Seurustelu, läheisyys ja rakastuminen | Terve.fi
Artikkeli
Seurustelu, läheisyys ja rakastuminen

Jokainen ihminen kaipaa läheisyyttä, rakkautta ja muiden hyväksyntää. Murrosiässä ja sen kynnyksellä ystävyyssuhteiden tarve kasvaa ja siihen ajankohtaan ajoittuu yleensä myös ensimmäiset seurustelukokemukset. Ensimmäisissä seurustelusuhteissa haetaan lähinnä hyväksyntää ja testataan omia seurustelutaitoja sekä läheisyyden rajoja. Seurustelusuhteet voivat alussa olla hyvinkin lyhytaikaisia ja kumppanit vaihtua tiheään.

Joillekin seurustelu tulee luonnostaan ja parin löytäminen on helppoa. Ujoimmille yksilöille toista ihmistä, varsinkin vastakkaista sukupuolta olevan, lähestyminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Kannattaa jutella seurusteluun liittyvistä asioista vanhempien, vanhempien sisarusten ja kavereiden kanssa. Hyviä neuvoja varmasti löytyy siitä, kuinka tehdä aloite, miten saada toisen mielenkiinto heräämään ja kuinka pitää se yllä. Näin vältät ikävät yllätykset.

Heräävä seksuaalisuus

Nuoruudessa on myös hyvin yleistä, että ensimmäiset ihastumisen tunteet kohdistetaan kaukaisiin, saavuttamattomiin kohteisiin kuten rock-tähtiin tai urheilijoihin. Tällä tavoin me valmistamme itseämme todellisia parisuhteita kohtaan. Seurusteluun liittyy aina myös seksuaalisuuden herääminen. Alussa vain toisen lähellä olo riittää. Myöhemmin kuvaan tulee koskettelu ja hyväily, joka jossain vaiheessa voi johtaa yhdyntään. Seksi on kuitenkin jo aivan eri maailmansa, ja siihen ei kannata ryhtyä ennen kuin on valmis kantamaan vastuun, mikä siihen liittyy.

Seksuaalisuuden heräämiseen voi liittyä myös piilevä homoseksuaalisuuden vaihe. Ystävyyssuhde voi saada seksuaalisia piirteitä kosketteluineen ja läheisyydentunteineen. Yleensä tämä on kuitenkin ohimenevää ja osaltaan se kasvattaa nuorta omaan seksuaaliseen kypsymiseen ja oman kehon tuntemiseen.

Seurustelun monet puolet

Seurustelu valmistaa meitä myös itsenäiseen elämään kodin ulkopuolelle. Se on tärkeä sosiaalisen kasvamisen areena. Seurustelun avulla oppii aivan uusia asioita niin itsestään kuin toisestakin ihmisestä. Parhaimmassa tapauksessa jokaiselle ihmiselle muodostuu seurustelun kautta rehellinen ja luotettava suhde toiseen ihmiseen. Jokainen seurustelusuhde luo pohjaa koko eliniän kestävää parisuhdetta varten.

Seurusteluun liittyy tietysti aina myös pettymyksen tunteita. Harva löytää elämänkumppaninsa ensi yrittämällä, eikä niin ole tarkoituskaan. Omat toiveet ja tarpeet hahmottuvat harjoituksen kautta. Suhteen kariutuessa tärkeää on sopia asiat ja jatkaa elämää eteenpäin. Kaikenlaisissa ihmissuhteissa tärkeintä on aina toisen ihmisen kunnioittaminen ja kuunteleminen. Seurustelun avulla sinulla on mahdollisuus tuoda koko huikea persoonallisuutesi esiin ja nauttia toisen ihmisen rajattomasta huomiosta. Älä siis ujostele, vaan anna palaa!

9.02.2006
Kirjoittaja
Sisällöntuotanto

toimitus, Terve Media Oy

Google+ -profiili

Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Oma TV huonontaa nuorten elintapoja
Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan omassa huoneessa televisiota katsovilla teineillä on huonommat elintavat ja kouluarvosanat kuin niillä teini-...
Artikkeli
Vanhempi: Tiedätkö, mitä teinisi puuhailee netissä?
Useimmiten voit luulla tietäväsi, mutta tutkimusten mukaan et tiedä. Nimittäin on tutkittu, että 70 % teineistä salaa nettikäytöstään vanhemmiltaan...
Artikkeli
Energiaa kasvupyrähdykseen
Murrosikään liittyy voimakas fyysinen kasvu, jonka voimakkuus ja kesto vaihtelee eri lapsilla. Tytöillä kasvuvaihe alkaa noin kaksi vuotta poikia...
Artikkeli
Ruokavalion ja ravitsemustilan vaikutuksesta kasvuun ja kehitykseen
Lapsuus- ja nuoruusiässä ravinnon tärkein tehtävä on kattaa fyysisen kasvun ja kehityksen tarpeet. Suomalaisen ravitsemussuosituksen mukainen...

Viimeisimmät keskustelut

No recent topics
Uutinen
Tupakoivat teini-ikäiset kuolevat todennäköisemmin sydäntautiin kuluvien...
Uutinen
Yhdysvaltaisen selvityksen mukaan pojat ovat kuroneet kiinni eroa tyttöihin...

Viimeisimmät blogikirjoitukset