harvard College.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:


Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.