Naistentaudit - Uutiset | Terve.fi

Naistentaudit uutiset

Sokeri ja rasva saattavat lisätä vaihdevuosioireita

Kuumat aallot ja muut vaihdevuosioireet saattavat olla tavallista yleisempiä naisilla, jotka syövät paljon sokeria ja rasvaa. Hedelmiä säännöllisesti syövät tai välimerellistä ruokavaliota noudattavat sen sijaan säästyvät oireilta muita todennäköisemmin.

Paljon rautaa saavilla vähemmän PMS-oireita

Runsaasti rautaa saavat naiset saattavat säästyä kuukautisia edeltäviltä PMS-oireilta muita todennäköisemmin. Yhteys koskee niin sanottua ferrohemi-rautaa, jota saa etenkin kasviksista ja rautalisätableteista.

Joka viidennelle tulee tämä alapään vaiva

Yhdyntävaikeuksia naisella? Painontunnetta alavatsassa? Epämääräistä kiusallista tunnetta alapäässä? Virtsankarkailua? Voi olla, että vaivan nimi on gynekologinen laskeuma.

- Laskeuma tulee noin joka viidennelle naiselle iän myötä. Laskeumien määrä lisääntyy, kun väestö ikääntyy, mutta joskus nuorillakin esiintyy laskeumaa, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, apulaisylilääkäri, dosentti Anne Talvensaari-Mattila Oulun yliopistollisesta sairaalasta (Oys).

Internetin lääkelistat eivät takaa turvallista raskautta

Yhdysvaltalaistutkijat varoittavat raskaana olevia naisia luottamasta Internetin turvallisten lääkkeiden listoihin. Heidän tutkimuksensa mukaan monilla sivustoilla turvallisiksi luokitellaan lääkkeitä, joiden sikiövaikutuksista ei ole tieteellistä tutkimustietoa.

Tutkimuksessaan tutkijat kävivät läpi 25 internetsivustoa, joilta löytyi listoja lääkkeistä, joiden väitettiin olevan turvallisia raskauden aikana. Sivustoilla mainittiin 254 eri valmistetta.

Raskausverenpaine ennustaa sydänsairauksia ja munuaistautia

Suomalaistutkimuksen mukaan kohonnut verenpaine raskauden aikana voi olla merkki tulevien sydän- ja munuaistautien riskistä. Laajaan suomalaisaineistoon perustuvat havainnot viittaavat siihen, että riskit ovat suuremmat kuin aiemmin on tiedetty.

Koeputkihedelmöitykseen liittyy veritulppien vaara

Koeputkihedelmöityksellä raskaaksi tulevat naiset ovat tavallista alttiimpia keuhko- ja laskimoveritulpille, tuore ruotsalaistutkimus osoittaa. Veritulppien riski suurenee myös normaaleissa raskauksissa, mutta koeputkihedelmöitykseen liittyvä riski on suurempi. Todennäköisesti riskit johtuvat hedelmöityshoitoon kuuluvasta estrogeenilääkityksestä, jonka tiedetään lisäävän veritulppien vaaraa.

Mies – näin saat siittiösi liikkumaan nopeammin

Lapsia toivovien miesten kannattaisi ryhtyä käymään kuntosalilla, sillä tutkimuksen mukaan liikunta auttaa siittiöitä uimaan nopeammin, kertoo Daily Mail.

Tutkijat havaitsivat, että enemmän treenaavilla miehillä on nopeammin uivaa ja paremmin muodostunutta spermaa kuin vähemmän liikkuvilla miehillä. Tutkijat uskovatkin, että liikunta edistää terveellisten hormoneiden tuotantoa, jotka luovat paremman ympäristön sperman kehittymiselle.

Useat sektiot altistavat naisen monille komplikaatioille

Sektiolla viidesti tai useammin synnyttäneet naiset kärsivät useammin hengenvaarallisista komplikaatioista kuin muut naiset. Lisäksi heidän ennenaikaisen synnytyksen riskinsä on suurempi kuin mulla, kertoo The Telegraph.

Brittitutkimuksessa havaittiin, että vakavat verenvuodot ja verensiirtojen tarve kohosivat merkittävästi usean sektion läpikäyneillä naisilla.

Tutkijat: Vaihdevuodet todella kasvattavat vyötärön vararengasta

International Menopause Societyn tekemän tutkimuksen mukaan vaihdevuodet eivät itsessään aiheuta lihomista, mutta ne saavat painon jakautumaan eri tavalla. Tämä aiheuttaa sen, että ylimääräinen paino asettuu todennäköisemmin vyötärölle lantion sijaan, ja tuloksena on runsaammin vatsarasvaa.

Tutkimuksesta kertoo Daily Mail.

Kuukautiset voivat kesyyntyä kupilla

Kuva: Lunette

Kuukautiset ja kuukautissuojien kanssa sohlaaminen saattavat rassata naisen arkea – tiedän sen omasta kokemuksesta. Mutta valittaakaan ei oikein voi, kun tietää, että ennen vanhaan naiset pesivät piilossa kohmeisin sormin verisiä rättejä.