Sydänkohtauksen sattuessa sairaalaan hakeutumista usein viivytellään

Suuri osuus sydänkohtauksen saavista vanhoista henkilöistä odottelee ensin jopa kuusi tuntia ja hakeutuu vasta sitten sairaalaan hoitoon. Tämä lisää olennaisesti monien kohdalla sitä aikaa, jonka sydän joutuu toimimaan ilman happea.

Sydänkohtauksesta toipumisen kannalta yksi merkittäviä seikkoja on se, kuinka nopeasti potilaat pääsevät hoitoon. Yalen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa käytiin läpi 2500 sydänkohtauksen vuoksi sairaalaan hakeutuneen potilaan tiedot. Potilaat olivat yli 75-vuotiaita.

Tutkimuksessa mukana olleista tapauksista jopa 42 prosenttia odotteli kuusi tuntia tai pidempään ennen kuin he siirtyivät sairaalaan. Nämä potilaat olivat muita suuremmalla todennäköisyydellä ei-valkoihoisia, heillä oli sydämen vajaatoimintaa sekä epätyypilliset sydänkohtauksen oireet. Heistä suurin osa ei kokenut rintakipua sydänkohtauksen aikana.

– Havaintomme epätyypillisten oireiden ja hoitoon hakeutumisen hitauden yhteydestä käyvät hyvin järkeen. Niiden pohjalta olisi myös hyvä aloittaa kampanja, joka lisäisi tietoisuutta myös epätavallisista sydänkohtauksen oireista, kommentoi tutkimuksen kirjoittanut Gregory Ouellet Yalen yliopistosta Yhdysvalloista.

Sydänkohtauksen on jo aiemmin todettu aiheuttavan naisilla erilaisia oireita kuin miehillä. Naisilla tavallisia oireita voivat olla käsivarren kipu, leukakipu, huimaus ja väsymys.

Tutkimuksessa mukana olleet potilaat asuivat alle 50 kilometrin päässä sairaalasta, joten matkan pituus ei juurikaan vaikuttanut siihen, kuinka kauan heillä kesti päästä hoitoon. Heillä oli lisäksi tavallista vähemmän liikuntarajoitteita tai muita käytännön ongelmia, jotka voisivat hidastaa hoitoon pääsyä.

Lähde: Journal ot he American Geriatrics Society 5.11.2017

Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti- ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi

Lue lisää:

Lue, miten voit ehkäistä sepelvaltimotautia ja sydäninfarktia

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.