Laihdutus uutiset
Karista kiloja samalla, kun nukut? Voi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Daily Mail kuitenkin kertoo yön yli -dieetistä tai smoothie-dieetistä, joka saa kuulemma laihtumaan paljolti unen aikana.
Tarkoitus on laihtua, mutta saada silti kropan lihasmassa säilymään. Teholähtö hoikistumiselle pyritään antamaan pitämällä yksi smoothie-päivä viikossa ja syömällä muutoin terveellisesti, esimerkiksi huolehtimalla riittävästä proteiininsaannista.
Lihavia on Suomessa yli kaksi miljoonaa, ja terveyskeskusten voimat ovat niukat. Miten hoitaa ylipainoisia tässä todellisuudessa?
Apulaisylilääkäri Jussi Piuva Oulun kaupungin avoterveydenhuollosta toteaa, ettei ainakaan lääkäripainotteinen lihavuuden hoito ole ratkaisu. Hänen mukaansa monissa kunnissa on lisätty hoitajien vastuuta niin lihavuuden kuin muidenkin kansansairauksien hoidossa ja siirrytty lääkäri-hoitajatyöparimalleihin.
Niin sanottua laihdutuspumppua tai mahapumppua on alettu markkinoida uutena laihdutusmenetelmänä ylipainoisille.
Kyse on AspireAssist -nimisestä menetelmästä (AspireAssist Aspiration Therapy System). Menetelmässä asennetaan potilaalle kirurgisesti mahapumppu, jonka avulla voi poistaa mahalaukun sisällön noin 20 minuuttia syömisen jälkeen vessanpönttöön. Näin ruuasta ei ehdi imeytyä elimistöön kaloreita tavalliseen tapaan.
Tutkijat ovat havainneet, että jos ruokalistassa mainitaan, montako kilometriä ateriasta tulevien kaloreiden polttamiseksi on käveltävä, ihmiset valitsevat todennäköisemmin terveellisiä vaihtoehtoja listasta, kertoo Daily Mail.
Painonpudotus kiinnostaa ihmisiä vuodesta toiseen. Joka vuosi esitellään uusia mullistavia keinoja pudottaa painoa, mutta peittoavatko uutuusdieetit vanhat perinteisemmät keinot? Dietsinreview.com -sivusto listasi vuoden 2012 suosituimmat dieetit. Lista koskee lähinnä Yhdysvaltoja.
Tutkimuksen mukaan vähärasvaisten ruokien syöminen auttaa ihmisiä laihtumaan noin 1,6 kiloa, hoikistumaan vyötäröltä sekä vähentämään pahaa kolesterolia – ja tämä kaikki ilman dieettejä!
Tutkimuksessa tarkasteltiin 33 aiempaa tutkimusta, joihin osallistu 73 589 miestä, naista ja lasta Amerikasta, Euroopasta ja Uudesta-Seelannista. Tutkimuksesta uutisoi NBC News.
Tutkijat ovat löytäneet tieteellisen selityksen sille, miksi kielletyt herkut maistuvat parhaimmalta juuri silloin, kun niitä pitäisi dieetin takia välttää, kertoo Daily Mail.
Brasilialaistutkijat kertovat löytävänsä vastauksen monia keski-ikäisiä vaivaavaan keskivartalolihavuuteen. Heidän mukaansa riittää, kun kävelee 6000 askelta päivässä, kertoo Daily Mail.
Jos haikailet hoikemman olemuksen perään, kannattaa vaivan säästämiseksi tehdä asiat oikein heti ensimmäisellä kerralla. Kuitenkin suurin osa laihduttajista sortuu jojoiluun, jolloin jo saavutettu painonpudotus ei ole pysyvä. Miten jojoilun saisi pois, ja tuloksista pitkäaikaisia? Vastaus voi piillä ajatusmallissa. Time.com -sivusto uutisoi amerikkalaistutkimuksesta, jonka mukaan laihduttaminen onkin psyykkauksen tulosta.
Uuden tutkimuksen mukaan laihduttaminen – varsinkin vyötärön alueelta – voi merkittävästi parantaa unen laatua, kertoo Daily Mail.
Yhdysvaltalaistutkijat ovat havainneet, että reilut kuusi kiloa laihduttavat ja vyötärönympärystään 15 prosentilla pienentävät nukkuvat paljon paremmin kuin ne, jotka ovat lihavampia.
- Page 1
- ››

