Synnytys - Uutiset | Terve.fi

Synnytys uutiset

Miehet saivat tuntea synnytyskivut - Näin he tuskailivat!

Synnyttäminen on kokemus, josta aiheutuvaa kipua ja tuskaa synnyttämättömän on vaikeaa kuvitella. Miehet eivät yleensä tuota tuskaa pääse kokemaan. Niinpä kaksi miestä päätti ottaa haasteen vastaan ja kokeilla tunnnin ajan, miltä synnyttäminen todella tuntuu.

Miesten vatsoihin kiinnitetään anturit, ja niihin lähetettiin sähköisiä impulsseja. Impulssit vastasivat suurudeltaan synnytyskipuja.

Pikkukeskoset pärjäävät entistä paremmin

Nykylääketiede pystyy pelastamaan erittäin ennenaikaisina syntyviä vauvoja, mutta usein keskosuus jättää pysyviä hermostollisia ja muita ongelmia. Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan pitkäaikaiset ongelmat eivät kuitenkaan ole yleistyneet, vaikka pikkukeskosista entistä useammat jäävät henkiin.

Koira mukaan synnytyssaliin

Moni haluaa synnytykseen mukaan miehen tai muun tukihenkilön. Mutta pitäisikö mennä pidemmälle ja sallia koirien ja kissojen läsnäolo synnytyshuoneessa?

Voiko seksi todella käynnistää synnytyksen?

Myytti siitä, että seksi voisi laukaista synnytyksen, on puppua. Women’s Health kertoo malesialaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan raskausviikoilla 35-38 harrastettu seksi ei käynnistä synnytystä 39:ttä raskausviikkoa aikaisemmin.

Uutinen yksityisestä synnytyssairaalasta - väärinymmärrystäkö?

Suomeen suunnitellaan maan ensimmäistä yksityistä synnytyssairaalaa, uutisoi Yle. Jutussa kerrotaan, että sairaala tarjoaisi palvelujaan etenkin venäläissynnyttäjille mutta haluaisi tuoda vaihtoehtoja myös suomalaisille synnyttäjille. Arvio on, että kevään aikana ratkeaa, toteutuuko hanke vai ei.

Hankkeen taustalla on Ylen mukaan Nordic Clinic.

Ylen uutisoinnin jälkeen Nordic Clinicistä tiedotetaan, että puhuminen yksityisen synnytyssairaalan suunnittelusta on kuitenkin harhaanjohtavaa.

Auttaako seksi synnytystä käynnistymään? Tutkimus kertoo

Seksi, sauna ja siivoaminen. Näitä maijameikäläisten vinkkejä synnytyksen siivittämiseen on totuttu kuulemaan, kun vauvan laskettu aika on hupsahtanut ohi ja raskaana olo alkaa tuntua – no, liian raskaalta. Mutta mitä sanoo tutkimus: auttaako seksi synnytyksen käynnistymisessä?Ei taida auttaa, kertoo tutkimus, jota esitellään joulukuun 2012 BJOG-julkaisussa (An International Journal of Obstetrics & Gynaecology).

Avioliitto suojaa naisia synnytyksen jälkeiseltä masennukselta

Uuden tutkimuksen mukaan avioliitosta on ainakin naisten mielenterveydelle hyötyä, kertoo Daily Mail.

Tutkijat ovat havainneet, että naimisiin menneet, raskaana olevat naiset kärsivät paljon harvemmin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kuin ne, jotka olivat eläneet ainoastaan avoliitossa.

Mikseivät kaikki saa sektiota?

Sektiosynnytys eli keisarileikkaus on yhä useamman naisen valinta synnytystavaksi, vaikka se ei ole riskitön toimenpide. Sektioon päädytään yleensä lääketieteellisestä syystä. Tällaisia syitä voivat olla muun muassa synnyttäjän ahdas lantio, vauvan suuri koko, synnytyksen pysähtyminen tai muut ongelmat. Joissakin tilanteissa sektioon voidaan päätyä kovan synnytyspelon vuoksi.

Seksin harrastaminen EI auta käynnistämään synnytystä

Monet raskaana olevat naiset kokeilevat kaikenlaisia kikkoja saadakseen synnytyksensä käynnistymään nopeammin. Näihin keinoihin lukeutuvat esimerkiksi tulisen ruoan syöminen tai seksin harrastaminen.

Tutkijoilla on kuitenkin synnyttäjille ikäviä uutisia – rakastelu ei auta synnytyksen käynnistämisessä.

Tällä mullistavalla testillä voidaan ennustaa ennenaikainen synnytys

Britanniassa kehitetty uusi testi voi ennustaa minuuteissa, jos nainen on vaarassa synnyttää ennenaikaisesti, uutisoi The Telegraph.

Testillä on mahdollisuus saada varoitus ennenaikaisesta synnytyksestä vain kymmenessä minuutissa. Lontoon johtavissa sairaaloissa kehitetty testi korvaa jo olemassa olevan, mutta epätarkemman testin.