voivat lisätä alle 18-vuotiaiden potilaiden itsemurha-ajatuksia ja
itsemurhakäyttäytymistä. Tästä syystä lääkärit ovat haluttomia
määräämään niitä nuorille, mistä on virinnyt jatkuva, katkerakin
keskustelu. Yksi kaikkein perusteellisimmista aiheesta tehdyistä
tutkimuksista viittaa siihen, että masennuslääkkeitä käyttävien
masentuneiden nuorten itsemurhariskiä voidaan pienentää yhdistämällä
lääkehoito kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan (CBT), jossa potilaita
opetetaan tunnistamaan ja muuttamaan sitkeän kielteisiä ajatus- ja
käyttäytymismallejaan.
Treatment for Adolescent with Depression Study -tutkimukseen osallistui
327 potilasta, jotka olivat 12 – 17-vuotiaita ja joilla oli todettu
vakava masennus. Heidät arvottiin saamaan fluoksetiinia, kognitiivista
käyttäytymisterapiaa tai molempia. Tutkijat arvioivat hoitovasteet sekä
itsemurha-ajattelun ja -käyttäytymisen 12 ja 36 viikon kohdalla hoidon
lyhyt- ja pitkäaikaisen tehon arvioimiseksi.
Kahdentoista viikon kohdalla lääkehoito oli tehonnut paremmin kuin
kognitiivinen käyttäytymisterapia yksin, mutta yhdistelmähoito tehosi
parhaiten. Potilaista 62 % oli reagoinut myönteisesti pelkkään
lääkehoitoon, 48 % pelkkään kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja 73
% yhdistelmähoitoon. Viikolla 36 lääkehoito ja kognitiivinen
käyttäytymisterapia olivat tehonneet yhtä hyvin, mutta yhdistelmähoito
oli yhä tehokkain. Potilaista sekä lääkehoitoon että pelkkään
kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan oli reagoinut 81 %, mutta
yhdistelmähoitoon 86 % potilaista.
Tulosten jatkoanalyysissa tutkijat havaitsivat, että kognitiivinen
käyttäytymisterapia tehosti lääkehoitoa lyhyt- ja pitkäaikaisesti,
mutta vähensi myös itsemurha-ajatuksia ja -käyttäytymistä. Tutkimuksen
alkaessa potilaista 30 %:lla oli itsemurha-ajatuksia. Kaikki hoidot
vähensivät tällaista ajattelua, mutta tilastollisesti kognitiivinen
käyttäytymisterapia yksin tehosi parhaiten. Viikolla 12 pelkkää
fluoksetiinia saaneista potilaista 11 %:lla oli itsemurha-ajatuksia tai
-käyttäytymistä, mutta pelkkää kognitiivista käyttäytymisterapiaa
saaneista vain 4,5 %:lla ja yhdistelmähoitoa saaneista 4,7 %:lla.
Viikolla 36 kaikissa ryhmissä oli esiintynyt uudelleen
itsemurha-ajattelua ja -käyttäytymistä, mutta vähemmän kuin tutkimuksen
alkaessa. Pelkkää fluoksetiinia saaneista potilaista 14,7 %:lla oli
tässä vaiheessa itsemurha-ajatuksia tai -käyttäytymistä, mutta pelkkää
kognitiivista käyttäytymisterapiaa saaneista vain 6,3 %:lla ja
yhdistelmähoitoa saaneista 8,4 %:lla. (Yksikään tutkimukseen
osallistuneista nuorista ei tehnyt itsemurhaa.)
Tutkimusta ei ollut suunniteltu vastaamaan kysymykseen siitä, miksi
tietty hoidollinen lähestymistapa tehosi. Näin ollen jää arvoitukseksi,
miksi pelkkä kognitiivinen käyttäytymisterapia vähensi itsemurhia
tehokkaammin kuin yhdistelmähoito. Kun tutkijat ulottivat tarkastelunsa
tilastollisten merkitsevyyksien ulkopuolelle ja pohtivat muitakin
hoitotuloksia, kuten remission todennäköisyyttä, elämän laatua, hoidon
siedettävyyttä ja potilaiden omia käsityksiä hoitotuloksista, he
päätyivät siihen, että parhaisiin tuloksiin päästiin yhdistämällä
lääkehoito kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan.
Lähde:
March JS, et al. "The Treatment for Adolescents With Depression
Study (TADS): Long-Term Effectiveness and Safety Outcomes," Archives of
General Psychiatry (Oct. 2007): Vol. 64, No. 10, pp. 1132-43.
Copyright © 2008 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.
Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.
Lisätietoa:
Lääkärikirja: Masennus - Poliklinikka.fi
